Pois

Marja-Leena Vaittinen: Terveydenhuoltoammattiin kasvaminen. Sairaanhoitajien Koulutussäätiön julkaisu. WSOY 1988

AMMATTI-IHMISELLÄ PALLOT PÄÄLLEKKÄIN

Sairaanhoitajat kirjoittavat hoitotyöstä niin paljon, etten hetkeen tajunnut että sairaanhoitaja Marja-Leena Vaittisen työ ei ole suora seuraus hoitotyön käsitteen kehittämispyrkimyksistä, vaan on jatkotyöstetty esitys hänen vuoden 1984 sairaanhoidon hallinnollisen tutkinnon opinnäytetyöstään, joka käsitteli ammattiin kasvamista.

Kirjanen on täysin teoreettinen tutkielma, josta Vaittinen syystä varoittaakin huomauttamalla ettei hän kuvaa sitä miten terveydenhuoltoammattiin todellisuudessa (harvennus minun) yksilöllisesti kasvetaan, ja toteaa viisaasti, että lukijan arvioitavaksi jää, mitä hyötyä tällaisista teorianmuodostamiseen pyrkivistä kuvaustavoista on oman tai opiskelijan kehitysprosessin jäsentämisessä. Lukijoiksi hän toivoo eritoten terveydenhuollon kouluttajia, mutta myös opiskelijoita, tutkijoita ja työntekijöitä.

Vaittinen keskittyy lähinnä siihen, miten yhden yksilön minäkuvan eri osat suhtautuvat ja muuttuvat toisiinsa nähden ammatillisen kehittymisen eri prosesseissa. Minäkuvan perusjäsennys on muunnelma Martti Lindqvistin kirjassaan "Terapia inhimillisenä tapahtumana kristinuskon näkökulmasta" esittämästä ihmisen kasvun ulottuvuuksien kuviosta. Kuvio muodostuu ympyrästä joka sulkee sisäänsä kolme toisiaan osittain leikkaavaa ympyrää: fyysisen, sosiaalisen ja henkisen ulottuvuuden ympyrät. Niiden ulkopuolelle jäävä (niitä kaikkia läpäisevä) alue on uskonnollinen ulottuvuus. Niiden yhteisesti peittämä alue on ihmisen tasapainoisin kasvualue.

Hänen muunnoksessaan ovat Lindqvistin pallot saaneet vastaavasti nimet situationaalinen minäkuva eli minäkäsitys, kaksi muuta normatiivinen (millainen minun tulisi olla, jotta ympäristö hyväksyisi minut) ja ihanneminäkuva (millainen haluan olla). Tämä kolmipallojako onkin sen jälkeen kirjan hallitsevin Vaittisen tarkentaessa sitä niiden sisässä olevien uusien kolmipallorykelmien avulla ja sovitellessa malliaan useista näkökulmista myös ammatilliseen minäkuvaan, jolloin pallot saavat kulloinkin eri otsikot, mutta perusidea säilyy entisellään. Keskeisimmiksi ammatillisen minäkuvan tekijöiksi muodostuvat normatiivisen ammatillisen minäkuvan ja ammatillisen minäihanteen keskeinen jännite. Niinhän se on, jokainen joutuu kysymään, mihin vetää rajan ihmissuhdeideologian virallisena mallinukkena toimimisen ja omien ideologiasta poikkeavien erityispiirteiden hyödyntämisen välillä.

Ammattiin kasvaminen, kirjan koko pääaihe, on Vaittiselle yksilön minäkuvan ja yksilön ammatillisen minäkuvan yhdentymistä. Vain siellä, missä niin privaatti- kuin ammattiminäkuvan päällekkäin saatetut ympyrät kaikki leikkaavat toisiaan niin normi­, ihanne- kuin minäkäsityspallostenkin osalta, täyttyvät sekä inhimillisen että ammatillisen kasvun ehdot. Prosessin helpottajana hän mainitsee ohimennen työnohjauksen.

Myönteinen ammatillinen kehitys johtaa Jeesuksen kuvamaan tasapainoon: antakaa keisarille mikä keisarin on, Jumalalle mikä Jumalan on, mutta usein, aivan liian usein huomaan sen johtavan pelkän keisarin palvontaan. "Normatiivisen ammatillisen minäkuvan ainesten olisi sisällyttävä ammatilliseen minäihanteeseen" sanoo Vaittinen. Arvaahan sen kumpi minäkuva jää alakynteen, sillä harvoinpa yksilö normatiivista minäkuvaa eli tuntemuksiaan ympäristön asettamista vaatimuksista voittaa muutoin kuin strutsikonstilla: "Ei niitä ookkaa, ei niitä ookkaa..." Sanomaton, lausumaton, kaikkialla läsnäoleva ryhmäpaine pystyy huoraannuttamaan ihmissuhdetyöntekijänsä ammattirakastajaksi, sillä "toisinajattelijoita" on yleensä liian harvassa muodostamaan merkittäviä vastapaineita.

Vaittisen teoretisoinneissa on niiden yksinkertaistetun selkeyden vuoksi jotain pelottavaa. Ne perustuvat tavanomaisille käsitteille ja muiden mielipiteiden suorille lainauksille niin paljon, että näen hänen täyttävän sairaanhoitajan hallintotyypin kriteerit niin hyvässä (selkeydessä) kuin pahassa (vieraantumisessa). On tietysti hätäisen lukijan oma syy, jos ainoa kirjasta jäävä mielikuva on jotta silloin pyyhkii hyvin kun pallot on päällekkäin.

Markku Siivola