Pois

Susan Jeffers: Turha arkuus pois. Suom. Kaarina Jaatinen. Karisto 1989

Positiivipalturismin ohjekirja:

ILO PINTAA VAIK SYVÄN MÄRKÄNIS

"Susan Jeffers on kirjoittanut hyvin tarpeellisen kirjan monia koskettavasta ongelmasta".

- Kuinka sööttiä! Tämä amerikkalaisen yliopiston opettajan, psykologian tohtorin Susan Jeffersin kirjan "Turha arkuus pois" takakannen tyhjänpyöreä myyntitäky on tyrkyttelyssään niin liikuttavan kömpelö, että se herättää miltei hellyyden tunteita.

"Opettelemalla uuden, hedelmällisen ajattelutavan voi pelon ja päättämättömyyden tunteet kanavoida elämää rikastuttaviksi, ei repiviksi voimiksi" kertoo takakansi edelleen. Länsimaiselle ihmiselle sopiikin juuri tämänkaltainen ajatteluun ja menetelmiin vetoava syötti. Kunhan opettelet tarpeeksi, opit syömään vaikka piipunhikeä ja uskomaan sen olevan vain parhaaksesi. Ja opettaja saa tukea ja vahvistusta omalle koulutuksen ja opetuksen voimaan luottavalle ajattelutavalleen.

Keskeinen idea on sama kuin kirjan alkuperäinen nimi: Feel the fear and do it anyway - pelkää jos pelottaa mutta toimi! Tärkeimpänä energialähteenä tähän maailmaan osallistumiseen ruikuttamisen sijasta toimii positiivinen ajattelu, mieluummin hyvään kuin pahaan uskominen, mieluummin luottamus kuin epäily. Ja piste. Muuta ei hänellä annettavanaan olekaan. Mutta hyvä näin. Ovathan kaikenkarvaiset persoonanmuovaamisopit, kirjat ja kurssit saaneetkin ihmisiä pois itsensä säälimisestä, kunhan ne vain oikealla hetkellä oikealle ihmiselle sattuvat.

Jeffersin opit ja kurssit menestyvät varmaan parhaiten Yhdysvalloissa, Self Made-maassa, jossa ohjat on otettava omiin käsiin, tultava itsenäiseksi vaikkapa alistumalla itsenäisyyden opettajien koirainkoulutukseen. Ilman tiukkaa ohjelmaa tuntevat oppilaat helposti itsensä heitteillejätetyiksi, ja niinpä Jefferskin vääntää kansalle asiat rautalangasta yksityiskohtaisia harjoitusohjelmia esitellen. Kaikenlaisia kuvioitakin pitää piirrellä ja lappusia liimailla seiniin ja rohkaisevia lauseita jäljentää suurilta ajattelijoilta.

Jeffers on länsimaisen kansanhengen suoraviivaisimman ja yksinkertaisimman persoonanmuovaustavan julistaja: hokemisen ja uskottelemisen. Niillä kyllä nähdään kaikki parhain päin. Uskotteleminen on valehtelemista, olipa kuinka positiivista tahansa. Jo kirjan omistussanat ovat täydellisen yksipuolisessa ihmisten ylistyksessään äitelän siirappimaiset; tiivistetty näyte sisällyksestä. "Kuinka oppia valehtelemaan iloisesti ja myönteisesti" voisi hänen kirjansa nimenä yhtä hyvin olla. Tämä iloisen luikurin laskettelu on kaikkein tavallisin muunnelma aikamme persoonankasvatuskirjojen hirvittävän suuressa joukossa. Sosiaalisena hupina positiivipalturi kyllä menettelee, onpa jopa usein tarpeellistakin, mutta sen syvään arvoon uskominen; koko elämänfilosofian perustaminen sen päälle on hiekalle rakentamista.

Suomalaiset ovat saaneet samoja vaikutteita idästä päin jo kauan ennen Jeffersiä tämän juttuni otsikon mukaisen karjalaisen sananlaskun muodossa. Koska tämä asenne kaikessa pinnallisessa hyvyydessäänkin on väkivaltaa ihmisen sisäistä luontoa kohtaan yhtä paljon kuin negatiivisten asioiden uskottelu - tahtoo usko usein loppua kesken kuin uskovaisilta, ja siksi sitä pitää alati vahvistaa:

Kovin luonnolliselta ja rentoutuneelta ei tällainen asenne vaikuta. Jeffers luiskahtelee hyvän kaivelemisen innossaan maanisen yli-iloisuuden puolelle. Reaktionmuodostusta sanoisi kyyninen psykiatri. Jeffers puolustaa pollyannismia; kaiken hyvänä näkemistä vertaamalla sitä vain äärimmäiseen vastakohtaansa: onko sitten pahana näkeminen sen parempi? - No eipä tietysti. - Koska hän ei löydä asenteetonta ja ohjelmatonta elämäntapaa, joutuu hän siksi puolustamaan ohjelmaansa toisia ohjelmia vastaan. Mitään muuta vastaan hänen ei tarvitsekaan ohjelmaansa puolustaa, koska se jokin muu on hänen horisonttinsa tuolla puolen. Hän kyllä puhuu korkeammasta minästä jonka hän uskoo tavanneensa muun muassa seisoessaan Amerikan rannikolta toiselle ulottuneen ihmisketjun yhtenä osana ja tuntiessaan sydämensä pakahtuvan riemusta olympialaisten päättäjäisissä. Hän sekoittaa persoonastaan nousseet tilannesidonnaiset haltioitumisen tunteensa korkeampaan minään ollen näin vallankin naisille ominaiseen tapaan mitä tyypillisimmin tunteittensa yliarvostaja ja niiden harhaanjohtama.

Jeffers on vangittu itse kutomaansa myönteisyyden pakkopaitaan, mutta tapaan kyllä mieluummin hänen kaltaisiaan kuin surkeuteensa kääriytyneitä. Niitä kolmannen sortin ihmisiä, pakkopaidattomia, kun en enää oikein jaksa uskoa tapaavanikaan. Kun vanha viisas ystävänikin on nyt jo kuollut. Jälkisanan tapaisena jätän taas kerran tähän loppuun hänen runonpätkänsä, jolla on jotain tekemistä edelläolevan kanssa:

KEPPI

Minulle sanottiin:
joka ei ole hyvä eikä paha
on penseä.
Mutta keppi
jossa ei ole kuin päät
ei mielestäni ole keppi lainkaan.
Olla hyvä tai olla paha
on olla hyvä ettei olisi paha
ja paha koska ei ole hyvä.
Ei ole hyvyyttä hyvyys
joka pahaa pelkää.
Joka ruokaa säästää
kuolee nälkään.
Joka pahaa pakenee
ei pahaa voita.
Keppi on keppi siksi
koska sillä on mittansa
päiden välissä.
 

Markku Siivola