Pois
Paul Brunton: Ajatuksia etsijän tiellä. Suom. Leena Katila. Karisto 1991 

ETIIKAN JA ITSEKASVATUKSEN USKONTO

Paul Brunton kirjoitti 37-54 ikävuosiensa aikana 13 kirjaa, joista on käännetty suomeksi kahdeksan. Tämä teos on kokoelma Bruntonin jäämistön esseitä, joiden syntyajankohdasta ei anneta tietoja, ei edes siinä luvussa, jossa Brunton puolustautuu lontoolaisen sanomalehden kriitikkoa vastaan. Toivottavasti on kyseessä vain laiskuus eikä ihanne Bruntonista ajattomana guruna, josta ei maallisia tule tietääkään.

Olin lukenut jo monta Bruntonin kirjaa ennenkuin kolme vuotta sitten rohkaistuin kirjoittamaan ensimmäisen arvioni hänestä. Silloinen varovaisen myönteinen suhtautumiseni muuttui entistä varovaisemmaksi tämän hänen postuuminsa johdosta. Vivahteet, jotka minua jo silloin häiritsivät ("Hänen teksteissään on aina ollut pirauksen verran liikaa korkeauskonnollista kieltä, joka kielii useimmiten tarpeesta ja kuvitelmasta pystyä leikkaamaan itsestään silmänkääntötempulla paha pois ja elää hyvyysrampana ihmispuolena, keppinä, jossa on vain yksi pää") törröttivät näkyvillä entistä enemmän.

Tekstin vahvin säie on mystiikan ja filosofian välinen rajanveto, jota kautta Brunton tähdentää maailmaan osallistumisen tärkeyttä. Mystiikka on hänelle sisäisen elämän tutkimista, mutta joka voi jäädä puolitiehen, maailmasta vieraantumiseen, erakoitumiseen, oman henkilökohtaisen maailman antaman tyydytyksen orjaksi. Mystiikka on bruntonilaisittain vaarallisen lähellä okkultismia, mustaa magiaa, siveellistä rappiota ja jopa aineellista tuhoa. Filosofia; filosofinen ajattelu johtaa ihmisen takaisin maailmaan ottamaan sen tapahtumiin osaa, vaikuttamaan siihen, mutta paljon korkeammalla tasolla kuin maailmasta riippuvaiset, näin Brunton. Mystiikka on staattista, filosofia dynaamista. Mystikko on syrjässä elämästä, filosofi ei. Mystikko tyytyy omaan onneensa, filosofi ei lepää ennenkuin kaikki ihmiset ovat saavuttaneet sisäisen rauhan. Mystinen tieto on sattumanvaraista, filosofinen varmaa.

Täydellisen harmonian, rauhan, ylevyyden saavuttaminen, minän häivyttäminen, pahansuopaisuuden ja aggressiivisuuden kitkeminen, moraalinen itsekasvatus, korkeimpien hyveiden vaaliminen, oman minän vähentäminen luonteenkasvatuksen avulla ovat Bruntonille keskeisiä ihanteita ja keinoja. Päämäärät ja keinot ovat näin ollen samat kuin lukemattomissa uskonnoissa: pyrkiminen hyvään sulkemalla pois paha, muovaamalla järjestelmä tuon ihanteen saavuttamista varten. Brunton hiihtelee tässä samoja latuja kuin tuttu kristinuskomme kuvitellen pahan poissulkemisen johtavan hyvään, minän voivan johtaa itsensä häivyttämiseen, rituaalisoitujen mietiskelyjen voivan johtaa vapauteen.

Vaan se johtaakin uskonnolliseen hymistelyyn. Bruntonin teksti on niin Jaloa ja Ylevää, niin pyörryttävän Korkeita Ihanteita tiukkuvaa, Absoluutin, Armon ja Tosiolevan kaltaisten Itämaisten Iskusanojen vilinää, että se muuttuu hygieenisen mauttomaksi Jeesuskiiltokuvaksi; hyvyystorsoksi; hyvismiksi. Siinä on liikaa Pyhyyttä; liikaa egon hurmaa. Niinpä en voi uskoa Bruntonin nujertaneen Egoaan täysin ja pysyvästi. Hän puhuu oman mittansa ylitse Absoluutista kuin leivästä, mutta aikaansaa vain persoonallisuutta kehittävän eettisen normiston harjoitussuosituksineen.

"Vain filosofinen katsantokanta välttää yksipuolisuuden ja tuottaa huomattavia ja loistavia tuloksia" puhuu omaa kieltään Ainoasta Oikeasta Opista. Vaikka tulkitsisimme Bruntonin tarkoituksen laajasti nähden hänen pyrkimyksenään olevan vain erään sinänsä vapaan ja monimuotoisen suhtautumistavan niputus yhden käsitteen; filosofian, alle, on kirjassa liian monta muuta ortodoksian tunnusmerkkiä jotta näin laaja tulkinta olisi oikeutettu. Bruntonin filosofinen maailmankatsomus on ajattelun, tunteen ja toiminnan tarkoituksellisen harjoittamisen tulos. Tarkoituksellinen harjoittaminen on kuvitellun ihannetilan saavuttamiseksi tähdättyä suunnattua toimintaa, jonka olemus on aina väkivaltainen muita muotoja kohtaan, rajoittava, karsiva, kaukana avoimuudesta.

Harjoitus tarvitsee menetelmän. Bruntonin menetelmä on tuttu muunnelma, yksi loputtoman monista toisiaan vastaan taistelevista menetelmistä: hän vaatii selvää mietiskelyn aihetta, jolla karkotetaan muut ajatukset, ja vain silloin voidaan olla auliita ja vastaanottavaisia. Brunton vetää näin saman norsun hihastaan kuin traditionaaliset itämaiset uskonnot naittamalla silmänkään värähtämättä karkottamisen ja vastaanottavaisuuden toisilleen. Tyypillinen Henkiporkkana on myös lupaus, että jos henkisen tien kulkija on uskollisesti noudattanut opetuksen määräyksiä, hän ennemmin tai myöhemmin voittaa vaikeutensa.

Todistelu oman näkemyksen puolesta saavuttaa välistä miltei koomisen ohuita muotoja, kuten että jälleensyntymä on loogisin selitys ihmisten luonteiden eroista ja yksinkertaisin selitys ihmiskohtaloiden tavattomasta erilaisuudesta, että ensi silmäyksellä ystävystyminen on merkkinä menneitten inkarnaatioiden uudelleen kohtaamisesta, tai että karman olemassaolosta todisti se, että kommunistit joutuivat yhdessä yössä tuhoamaan vääryydellä rakentamansa padon saksalaisten lähestyessä!

Brunton johtaa yhä kauniimpien tekojen tielle niitä ripauksen simppeleitä eettisen paatoksen täyttämiä hyväsydämisiä jotka tahtovat jalostaa itseään vielä korkeampaan sosiaaliseen hyvään, vaan ei henkiseen vapauteen, joka ei aatosten ja paatosten verkkoihin tartu.

Markku Siivola
(kts myös Brunton: Salaista Intiaa etsimässä, Egyptin salaisuuksien jäljillä, Totuuden jäljillä, Himalajan erakko