Pois

ABC - Terveen elämän salaisuudet 1 ja 2. WSOY 1987
Ihminen - ihmiskehon ihmeet. 100 kysymystä ja vastausta koko perheelle. Valitut Palat 1988


IHMISEN TERVEYS NORSUN KUOLEMA


ABC:tä eli terveen elämän salaisuuksia lukiessa täytyy ottaa lukuun yksi lisätekijä: maan painovoima. Näitä kirjoja ei pysty vuoteessa epäterveellisesti köllötellen lukemaan mikä näin ergonomistisidealistisen aikakauden terveysintoilijoiden suureksi riemuksi todettakoon. Mutta laserlukulaitteet ovat tulossa...

WSOY on lähtenyt seikkailemaan Valituille Paloille klassisesti kuuluneelle yleistajuisten suurten hyvin kuvitettujen terveysoppaiden alueelle ABC-sarjallaan. Otsikkoprofiilikaan ei yllä VP:n tasolle. WSOY puhuu vain "salaisuuksista", VP "ihmeistä". Yli 800-sivuisia norsuntappovälineitä kuuluu ABC:hen neljä kappaletta, joista kaksi ensimmäistä on nyt hallussani. Sen verran tuhtia tavaraa kirjat ovat että tuulesta temmatun arvioni mukaan saattaa koko sarjan hankkiminen hyvinkin nousta tuhannen markan paremmalle puolelle.

Hanke on kunnianhimoinen, kannatettava ja riittävän hyvin onnistunut. Kyseessä on todella laaja yritys kerätä yksiin eli neljiin kansiin käytännöllisesti katsoen kaikki Suomesta löytyvät vaihtoehtoisen pehmeän terveydenhoidon suunnat. Jos eivät luontaiskaupan vakioasiakas ja esoteeriseuran mysteerimummo mene tästä kirjasarjasta sekaisin niin ei sitten mistään. Monia aivan akateemislääketieteellistraditionaalisia tai muuten aivan tavanomaisia aiheita on sentään päässyt käärmeenä luikertelemaan vaihtoehtoisten pehmoparatiisiin.

Kirjoittajia on satakunta, näistä neljäsosa lääkäreitä, loput mitä kirjavinta joukkoa erilaisine terapeutti- ja muine ammattinimikkeineen. Jotkut ovat kirjoitelleet useampia artikkeleita, minkä vuoksi yli kolmekymmentä kirjoittajaa per kirja on ymmärrettävää.

Seuraavassa kirjasarjan ensimmäisen osan pääotsikot. Niistä saanee hyvän kuvan aihepiirin laajuudesta:

Aerobic, Aikido, Akupunktuuri, Aleksanteritekniikka, Alkoholi, Allergiasairaudet, Analyyttinen psykologia, Antroposofinen lääketiede, Aromaterapia, Astrologia, Asuminen ja terveys, Autogeeninen harjoitus, Ayurveda, Bachin kukkaterapia, Biodynaaminen viljely, Bioenergeettinen terapia, Bioenergia, Biokinesiologia, Biologinen viljely, biologinen kotipuutarhaviljely, Biopalaute, Biorytmiikka, Do-in, Elintarvikkeiden vieraat aineet, Elävä ravinto, Epävirallinen lääketiede, Erikoisruokavaliot, Eurytmia, Feministinen radikaaliterapia, Feministinen vaihtoehtogynekologia, Fysiatria, Gestaltterapia, Grafologia, Hampaat, Happo-emästasapaino, Henkiparannus, Hieronta, Hiilihydraatit, Hivenaineet, Homeopatia, Hormonit, Huumeet, Hypnoosi.

Muutama kummajainen muistakin osista: Vauvajumppa aikuisille. Kasvoista katsominen. Kädestä katsominen. Jälleensyntymisterapia. Kuivaharjaus. Parapsykologia ja terveys. Sikiörefleksiterapia.

Yhden kirjan 800 sivua jaettuna keskimäärin 40:llä aihepiirillä on keskimäärin parikymmentä sivua per aihe, joka onkin minimimäärä tällä harvaan ladotulla tekstillä, jottei aihekäsittely muodostuisi pelkäksi silppuamiseksi, jonka tekniikan vallankin Valitut Palat hallitsee.

Otsikoiden joukossa on monia mielenkiintoisia houkutuksia. Arvatkaapas esimerkiksi mitä sanottiin luvuissa Feministinen radikaaliterapia ja Feministinen vaihtoehtogynekologia? Kirjoittajia on kuitenkin niin monta ja aiheenkäsittelyn taso niin moninaista, etten puutu yhteenkään todeten vain, jotta on kuin haulikon jäljiltä, ja sehän on vain rikkauden merkki tällaisessa koostekirjassa. Monia heistä olen vuosien mittaan jo käsitellyt kritiikeissäni.

Lahjakirjana teossarja menettelee ehkä parhaimmin, semmoiseksi pyhäpäivän selailukirjaksi, ja onhan sillä ehkä hiukkasen virkaa hakuteoksenakin, mutta jokaiseen lukuun liittyvien kirjallisuusviitteiden avulla on kyllä suunnistettava eteenpäin, jos tahtoo jostain aihepiiristä oikein käytännössä hyötyä.


<>


Valitut Palat on taas vauhdissa. Kukapa ei tuntisi niitä vuosien varrella postiluukusta varisseita kaikenkarvaisia etuseteleitä, joiden ensivaikutelma on että JUURI TEIDÄT on valittu presidentiksi, JUURI TE olette perineet Onassiksen, JUURI TEILLÄ on nyt MILJOONA MARKKAA kourassanne!

VP:n mainostus osaa olla niin huvittavaa etten jaksa olla edes vihainen, vaan minussa herää lähinnä hellyyden tunne kun Maailman Tärkeimpänä Ihmisenä VP:n aivan erityisyksilölliseen suosioon päässeenä kääntelen kultareunaisia diplomeja kädessäni ja raaputtelen rahalla voittojani näkyville kultamaalien alta.

Edellinen lukemani VP:n tuotos "Tunne itsesi, ymmärrä muita" otti asiat hiukan rauhallisemmin, mutta nyt vilkkuvat taas "ihmeiden" neonvalot uhrin silmissä, mainosmiehet kiipeilevät ryntäille karjuen yhtäaikaa molempiin korviin: TEOS JUURI TEILLE! USKOMATON! KIEHTOVA! HÄMMÄSTYTTÄVÄ! AINUTLAATUINEN! NOPEASTI! HELPOSTI! MILLOIN VAIN HALUATTE! - Kuntouttaako VP maanikoita mainosmiehikseen?

Kirjan sisältö on tuttua VP-tavaraa. Jo Ihminen-kirjan alaotsikko "1000 kysymystä ja vastausta koko perheelle" osoittaa kirjan koostamistavan: kootaan tuhat taatusti lyhyttä ja yksinkertaista tietopalaa yhteen pussiin ja ravistellaan. Lukipa tuotosta mistä kohtaa tahansa ja millä vastaanottokyvyllä tahansa, koskaan ei jää ikävää tunnelmaa, että luku jäi kesken tai sisältö käsittämättömäksi.

Jaottelu on sangen klassinen: elimistö, aivot ja hermosto, hormonit, sydän ja verenkierto, hengitys, iho, luusto ja lihakset, silmä ja näkökyky, korvat, nenä, nielu ja kurkunpää, ruoansulatus, virtsatiet ja sukupuolielimet, raskaus, syntymä ja kasvu. Tavanomaiseen tapaan on suomenkielisen laitoksen muokannut ja täydentänyt pääosin lääkäreistä koostuva toimitus- ja asiantuntijakunta. Myös lääketieteellisen auktoriteetin esipuhe kuuluu klassisiin kuvioihin.

Teoksesta on todellista hyötyä eniten noin 11-14 vuotiaille, jotka saavat heille juuri sopivina pätkinä korkeatasoisesti ja mielenkiintoisesti kuvitettua ja historiapaloilla höystettyä pikkutietoa ihmisen anatomiasta ja eri ruumiinosien toiminnasta. Kyllä se aikuisiakin rentouttavana ja kauniina selailukirjana viihdyttää ja antaapa hiukan yleissivistävää lisätietoakin.


Markku Siivola