Pois

Bippan Nordberg, Peter Szil: Hierontaa jokapäiväisiin vaivoihin. Suom. Outi Nummi. Tammi 1993


HIERONNAN HULLUTUKSIA

 

Hieronta käsitetään usein kansanlääkinnän yhdeksi perusmenetelmäksi, kansan omista riveistä nousseeksi perinnetaidoksi. Nordberg&Szil Ruotsinmaalta hierovat kuitenkin kansainvälisemmässä valossa eli vaihtoehtoislääkinnän itävetoisessa karsinassa akupainannan, bioenergisen terapian, feldenkrais-metodin, shiatsun, vyöhyketerapian ja joogan lähinaapurina.

 

Useimpien hierontakirjojen tavaramerkki on seksi, eikä ihme, onhan kunnon hieronta sen näköistä puuhaa jota intiimimpää on vain perusuroon kaksi toimintoa, joista toinen saa naisen kantamaan seuraavan viikon aurinkolaseja. -- Toinen tavaramerkki ovat järjettömyydet. Nordberg&Szil harrastavat vain sitä: koska korvalehdet ovat maailmankaikkeudesta energiaa kerääviä antenneja, venyttele niitä joka suuntaan! Monica Struna ja Connie Church kirjassaan Hiero itse! (Tammi 1985) suosittelivat samaa mutta eri mekanismilla: "korvalehtien heiluttaminen virkistää korvien refleksejä". He totesivat myös että jalkojen pusertelu "hajottaa aineenvaihdunnassa syntyviä kuona-aineita". Kiinnostavan jalkahieronnan mekanismin esitteli myös John Lewis kirjassaan Opi shiatsua (Tammi 1988): "Tartu jalkaterään, pyöritä sitä ja vedä jokaista varvasta. Mahdollinen poksahtava ääni johtuu patoutuneen energian vapautumisesta jostakin energiameridiaanista."

 

Muutamaa muuta pikkuhömpsöttelyä lukuunottamatta N&S:n kirja on arkisen jäyhänjämerä kuviaan myöten arkirumine ihmisineen ja loputtoman monta kertaa joka naistenlehdessä esitettyine vääntelyohjeineen. Se edustaa seksiasteikon toista laitaa kuin esim. törötisukuvilla täytetty Nitya laCroixin opus Eroottinen kosketus (Otava 1989) tai Clare Maxwell Hudsonin Suuri hierontakirja (WSOY 1989), jossa saatoimme olettaa hieromisen korkeimman asteen olevan käydä pelkissä kalsareissa käsiksi sängyssä keimailevan nuoren satiinipukeisen naisen sääreen kuten alhaaltapäin naisen pikkuhoususuikaleen peittämään reisien väliin suunnatun valoheittäjän keilassa saattoi todeta. Lucinda Lidellin Hieronta (Weilin+Göös 1986) esitteli ihka paljaita pimppejä ja tisuja sekä hierontapatjan takkatulen loisteessa. Tosi henkiseksi heittäytyi puolestaan (aikoinaan) neuvostoliittolainen ihmeparantaja Dzuna (Kätteni mahti. Kirjayhtymä 1988) esitellessään "verenlämmitykseen ja veren virtaamisen edistämiseen perustuvaa kontaktitonta hierontaa, jolla ihmisen energeettisen säätelyn mekanismit ja järjestelmät voidaan optimoida".


*

Ei se sormien kulkua toisen pinnalla estä jos edistäkään, minkä kulttuurin mallisia ajatuksia hierojan päässä liikkuu, kunhan kuuntelee naapurinsa reaktioita sormenpäillään, ja se taito on synnynnäistä. Sokeasormista eivät vatkauskirjat auta, vaan ne jäävät minipornosta pitävien ja järjettömyyksiin uskovien vaihtoehtohupsujen kukkaronkeventäjiksi.

 

Markku Siivola