Pois

Aimo Kaloinen: Teatteri Prinsessa Grace. Kirjayhtymä 1987.



ELÄMÄ PIKKUAUTON HINNALLA


Lääkärikirjojen lisäksi tarvitaan myös potilaskirjoja; potilaan kirjoittamia kokemuksia sairaudestaan ja siitä selviämisestä, joka saattaa kohtalotovereita ratkaisevastikin rohkaista. Ne täydentävät mukavasti ja elävällä tavalla ammattihenkilöiden antamaa informaatiota.

Mikään Sota ja Rauha ei Aimo Kaloisen piskuinen kirja ole eikä mieskään Venäjän ruhtinas, vaan yksi meistä, mies Tuuloksesta, joka sai 64-vuotiaana infarktin, kaksi ahtaumaa sydänsuoniinsa, heikentyneen suorituskyvyn ja uuden infarktin uhkan. Apua oli lopulta saatava. Niinpä sitten suoritettiin ohitusleikkaus Englannissa Prinsessa Gracen sairaalassa. Sairauskuvauksen lisäksi hän kertoilee tavanomaista turistitarinaa siitä missä oltiin ja mitä syötiin. "Mika soitti. Aurinko paistoi. Ruusut kukkivat puistossa". Välillä hän hieman paheksuu sairaalassa lukemansa "Gruppa Finlandijan" ryyppy- ja seksikuvauksia ihmetellen miten isoisänikäisillä miehillä voi olla seksi vielä kuin karvankasvuikäisillä.

Suomessa oli ohitusleikkausjono ainakin vuonna 1986 liian pitkä, ja vaikka en tiedäkään nykyistä tilannetta, niin liekö tuo tuosta niin hirveästi lyhentynytkään. 85 000 puntaa eli noin 60 000 mk operaatio tuli Englannissa maksamaan, ja kymppitonni vielä päälle muihin kuluihin, joihin rahat löytyivät osakkeenmyynnillä. Leikkauksen odotusaikaan kului noin neljännesvuosi ja toipumiseen vuoden verran. Melko pitkä ylämäkikin jo sujuu Kaloiselta, nyt jo 67-vuotiaalta. Kaksi suonta jalasta ja yksi olkapäästä on näin tottunut uudessa virassaan ohjailemaan verta sydänlihaksiin.

Tämänkaltaiset potilasselostukset saattavat osaltaan pitkällä tähtäimellä vaikuttaa myös yleiseen mielipiteenmuodostukseen ja paineen kasvuun poliittisia päättäjiä kohtaan, joka puolestaan säätelee terveydenhuollon rahavirtojen ohjautumista populäärikohteisiin. Tuskan ja tarpeen määrä on aina tuhat kertaa suurempi kuin mihin minkään kansan rahat riittävät, joten julkisuudellakin on oma osansa siinä kuka saa kuolla ja kuka elää. Ehkäpä Kaloisenkin kirja on pisarana mukana niihin päätöksiin vaikuttamassa, saako hänen vuokseen joku myöhemmin pitää henkensä vai ei. Eikä siinä muita päättäjiä edes tarvita kuin potilas itse. Joku ehkä vasta Kaloisen esimerkin perusteella tulee ajatelleeksi ulkomaanreissua, ja pelastaa näin elämälleen monet vuodet pikkuauton hinnalla.

Markku Siivola