Pois

Robin Baker: Tulevaisuuden seksielämä - viettien vallankumouksia. Suom. Paula Herranen. Tammi 2000

KOHTI BIOTEKNIIKAN ROTUHYGIEENISTÄ ONNELAA?

 

Insesti! Lempilampaat!

Isä oli jo kauan yrittänyt hillitä himoaan kuusitoistavuotiasta tytärtään kohtaan, ja kun lopulta hän ei enää kestänyt vaan hiipi hiljaa tytön huoneeseen, näkikin hän poikansa juuri saavan orgasmin siskonsa kanssa.

Mutta mitään sukurutsaa ei ollut tapahtunut, olihan poika isänsä klooni ja tyttö äidin. Vanhemmat olivat tahtoneet lapsissaan elää vielä oman onnellisen nuoruutensa, joten oliko ihme, että mies rakastui vaimonsa kopioon juuri niinkuin hän oli rakastunut aikoinaan nuoruudessaan. Tytär ei ollut hänelle geneettisesti mitään sukua samoin kuin ei siskonsa sängyssä puuhaillut veli siskolleen.

Mitä väärää siinä silloin voisi olla? Sisäsiittoisuutta suosineet yksilöt kaikissa eläinlajeissa ovat kuolleet pois perinnöllisten tautien vahvistumisen vuoksi. Jatkuuko sukurutsapelkomme vielä silloinkin kun sen aihe kloonauksen avulla on poissa? Luonnonvalinta loi identtiset kaksoset - ja kloonausta vastustetaan.

Tämän kuivasti kuvaamani tapahtuman kirjoittaa tiedemies, lisääntymisbiologi Robin Baker hämmästyttävän vetävästi, kuten muutamat kymmenet muut tarinat. Se mies osaa todella kirjoittaa! Lukekaapa vaikka miehestä, jonka spermaa pidettiin hengissä rotissa kunnes hän oli saanut syöpäkivestensä tilalle kivessiirrännäiset, joihin rotan sperma laitettiin. Suurin osa hänen siittiöistään olikin rotan, joka ei kuitenkaan haitannut aivan normaalin ihmislapsen saamista. Tästä onnestaan rotille kiitollisena hän perusti kellariinsa rottafarmin ruiskutellen pipetillä naaraisiin omaa spermaansa, jonka sisältämät rottasiittiöt pystyivät jatkamaan rottien sukua.

Todellisuutta on jo nyt, että immuunivasteheikennettyjen hiirten kantasolut (siittiöitä tuottavat solut) pitivät yllä niihin siirrettyjen rottien kantasoluja, ja lampaan munasolut pysyivät elossa hiiren munasarjoissa. Ei ole varsinaista syytä etteikö ihmisen munasoluja voi kypsyttää samalla tavalla.

Kinsey totesi 1940-luvulla joka viidennen maalla asuvan amerikkalaismiehen paritelleen kotieläimen kanssa, josta Baker innostuu kyselemään kuinka moni lampaankasvattaja ottaisi kiveksiinsä lempipässinsä kantasoluja jotta voisi sen jälkeen tuottaa lampaita itse parittelemalla uuhien kanssa - tai vaimo ottaisi rakkaan kuolleen miehensä kantasoluja lemmikkikoiransa kiveksiin saaden sitten vainajan lapsia  koiransa kanssa parittelemalla.

Hänen kirjansa on sekä herkullinen novellikokoelma että niihin nivoutuen samalla myös huomattavan tiivis tietokirja teknologian nykyisistä ja tulevista mahdollisuuksista vaikuttaa ihmisten lisääntymiseen. Onhan hän alueensa ammattimies.  Hänen mielikuvitustulevaisuutensa pohjautuu vankkaan tietoon nykypäivän todellisuudesta. Se mies osaa visioida todella pitkälle mitä uskomattomia sotkuja siitä voi seurata ja myös varmasti tällä hetkellä jo todellisen nykyteknologian pohjalta saattaa seurata, ovathan jo nyt kohdunlainaukset, koeputkihedelmöitykset, pakastespermalla hedelmöittämiset vaikka kuoleman jälkeen, lammas- ja kasviskloonit totta osoittaen kuinka väistämättömästi tämän bioteknologian haaran taso nousee tuodessaan mukanaan aivan uusia lainsäädännöllisiä ja moraaliongelmia, joita on jo nyt aivan tarpeeksi.

Seksuaalinen onnela odottaa

Bakerin visiossa sai ihmiskunta sadan vuoden kuluttua, 2000-luvun lopussa, takaisin 1960-lukunsa mutta ilman seksin vaaroja ja vastuksia. Solupankkijärjestelmä toimii, isyys varmistetaan ja elatusasiat on varmistettu lainsäädännöllä.

2000-luvun alusta alati tarkentuva isyystutkimus vähensi aisankannattajien määrää ja tuskaa ja niitä hirmutekoja joita sekä eläimet että ihmiset tutkimusten mukaan kaikkialla maailmassa tekevät lapsilleen jotka eivät ole heidän omiaan, niin on luonnonvalinta meidät ohjelmoinut. Oikeat isät maksoivat elatusapuja oikeista lapsistaan, ja miehiä jo aikojen alusta vaivannut epävarmuus ovatko lapset heidän siittämiään, ja naisten mahdoton tehtävä vakuuttaa miestä että näin on, katosivat. Teknologia oli auttanut, ja nainen huomasi uuden mahdollisuuden. Alkoi yksinhuoltajien aikakausi naisten pyydystellessä sopivia rikkaita miehiä elatusapulankaan.

Miesten vastaveto oli säilöä spermaansa ja sitten steriloida itsensä. Niin alkoi yksinhuoltajien aikakausi päättyä, kun vihdoin molemmat osapuolet tekivät saman. Naiset luovuttivat munasolujaan ja sterilisoivat hekin itsensä. Seksi ja suvunjatkaminen eriytyivät, kun ei enää ollut mitään huolta raskaaksi tulemisesta ja hedelmöityshetken saattoi itse määrätä. Myös tulevat vanhemmat voitiin valita, ja merkkihenkilöiden ja julkkisten sperma- ja munasoluluovutuksista tuli tuottoisaa bisnestä. Lapsilla saattoi olla näin erilaisia vanhempia, geneettisiä, otto- ja luovuttajavanhempia.  Lisääntymisravintoloissa voitiin rauhassa valita sopivia geneettisiä vanhempia, kasvattaa sikiöt haluttaessa toisten kohduissa, ja Solukauppaneuvoston jättimäiset tietokoneet tarkastivat miljoonien ihmisten sukulaisuussuhteet estäen geneettisesti liian läheisten ihmisten spermojen ja munasolujen sekoittumista, josta seurasi perinnöllisten tautien väheneminen.

Rotuhygienian tarpeellisuus

Teknologia johtaakin hyvään! Eugeniikka eli rodunjalostus voi olla myös omavalintaista eikä vain Hitlerimäisiä käsityksiä oikeasta kansasta. Ovelasti Baker laittaa meidät huomaamaan kuinka koko ajan harrastamme jo nyt eugeniikkaa, tunnetuimpana muotona abortit kun sikiön todetaan sairastavan jotain vaikeaa tautia. Juutalaisten harrastama rodunjalostus on tuottanut jo nyt 1990-luvulla kauniin tuloksen kun ashkenazy-juutalaisten geneettisten tautien ehkäisykomitean järjestelmien verikokeiden perusteella on nuorilla naimisiin aikovilla tilaisuus tarkistaa kantaako kumppani Tay-Sachsin, uhrinsa jo leikki-iässä sokeuteen ja halvaantumiseen tappavan taudin geeniä, tuloksena taudin huomattava väheneminen heidän yhteisössään.

Lääketieteen tuhoava vaikutus ihmiskuntaan

Baker osoittaa myös kuinka lääketiede harjoittaa dysgeniikkaa. Jos jokin kaivaa maata geenipoolin alta, se ei ole kloonaus tai geenihoito vaan perinteinen lääketiede, joka huonontaa ihmiskuntaa sukupolvi sukupolvelta tuottaen itsestään riippuvien, silti lisääntymiskykyisten ihmisten laumoja yhä enemmän. Diabeetikot, hemofiliaa sairastavat, ahdaslantioiset ja muut lääketieteestä täysin riippuvaiset tautiset kuolisivat luonnonvalinnassa heti pois, nyt he vain lisääntyvät. Ihmisen geenipoolia saa kyllä heikentää mutta ei vahvistaa. Geenihoidon eugeniikalla voidaan ehkä ainakin hidastaa tätä rappeutumista. Maailmanlaajuinen muuttoliike eli juuri se mitä rasistiset eugeniikat eniten vastustivat, olisikin tehokkain poolin tervehdyttäjä.

Isoveli voi olla hyvä

Tuttavani totesi kauan sitten kerran Helsingin Asematunnelissa norkoilevia katsellen: tätä geenipankkia ei tarvitse suojella! Emmekö omien likaisten syntiemme tähden pelkääkin kaikkien DNA-rekisteröintiä? Ja nimenomaan miehet joutuessaan vastuuseen kylvöstään? Onhan selvää, että sillä tavoin saataisiin valtavan paljon enemmän murhaajia ja raiskaajia kiinni, oikeat isät löytyisivät oikeille lapsille ja periytyviä sairauksia voitaisiin paremmin välttää. Ainoa mahdollisuus joka silloin kaventuu on yksilön mahdollisuus selviytyä rikoksestaan rankaisematta.

Ottaako päähän?

Raivostuttaako lukijaa? Inhottaako, onko jo puna poskilla? Hyvä, nyt sitten vain miettimään mistä tuo inho tulee. Bakerin alkuperäistekstistä saa vielä upeamman ahdistuksen mutta myös toivon paremmasta. Niin tunnepitoisiin koko elämäämme koskettaviin asioihin Baker puuttuu. Herkullisesti, tietorikkaasti, hervottomasti, pisteliäästi, ironisesti ja hulvattomasti!

En minä sentään niin hullu ole että uskoisin Bakerin tulevaisuusvision toteutumiseen, vielä vähemmän siihen että ihmiset voisivat seksiin suhtautumisessaan muuttua lähimainkaan niin paljon kuin Bakerin visioissa, mutta sen uskon, että biotekniikan kehittymisen vuoksi väistämättä joudutaan muutaman sukupolven sisällä aivan yhtä monimutkaisiin tilanteisiin, joiden ratkaisuun ei auta yhtään geeneihimme iskostunut ikiaikainen selviämis- ja suvunjatkamisoppi. 

Aivan ehdoton kirja näistä jo nyt julkisessa sanassa jatkuvasti kohistuista ihmiskunnan koko olemassaoloa koskettavista asioista ja niiden kehityksestä kiinnostuneille. Pitkäänkin näitä asioita miettineet eivät useimmiten yllä lähellekään Bakerin ajattelun monipuolisuutta. Tietokirjan ja tarinakokoelman laittaminen samoihin kansiin toisiaan tukemaan on onnistunut mainiosti.

Markku Siivola