Pois
Raimo O. Kojo: Eroon viinasta. Otava 1998

 

AINUT TAPA VAPAUTUA VIINASTA

Viinavitsi vilahti naapurin tai sinun suustasi viimeksi tällä viikolla. Vai oletko nutturatäti, ilonpilaajamoralisti? Juopoilta ja niiden akoilta lähtee kyllä henki vähän väliä pitkin suomennientä, mutta ei sillä sinun vitsiesi kanssa ole mitään tekemistä, eihän, sinulle, raittiinsynnittömälle?

*

Demokratian ainut rehellinen muoto on haukkua tasa-arvoisesti kaikkea mikä liikkuu. Muu on teeskentelyä. Näin myös Raimo O. Kojo, alkoholin kuningaskuluttaja, tosin entinen, hän kun lopetti viinanjuonnin sillä ainoalla tavalla, joka ihmistä voi syvemmältä muuttaa.

Hän vain lopetti ryyppäämisen. Tietämättä miksi. Tietämättä vielä kolmentoista raittiin vuoden jälkeenkään. Kun hän huoneensa ovenpielestä tuijotti saastaisia juopottelujälkiään vaimo ja lapset juuri ovesta poistuneina Herra Alkoholistin katteettomien lupausten luota, hän vihdoin näki, suoraan ja kiertelemättä, yrittämättä enää mitään. Siinä toteutui eräs kirjan avainlause: "Viinasta voi pysytellä erossa vahvuudella .... Oikean raittiuden saavuttaa heikkoutensa myöntäen".

Kojo kokeilee uskonnollista sanastoa sen selittämiseksi vaikkei uskontoa tunnusta eikä vastusta. Tai oikeastaan tekee kumpaakin, sillä niin hän kohtelee koko elämää; kiittää ja haukkuu kaikki samassa hengenvedossa. Alkoholistinhoito-organisaatiot, niin viralliset kuin virattomat, juopot ja heidän omaisensa, alkoholipolitiikan, koko yhteiskunnan.

Juuri tämä kahtiajakoisuus kohottaa kirjan uskottavuustasoa. Sillä kaikessa hyvässä on pahaa, pahassa hyvää. Maailma on harmaa eikä mustavalkoinen, organisaatiot julkisivuaan likaisempia, ihmiset enkeleitä ja perkeleitä saman nahan alla. Kojo ei onneksi voi kieltää kummankaan puolen olemassaoloa kaikissa elämänilmiöissä.

Niin viinakirja kuin teos otsikkonsakin mukaisesti onkin, häiritsee tässäkin niin monista viinakirjoista tuttu pöyhistely oman kännääjäelämän huippusurkeudella, vaikka se opettavaisena tarinana kerrotaankin. Oman sikailun vähemmän maiskutteleva kuvaus vakuuttaisi enemmän tällaista kyynistä hoitoammattilaista, mutta maallikot saavat siitä varmaan ihastuksen värinöitä.

Tämä ei kuitenkaan vähennä Kojon arvoa hyvätasoisena viinavalistajana. Tavanomaisten alkoholistimetkujen kuvauksen lisäksi hän uhraa runsaasti sivuja hoito-organisaatioiden melko monipuoliseen kuvaamiseen. AA, Alateen, Al-Anon sekä viralliset hoito-organisaatiot valottuvat sisältäpäin. Tietysti Kojon kahtiajakoisella kiitos/haukku-tyylillä, joka erottaa teoksen sympatiankerjuukirjoista ja etäännyttävistä asiantuntijateksteistä.

Vakuutuksena arvostuksestani ilmoitan tästälähin ainakin toistaiseksi ottavani Kojon kirjan työpöydälleni asiasta kiinnostuneiden juoppoasiakkaitteni tutustuttavaksi. Jopa Tommy Hellstenin mainio Virtahepo olohuoneessa (Kirjapaja 1992) ei ole niin korkeaan asemaan työpöydälläni päässyt.

Kojo oli ennen Suomen tunnetuin eräkirjojen tekijä ja mediakuuluisuuskin, muistanhan minäkin hänet hyvin vuosien varrelta 70-luvun lopulta alkaen. Eräkirja tämäkin, korpivaelluksesta alkoholin mailla.

Markku Siivola