Pois

Kari Krohn: Lääkäri parantamisen uusilla teillä. Tammi 1981.

HOMEOPATIA JA ELÄMÄNKATSOMUS

Niin muuttuvat arvostukset: kymmenen vuotta sitten oli akupunktuuri mitä lie hihhulismia ja nyt on hyväksytty traditionaalisen lääketieteen piiriin aivan ennätysvauhtia. Oman sysäyksensä asialle antoivat poliitikot, ei vähiten Yhdysvaltain presidentti Nixon 70-luvun alussa. - Ja muotina saattaa neulahoitokin taas jonkin ajan kuluttua kuolla, olipa siinä hyvää tai ei. Niin ovat historian saatossa monet menetelmät nousseet ja laskeneet arvossaan. Ihmisen moniulotteisuuden takia on monasti sangen vaikeata määrätä jonkin hoidon tai elämäntavan tehokkuus ja terveellisyys, esimerkkinä olkoon vaikka ruokavalion, liikunnan ja tupakoinnin yhteys sydänkuolemiin, joka ei kiistatta ole vieläkään selvinnyt ympäri maailmaa tehdystä valtavasta tutkimustyöstä huolimatta.

Lääkkeen välitön farmakologinen vaikutus (Wirkung) voidaan usein mitata, mutta vaikuttavuutta (Wirksamkeit) eli pidempiaikaista terapeuttista kokonaisvaikutusta jälkiseuraamuksineen ei, vaan se on liian monimuuttujaisena ilmiönä lähinnä vain kuvailtavissa. Näin arvelee vaihtoehtoisen "laajennetun" lääketieteen edustaja, lääkäri Kari Krohn vedoten tässä saksalaisen lääkeaineturvallisuuskomitean jäsenen neurologian dosentti G. Kienlen teokseen Lääkeaineturvallisuus ja yhteiskunta (1974). Krohnin kannattamat homeopaattiset lääkkeet kuuluvat usein ryhmään, jolla on vaikuttavuutta, mutta ei vaikutusta. Hänen kirjansa motto viittaa myös tähän: "Diese Sachen kann man nicht beweisen. Man kann nur warnehmen und dann denken". (Näitä asioita ei voi todistaa. Voidaan vain tehdä havaintoja ja sitten ajatella).

Homeopatian lisäksi kiinnostavat Krohnia akupunktio, neuraaliterapia eli tietyt puudutusaineruiskutukset erityyppisissä kiputiloissa ja manuaalinen lääketiede kuten kiropraktiikka. Edelleen hän tuntee sympatioita joogaa, Mayr-kuuria, Kneipp-hoitoa, lymfaterapiaa ja rytmistä hierontaa kohtaan, vaikkei niitä omien sanojensa mukaan paremmin tunnekaan. Sitävastoin hän on ottanut enemmän selvää irisdiagnostiikasta ja "veripisarakaukodiagnostiikasta", joiden tehosta hän ei ole löytänyt näyttöjä. Oman lukunsa saavat vammaisten Camphill-yhteisöt, joiden lääkärinä hän on toiminut, ja joissa hänen lapsensa ovat olleet työssä. Suomessa on kaksi Camphill-yhteisöä, toinen Orimattilassa Niinikoskella ja toinen Lahden tienoilla. Myös tunnetusta maalarista Aleksandra Ionowasta ja hänen taiteensa voimakkaasta vaikutuksesta Krohniin on oma lukunsa.

Lääkärinkoulutustaan hän ei ole hyljännyt muistuttaen myös traditionaalisten keinojen tärkeydestä kuten esim. kirurgiasta, antibiooteista ja rokotuksista vaikka vallalla olevaa lääkeaineiden käyttöfilosofiaa kritikoikin.

Homeopatia on hänelle näistä kuitenkin tutuin, ja tätä saksalaisen lääkärin Samuel Hahnemannin (1755-1843) alullepanemaa hoitomuotoa hän tarkimmin esittelee. Hän sijoittaa sen edellämainittujen hoitomuotojen ja fysiatristen hoitojen kanssa hoitomuotojen nelijaossaan regulaatio- eli säätelyhoitoihin muun kolmen hoitomuodon ollessa kausaalinen, substituutio- ja antagonistihoito. Homeopaattisten lääkkeiden laimeuden ihmettelijöille hän muistuttaa mm. traditionaalisen lääketieteen käyttämästä hyposensibilointihoidosta eli erittäin laimennetun allergiaa aiheuttavan aineliuoksen ruiskuttamisesta juuri sille herkkään henkilöön, jolloin tämä siihen vähitellen tottuu: tulee immuuniksi eli paranee.

Kirjan suurin anti on nähdäkseni kuitenkin sen uutta tutkivassa hengessä, uusille asioille vastaanottavaisena olemisessa ja samalla kritiikin säilyttämisessä. Krobn välttää ääritodistelun sanoen itse:

"Myös nykyään tapaa ikävän jyrkkiä homeopatian kannattajia. He muistuttavat usein niitä, jotka jyrkästi tuomitsevat homeopatian. Ihmistyyppi on sama. Vain sattuma ratkaisee kummalta puolelta aitaa ollaan huutamassa herjoja. Tällaisten ihmisten kanssa ei voi keskustella, koska he tietävät kaiken. "

Krohnin omia käsityksiä sairauksista ja niiden parannuskeinoista sekä hänen paljolti steinerilaista ihmiskuvaansa voisi tietysti kritisoida, mutta nähdäkseni ei tässä ole olennaista hänen oikeassa tai väärässä olemisensa, vaan hänen pyrkimyksensä hahmottaa maailma mahdollisimman totuudellisesti niillä resursseilla, mitä hänellä on käytössään. Siksi hänen tekstissään on kirkkaan ilman tunnelma.

 

Markku Siivola