Pois

Kalervo Salonen & Jukka Kemppinen: Elämisen oppikirja. 288 s. OTAVA 1982

ERÄS PERSOONALLISUUSTEORIA

Yhteiskuntien yleisten käsitysten mataessa sinne tänne aatehistorian uomillaan heijastelevat niin tiede kuin taidekin tuon yhteistajunnan sidonnaisia tuntoja, toisaalta todella luovana esiintyessään ovat vallitsevaa näkemystä täydentäviä antiteesejä. Tuo matamisliike on niin hidas ja aikatajuntamme niin suppea, että harhaudumme luulemaan tuota liikettä liikkumattomuudeksi, liikkumattomuutta totuudeksi. Freud ja Jung elävät totuuksineen vielä pitkään. Uudet profeetat ja oman aikakautensa uudistajat tulevat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin sanoen taas saman minkä hekin, silloin vain oman aikakautensa kielellä oman aikakautensa tajunnalle.

<>

"Kirjan läpikäyvänä teemana on osoittaa, miten maailma määrää tajuntaa"; miten ihminen on itsensä ja maailmansa vanki, sanoo paljolti Freudiin ja Jungiin tukeutuva yli 60-vuotias helsinkiläinen yksityispsykiatri Kalervo Salonen, joka ei lue itseään mihinkään koulukuntaan kuuluvaksi. Hän tuntuu antavan noille alkusanoilleen iäisyysmerkitystä katsoessaan, ettei "ihminen pysty toimimaan ja tekemään valintoja ja ratkaisuja vastoin persoonallisuutensa asettamia pakkoja ja rajoituksia", tarkentaessaan väitettään Rorschachin ja Jungin turvin siitä, että "esineiden fysikaaliset suureet, niiden eri dimensiot ja niiden sisältämät geometriset kuviot, täyttävät ne ehdot, jotka Jung on asettanut arkkityypeille, perikuville", johtuessaan vihdoin tämän turvin kehittämään uuden psykodiagnostisen testausmenetelmänsä ja persoonallisuusmallinsa sekä vihdoin lausahtamaan arkkityyppien pysyvyyden kautta myös omasta arvostuksestaan omaan persoonallisuuskuvioonsa: "Kuvio muodostuu arkkityyppeinä pidetyistä osista - arkkityypeistä, jotka ovat olleet aikojen alusta ja jotka ovat luonteeltaan ikuisia - niin kauan pysyviä kuin maailmankaikkeuden perusteet pysyvät muuttumattomina".

Tämän universaalisuuden lisäksi määrää maailma kunkin kulttuurin sallitut tajuntamuodot kunakin aikakautena. Se tekee meidät sitoutumattomuuden kaipuussamme kuitenkin sitoutuneeksi. Sekä hänen että hänen kumppaninsa toimittaja Jukka Kemppisen yhteistyö on perusolettamuksiltaan sangen tavanomaisesti Freudiin, Jungiin ja kristillisiin filosofioihin juurittuva näkemysyhdistelmä, joka yhdistelmänä on kylläkin uusi ja omaperäinen, mutta omaa kuitenkin saman määrän totuutena pidettyjä perusolettamuksia kuin muutkin nykyiset hiemankaan laajemmalti tunnustusta saaneet psykologiset ja psykiatriset suunnat. Vaikka Kemppinen on kirjaan yhteyksiä taiteeseen ja kristillisyyteen tuonutkin, ja Salosta toimituksellisesti auttanut, on perusnäkemys kuitenkin Salosen.

Sangen rohkeasti heittäytyy Salonen viidentuhannen potilaansa ja kuudentoista vuoden menetelmäkehittelynsä tuloksista toteamaan, että hänen testinsä (lyijykynän ja mustetäytekynän muodostaman esineparin näyttö ja näyttövastausten analysointi) ovat "suureksi avuksi" monilla persoonallisuustutkimuksen alueilla, "pitävät paikkansa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti", antavat koehenkilöistä tietoja, jotka ovat systematisoitavissa, toistettavissa, ovat objektiivisia, helppoja oppia, ja että "on sangen mahdollista, että sen (testin) diagnostinen kantavuus osoittautuu merkittäväksi". Tiettyjä "alkeistestejä" hän kuitenkin toteaa "luonnollisesti" tarvittavan täydentäjiksi. Näin suppean kynätestin yleispätevyyttä hän perustelee näkemyksellään sielusta, jonka jokainen osa hologrammikuvan lailla sisältää kokonaisuuden, joten vain osan tutkiminen riittää. Melkoista uskoa itseen kuvaa myös kirjan nimi.

Asiakkaiden luonnehdinnat hänen kynäparistaan eli "mielikuvat ja fysikaaliset suureet, jotka ihminen projisoi ulkomaailman esineisiin" on hän ilmeisesti sangen yksiselitteisesti kääntänyt persoonallisuuskaavionsa rakenneosiksi; elementeiksi, joiden hän katsoo kiinteästi vastaavan näiden kyniensä tiettyjä fysikaalisia ominaisuuksia. Miten ja millä periaatteella tämä hänen kyniensä kuvailu on kääntynyt näin yksiselitteisiksi elementeiksi, jää salaisuudeksi, koska hän ei tahdo sitä paljastaa: "Mitä fysikaalista suuretta mikin edustaa, jää tässä yhteydessä salaisuudeksi, jotta menetelmää voitaisiin vastakin käyttää diagnostiseen ja hoidolliseen työhön".

Hän toimii tässä nähdäkseni itseään vastaan ainakin siinä tapauksessa, että hän haluaa menetelmänsä saavuttavan sen arvon ja aseman, minkä hän kokee sille kuuluvan. Tämän kaltainen suurelle yleisölle suunnattu kirja, jossa hänen teoriakehittelynsä osia jää tarkoituksella hämäräksi, ei innostane ammattilaispiirejä ottamaan avosylin tätä menetelmää vastaan, mikäli hän ei sitten ole menetelmäänsä jo aikaisemmin huomattavasti tarkemmin ammattilaispiireille selostanut? Itse en ainakaan ole sattunut tällaisesta kuulemaan. Mikäli olettamukseni on tosi, toivotaan, että hän pyrkii selostamaan periaatteitaan hieman julkisemmin ainakin ammattilehdissä, muuten tämä touhu jää kyllä mystiikan tasolle.

Hän ryhmittää ihmiset neljään perusryhmään, joita hän perusteellisesti luonnehtii. Erittäin karkeasti esittäen tarvitsevat ekstrovertit sosiaaliset A-ryhmäihmiset toisten hyväksyntää. B-ryhmä taas on karaistuneen itsekeskeinen omiin ideoihinsa uskova avoimen tai kätketyn narsistinen introvertti. C-ryhmän energiaton depressiivinen ihminen lainaa ideansa muilta. D-ryhmäläinen on itsekeskeinen, impulsiivinen, vaikuteherkkä, heikon harkintakyvyn omaava.

Neljän perusryhmän lisäksi esittää hän vielä neljä tunneryhmää (välittömän tai herkän aito, tasapainoinen ja aito, tukahdutettu, tukahdutettu ja teennäinen) ja neljä asenneryhmää (hyökkäävä, alistuva, väistävä, väistämätön). Näistä ja näiden erilaisista kombinaatioista muodostuu sitten hänen kellahtaneen kahdeksikon näköinen persoonallisuuskuvionsa. Mikäpä onkaan silloin sitä Salosen tapaan iäisyyskuvioksi nimittää.

Tämä teoriakehittely täyttää kirjan jälkiosan, jossa hän esittelee mm. yhdeksäntoista esimerkkiä persoonallisuuskaavionsa käytöstä. Hänen järjestelmänsä on tyyppiesimerkki ratkaisusta, jossa ei enää tyydytä peruskieleen, vaan kehitetään omia yläkäsitteitä, joille sitten annetaan erikoismerkit. Vallankin analyyttinen filosofia on aina rakastanut tätä "kapulakieltä". Niinpä ensivaikutelma on lievästi huvittava, kun aviomies on EBa-4+GK-K+R+S-Q+EP+O+GO+G ja hänen vaimonsa taas ECac-2+EMH-R-Q-P+EGA. Tämä osoittaa miehen omahyväiseksi tyranniksi ja vaimon araksi hiirulaiseksi.

Kirjan alkuosa rakentuu perheen elämän seuraamisesta tämän viitekehyksen läpi lapsen syntymästä murrosikään saakka.

Toivon, etten turhaan epäile hänen psykodiagnostiikkaansa, joten toivottavasti hän antaa kuulua itsestään enemmän.

Markku Siivola