Pois

Henri J.M. Nouwen, Walter J Gaffney: Elämän pyörä. Suom. Anna-Maija Raittila. Kirjapaja 1989
Leo Hildén: Elämän pyörä. WSOY 1989.

ELÄMÄN PYÖRÄPARI

Ensimmäinen pyörä

Ensimmäinen Elämän pyörä kulki yli luutuneiden asenteideni murskaten - ainakin hiukan pehmentäen - syvää ennakkoluuloani Kirjapajaa, kristillisen kirjallisuuden kustantajaa kohtaan. Vain kymmenen Raamattuviitettä! Sisältö ilahdutti muutenkin. Rauhallisesti ja tasapuolisesti, yksinkertaisin ja selvin lausein edes vanhusten puolella kiihkoilematta selventää teksti vanhusten eristetyn aseman ja kulttuuriarvojen välistä suhdetta. 120 sivua harvaan ladottua suurta tekstiä on vanhustenkin helppo lukea.

"Yhteiskunnassa, jossa keskeisenä päämääränä on taloudellinen hyöty, vanhuutta ei ylipäänsä voida pitää kunniassa, koska vanhuuden aito kunnioittaminen merkitsisi sen arvojärjestelmän horjuttamista, joka pitää tätä yhteiskuntaa pystyssä"

"...monet ihmiset alkavat tuntea itsensä vanhoiksi siinä vaiheessa kun jokin julkinen sääntömääräinen järjestelmä kuten sääntömääräinen eläkkeellejäänti, siirtää heidät ulkopuolelle niiden kehästä jotka samastuvat ensisijaisesti siihen mitä tekevät, mitä omistavat tai mitä hankkivat".

Tekijät ymmärtävät yhtälailla myös vanhukset syrjäyttäviä nuorempia, jotka eivät voi ja osaa vapautua kulttuurinsa nuoruuden ja tehokkuuden yliarvostuksesta. On helppoa valita vihollinen puolelta tai toiselta, ja monta sellaista vanhuskirjaa olen nähnyt, missä vanhuksia kehotetaan barrikadeille nuorempia vastaan. Mutta tekijät näkevät että myös vanhus voi olla sortaja.

"Jotkin vaikutusvaltaiset vanhukset yrittävät kirkon ja valtion piirissä pitää raivokkaasti kiinni vanhentuneista näkökohdistaan muuttuen näin sorretuista sortajiksi, yhtä lailla vanhuuden uhreiksi kuin heidän vähemmän onnekkaat ikätoverinsa".

Tottahan yritämme vanhusta ymmärtää - ja toisaalta juuri sillä eristämme vanhuksen. Kohtelemme häntä kuin ansarikukkaa, kuin "vanhusta"; oliota, joka kuuluu johonkin toiseen ryhmään kuin me itse.

Huolenpito vanhoista ihmisistä merkitsee ennen kaikkea sitä, että me itse rohkenemme ottaa vastaan vanhenemisen kokemuksen. Vain se, joka on tunnustanut oman elämänsä suhteellisuuden, voi saada hymyn lehahtamaan sellaisen ihmisen kasvoille joka tietää olevansa lähellä kuolemaa. .... meidän hyväntahtoiset rohkaisumme, neuvomme ja kauniit sanamme monesti ovat vain luomassa etäisyyttä hoivattaviimme, eivät läheisyyden ilmapiiriä".

Vanhuuden ongelmat tunnetaan hyvin. Yhteiskuntaa taloudellisesti rasittava vanhusten lukumäärän voimakas suhteellinen kasvu, lisääntyvä demenssiongelma ja hoitopaikkojen riittämättömyys tiedetään hyvin.

"Vanhuusiän pimeys on hyvin näppärästi dokumentoitu, mutta valo ei näytä osuvan tietokoneisiin eikä hyötymekaanikkojen taulukoihin".

Tekijät kertovat vanhuuden valosta, joka jää meiltä helposti huomaamatta. Itsekin olen tuntenut vanhuksen, täältä 69-vuotiaana lähteneen, joka viimeiseen hetkeensä saakka säteili sellaista viisautta ja valoa, jonka kaltaista en sen koommin ole niin nuorissa kuin (valitettavasti) vanhoissakaan tavannut. Mutta jo yksi esimerkki riittää: Vanhuus voi todellakin olla sädehtivää valoa.

Toinen pyörä

Kirjannimet vaikuttavat ehtyvältä luonnonvaralta kun toinenkin Elämän pyörä pyörähti kirjamarkkinoille samaan aikaan ensimmäisen kanssa. Aivan saman akselin päihin nämä pyörät eivät kuitenkaan sovi, mutta ovat sen verran vapaasti pyöriviä kuitenkin, etten suosittele niitä eri sortin ortodokseille ja muille jokapäivän jarrumiehille.

Elämän pyörän kaikkien puolien näkijä havaitsee niiden lähtevän yhteisestä akselista. Tunnettu hypnologimme, Buddhistien ystävät-yhdistyksen nokkamiehenäkin toiminut Leo Hildén, haluaa hänkin olla tasapuolinen, etsiä akselia puolien seasta.

Toimittaja Saana Saarinen on koonnut hänen Kauneus ja Terveys-lehdessä ilmestyneitä kirjoitelmiaan kolmenkymmenen vuoden ajalta, joita hän on vielä hiukan täydentänyt. Niiden kautta välittyy kuva hänen tarpeestaan pysyä tasapuolisena elämän kaikille ilmiöille. Hän ei kaihda mihinkään aiheeseen tarttumista. Totuus, rakkaus, hyvä ja paha, iätön ihminen, parapsykologia, henget, mietiskely, tajunnantilat, unet, telepatia, jälleensyntyminen, siinä pala hänen kiinnostuksensa äärimmäistä rajaviivaa. Mitään näistä ilmiöistä hän ei leimaa humpuukiksi, mielisairaudeksi tai harhoiksi, vaikka tietääkin kuinka paljon hupsutusta niiden nimissä esiintyy. Vaikka hän toisaalta pyrkii ihmisen sisäisen ja todistamattoman hengenelämän ilmausten ulottuvuuksiin, pyrkii hän säilyttämään tasapainon noutamalla ajatteluunsa aineksia myös psykiatrian traditionaalisista käsityksistä.

Samalla tarmolla hän käy impotenssin, homoseksuaalisuuden, sukurutsan, pornon, rikollisuuden, psyykkisten sairauksien, kuoleman ja vanhenemisenkin, niin, minkä tahansa elämänilmiön kimppuun varoen yksioikoisesti tuomitsemasta mitään niistä.

Armoitettu näkijä hän ei ole, mutta ihmisen tajunnan portilta sisään kurkistavana käy hyvinkin laatuun. Hänessä on ripaus Don Quijotea, totuudenhaluista miestä, joka käy painiin hiukan liian ylivertaisten vastustajien kanssa. Hänen tyylinsä on totisen pohdiskelevaa, aivan sopivaa tiedottajalle ja kansanvalistajalle. Hänen välityskanavansa Kauneus ja Terveys-lehti on toimittanut hänen tekstinsä perille juuri oikeaan osoitteeseen; kansamme syville riveille tehtaissaan ja konttoreissaan arkisten puuhiensa keskellä, hetkeksi pysähtyä ja miettiä omaa pientä paikkaansa universumin nurkassa ennenkuin herätyskellot, ruuhkabussit ja arkiaherrus taas kerran vaativat leijonanosansa sielustamme.


Markku Siivola