Pois

Tae Hye alias Mikael Niinimäki: Suomalainen Zen-opas. Basam Books 2001

ITSELLEEN NAURAVA USKONTO

Tosiasia on että Zen-buddhismi on uskonto. Myös se on tosiasia, että Zen jos mikään ei ole uskonto, ei edes uskonnon vastustamisuskonto. Sille vain on käynyt yhtä hullusti kuin kaikkien suurten ihmisten hengentuotteille, eli kun sitä kannattaa kaksi tai enemmän, silloin siitä on jo tullut joukkoliike, jonka osallistujat ovat enemmän tai vähemmän astuneet syrjään toisten johdettaviksi oman sisäisen itsensä ainutkertaiselta tieltä. Zen on heiltä jo silloin kadonnut.

 

Zen uskontona

Zen-buddhismi kulkee kulttuurihistorian kourissa omia ahtaita latujaan kuten muutkin uskonnot. Sen alkujuuri ulottuu Kiinaan 6. vuosisadalle Mahayana-buddhalaisuuteen, josta se levisi Japaniin, johon se on voimakkaimmin juurtunut kahdenkymmenentuhannen temppelin ja kymmenen miljoonan harjoittajan turvin. Sen koulukunnista ovat tunnetuimmat Rinzai, Soto ja Obaku, syntyneet suunnilleen 10-16. vuosisadan välisenä aikana jKr. Sen vaikutus taiteisiin on ollut suuri. Se on viimeisten vuosikymmenien aikana tullut myös länsimaissa tunnetuksi. Kotoinen Yrjö Kallisemme toi sen suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa tietoisuuteen 60-luvulla puheittensa ja kirjojensa kautta.

Kuten muutkin uskonnot se julistaa ihmisen sidonnaisuutta ja ratkaisun löytymistä vain omasta itsestä. Kuten muutkin uskonnot se on räikeässä ristiriidassa tämän sanomansa kanssa luoden loputtomia muotoja, kaavoja, sääntöjä, rituaaleja, mestareiden pakkoseuraamista, tekstien ristiriitaisia tulkintoja, kaikkiaan sitä samaa orjuuttamista mitä ihmiset toisilleen kaikkialla tekevät uskonnon, filosofian ja politiikan piirissä.

Zen epäuskontona

Kulttuuristen aaltoliikkeiden harjalla matkustavat läpi sukupolvien niin kuona kuin kulta massavirtausten edes ymmärtämättä minkä tasoisia viestejä oikein mukanaan kuljettavat. Punainen lanka kulkee kaikkien läpi, mutta ei ole minkään niiden yksinoikeus. Niin kantaa myös kaavoihinsa kangistunut kristinusko kaavojen rikkojista suurimman sanomaa, ritualisoitunut Zen-buddhismi kuuroin korvin Zenin itselleen nauravaa aidointa ydintä.

Muiden länsimaissa tunnettujen suurempien uskontojen keskeiseen sanomaan ei sisälly sellaista mitätöintiä itseään kohtaan kuin Zeniin. Se pyrkii eri tavoin, kyseenalaisinkin, kuten oppilaan pahoinpitelyn (!), hiljaisen mietiskelyn  tai mantran avulla kohti äkillistä valaistumista; satoria, perimmäisen oivallusta.

Sisäisiin oivalluksiin pyrkivät kaikki uskonnot, ja samaa tekijää on Zenkin jahdissa, mutta Zenin sanoma on pelkistetyintä, siksi sitä saatetaan pitää myös ateistisena. Se on juuri länsimaiselle älyvaltaiselle elämälle sopiva ansa houkuttaen kuulijansa älyllisiin umpikujiin kunnes Yrjö Kallisen sanoin jumalaa tavoittava vihdoin väsyy, irrottaa otteensa ja kokee kuinka jumalaan pudotaan. Silloin ymmärretään Zen, joka on sama kuin Tao, kristinuskon uudestisyntyminen, buddhalainen nirvana, elämän punaisen langan loputtomuus uskontojen läpi.

Tunnetuin keino näihin älyllisiin umpisolmuihin johdattelijoina ovat koanit; arvoitusten muodossa esitetyt paradoksit, joilla oman minän ratkaisukykyyn luottava oppilas ajetaan älyllisen uupumuksen partaalle, jotta ajattelun kuristusote intuitiosta saataisiin heltiämään: "Kun lyödään kaksi kättä yhteen, syntyy ääni. Mikä ääni syntyy kun lyödään yksi käsi yhteen".  - Toisaalta koanit tarjoavat mitä mainioimman mahdollisuuden tyhjään älylliseen keikarointiin ja mestariksi itseään luulevan valtaan yhtä yksinkertaista oppilastaan kohtaan.

Erityisen viehättynyt olen aina ollut koanista joka kysyy, miten pullossa kasvatettu hanhi, joka ei sieltä enää mahdu pois, saadaan elävänä ulos tappamatta sitä ja rikkomatta pulloa. Se on tyylikäs vertaus siitä mitä oivalluksessa tapahtuu: hanhi on ykskaks ehjän pullon ulkopuolella ihka elävänä - ja on sitäpaitsi aina ollutkin kun pullon kahleissa ollut mieli tajuaa sekä pullon että oman olemattomuutensa ja (se jokin joka on mysteeri) huomaa olleensa vapaa jo aikojen alusta asti.

Apotti Niinimäki

Mikael Niinimäki, sittemmin 1980-luvun alkupuolella Mikael Tenzin Dönden, muutamaa vuotta myöhemmin Tae Hye, Korean suurimman Zen-lahkon  Chogyen (www.kwanumzen.com) huomassa munkkivihkimyksensä saanut, toimii nykyään erään italialaisen Zen-luostarin (www.bodhidharma.it) apottina.

Vaikka hän alituiseen tähdentää tärkeyttä olla sellainen kuin on, omana suomalaisena itsenään, eikä itämaisten uskontojen matkijana, hukkuu tämä sanoma päinvastaiseen turhaan, sekoittavaan ja sitovaan materiaaliin, jota on niin paljon, että joudun määrittelemään kirjan painopisteen juuri päinvastaiseksi mitä hän itse on siitä halunnut. Zenismin sitoutumat peittävät tärkeimmän. Niinpä teos on kyllä zenistinen jos sillä tarkoitetaan Zeniä joukkoliikkeeksi laimennettuna, yhtä sidonnaisena uskonmuotona kuin kaikki muutkin.

Kirja on eettisten ja moraalisten ohjeiden ja muotosidonnaisuuksien tarjoamista, yksilöllisyyden hukuttamista joutavaan ulkopuoliseen rihkamaan. Zenin varsinaisen sanoman kanssa ei ole mitään tekemistä sillä lopettaako lukija Niinimäen toiveen mukaan lihansyönnin ja lahjoittaako siitä säästyneitä rahoja UNICEFin tilille nälkäänäkevien hyväksi. Ole sitä, tee tätä, mutta älä tuota, käyttäydy näin ja sano noin, viljelee Niinimäki ritualisointiin houkuttavia ohjeita sivu toisensa jälkeen. Käytöksen kultaisesta kirjasta, sellaisesta kuin isoisän aikaan vielä julkaistiin, ei kirja paljon eroa. - Kaikkine kauniine eettisine ja moraalisine puhtaan ja nuhteettoman elämän ihanteineen on Niinimäessä jotain samaa kuin kuuluisassa ja paljon suomennetussakin idänmatkaajassa Paul Bruntonissa, jonka tekstit kääntyivät vanhemmiten enemmän etiikan ja itsekasvatuksen uskonnoksi kuin hengen vapaudesta kertoviksi .

* *

Silläkö edistetään Zenin ytimen löytämistä, että ajellaan pää paljaaksi (kuten Niinimäenkin luostarissa), pukeudutaan samanlaiseen kaapuun kuin muutkin, osallistutaan orjuuttaviin rituaaleihin päivästä ja vuodesta toiseen?

Näin toisaalta kyllä voisi olla, sillä kun viisas opettaja riittävän kauan ajaa oppilasta täysin hyödyttömän temppuilun umpikujiin, saattaa oppilas lopulta tajuta häntä vedetyn nenästä koko ajan, oivaltaa kaiken tuon muotoon sidotun roskan olleen silkkaa ajan haaskausta, ja kuulla Zenin naurun ensimmäistä kertaa.

Näin ei toisaalta kuitenkaan ole, sillä käytännössä eivät opettajat ole viisaita, korkeintaan vain älykkäitä, ja niin Zen-buddhismi on sekä opettajaa että oppilasta orjuuttava uskonto; pulipäiden lakana-asuista apinointia eikä itsen löytämistä.

Ja silti se kantaa Zenin perinnettä kuin sokea valoa. Tämä oli Yrjö Kallisenkin, portittoman portin salaisuudesta kertovan portille seisomaan jääneen kohtalo.

Todellisen Zenin harjoittajan tuntee siitä ettei ole mitään tunnusmerkkiä mistä hänet tuntisi.

 

Häränpaimennus

Zenin aarteistoa on Sung-dynastian aikakaudella noin 1100-luvulla eläneen Rinzai-koulukunnan mestari Kuo-an Shih Yuanin (Kaku-an Shi-en) ihmisen sisäistä kehitystä kuvaava kymmenosainen häränpaimennussarja, joka lienee tunnetuin sarjan neljästä yleisimmästä versiosta. Se löytyy miltei kaikista Zenin teksteistä ja temppeleistä. Tunnetuksi sitä on Suomessa tehnyt myös Ralf Gothoni sekä kirjassaan Luova hetki (1998) että vuonna 1991 säveltämässään kantaatissa Härkä ja paimen. Siitä teki jo ammoin edesmennyt virkaveljeni Pekka Sävy loisteliaan suomennoksen, joka on aivan omaa luokkaansa Niinimäen tekemään kömpelöön ja oppisidonnaiseen käännökseen verrattuna.

Sarja on jännittävä seikkailu, satu, runo, ihmisen sisäisen matkan mahtava vertauskuva. Länsimainen ihmistiede, joka ei koskaan ole tiennyt mitään yksilöllisyydestä, vaan rajoittunut tutkimaan vain se käyttövälinettä; persoonallisuutta, ulottuu tuskin sen kakkostasolle. Tarkistakaapa siitä missä vaiheessa te itse olette!

Tahdon pelastaa Sävyn käännöksen vuosikymmenien hiljaiselosta vielä uuteen kukoistukseen kunnianosoituksena niin hänelle kuin Zen-buddhismille, joka on miltei tuhannen vuoden takaa säilyttänyt kaikkien muiden vuosisataisten kulttuuritekojensa ohella tämän helmen meidän päiviimme saakka.

Markku Siivola

 

 

HÄRKÄ JA PAIMEN - MATKA IHMISYYDEN YTIMEEN

 

I

Härän etsiminen

 

Otus ei ole koskaan mennytkään harhaan, ja mitä hyödyttää sen etsiminen? Syy, että härkäpaimen ei ole härän läheisyydessä on se, että paimen on tehnyt väkivaltaa sisimmälle luonnolleen. Otus on kadoksissa, sillä paimenen itsensä ovat hänen pettävät aistinsa johtaneet tieltä. Hänen kotinsa väistyy kauemmas hänestä ja sivutiet ja poikkitiet ovat aina sekaisin. Halu saavuttaa ja pelko menetyksestä polttavat kuin tuli; aatteet oikeasta ja väärästä työntyvät esiin kuin taistelurintama.

 

Yksin erämaassa, eksyneenä viidakossa,  poika etsii, etsii!

Tulvivat vedet, kaukaiset vuoret, ja loputon polku;

nääntyneenä ja epätoivoissaan hän ei tiedä minne mennä,

hän kuulee vain illan heinäsirkkojen laulun vaahterapuissa.

 

 

 

II

Jälkien näkeminen

 

Sutrien avulla ja tutkimalla oppilauselmia hän on ymmärtänyt jotakin, hän on löytänyt jäljet. Hän tietää nyt, että astiat miten erilaiset tahansa ovat kaikki kullasta, ja että objektiivinen maailma on Itsen heijastusta. Kuitenkaan hän ei kykene erottamaan hyvää huonosta, hänen mielensä on yhä sekava hänen yrittäessään erottaa totuutta ja valhetta.

 

Virran partaalla ja puitten alla hajallaan ovat kadonneen jäljet.

Suloiselta tuoksuvat ruohot kasvavat taajaksi - löysikö hän tien?

Miten etäällä kukkuloilla ja kaukaisuudessa otus vaeltaakin

sen turpa ulottuu taivaisiin ja kukaan ei voi sitä salata.

 

III

Härän näkeminen

 

Poika löytää tien niiden äänien perusteella, jotka hän kuulee; hän näkee siten olioitten alkujuuren, ja kaikki hänen aistinsa ovat harmoniset. Kaikissa hänen toiminnoissaan se on läsnä. Se on kuin suola vedessä ja liima värissä (Se on läsnä vaikkei yksilöllisenä kokonaisuutena). Kun hänen silmänsä on oikein suunnattu, hän näkee, ettei se ole mikään muu kuin hän itse.

 

Kaukaisella oksalla istuu satakieli iloisesti laulaen; 

aurinko on lämmin, ja tyynnyttävä tuulenhenki puhaltaa,

joen rantamilla vihertävät pajut;

Härkä on siellä yksikseen, minnekään se ei piiloudu;

komea ylväitten sarvien koristama pää. Kuka maalari voisi sen maalata?

 

IV

Härän pyydystäminen

 

Oltuaan kauan eksyksissä erämaassa poika on lopulta löytänyt härän ja hänen kätensä ovat tarttuneet siihen. Mutta johtuen ulkomaailman musertavasta paineesta härkää on vaikea hallita. Se ikävöi alituiseen vanhalle suloiselta tuoksuvalle vainiolle. Villi luonto on yhä raju, ja kieltäytyy tulemasta nujerretuksi. Jos härkäpaimen toivoo näkevänsä härän täydessä sopusoinnussa kanssaan, hänen on tosiaankin käytettävä ruoskaa anteliaasti.

 

Koko olemuksensa voimalla poika lopulta pitelee härkää:

mutta miten villi on sen tahto, miten hillitön sen voima!

Joskus pöyhistelee se tasangolla,

Kun katso! Se on jälleen kadoksissa sumuisissa läpitunkemattomissa  vuorisolissa.

 

V

Härän paimentaminen

 

Kun ajatus liikkuu, toinen seuraa ja taas toinen - loputon saatto ajatuksia herätetään tällä tavoin. Valaistuksen kautta kaikki tämä muuttuu totuudeksi; mutta valhe pitää puoliansa kun sekaannus vallitsee. Oliot eivät ahdista meitä objektiivisen maailman takia, vaan itseään pettävän mielen takia. Älä hellitä nenärenkaasta, pidä siitä lujasti, äläkä salli horjumista.

 

Poika ei saa erota ruoskastaan ja lieastaan,

jottei eläin harhailisi ahdinkojen maailmaan;

kun härkää oikein paimennetaan, se muuttuu aidoksi ja säyseäksi;

Ilman ketjua, minkään sitomatta, se itsestään seuraa härkäpaimenta.

 

VI

Kotiin palaaminen härän selässä

 

Taistelu on ohi; ihminen ei enää välitä saavutuksista ja menetyksistä. Hän hyräilee puunhakkaajan korutonta säveltä, hän laulaa kylän pojan yksinkertaista laulua. Hänen istuessaan härän selässä hänen silmänsä ovat kohdistuneet olioihin, jotka eivät ole maanpäällisiä; mullanläheisiä. Jos hänen nimeään lausutaan, hän ei käännä päätään; miten paljon häntä houkutellaankin, ei hän enää jää jälkeen.

 

Ratsastaen eläimellä hän joutilaasti suuntaa kulkunsa kotiin

Miten soinnukkaasti katoaakaan huilun ääni illan usvaan kiedottuna!

Hänen laulaessaan pieniä lauluja ja lyödessään tahtia, hänen sydämensä  täyttyy kuvaamattomalla ilolla!

Että hän on nyt yksi niistä, jotka tietävät, on kertomatta selvää.

 

VII

Härkä unohdettu, ihminen jäänyt yksin

 

Dharmat (olio-tapahtumat) ovat yksi ja härkä on symbolinen. Kun tiedät, että se, mitä tarvitset, ei ole ansa tai verkko, vaan jänis tai kala, on kuin kulta erottuisi kuonasta, on kuin kuu nousisi pilvistä. Yksi tyyni ja läpitunkeva valonsäde loistaa jopa ennen luomispäiviä.

 

Ratsastaen eläimellä hän on vihdoin taas kotonaan,

Ja katso! härkää ei ole enää; mies yksin istuu tyynenä.

Vaikka punainen aurinko on korkealla taivaalla, hän yhä hiljaa uneksii,

olkikaton alla lojuvat hänen ruoskansa ja köytensä toimettomina.

 

VIII

Härkä ja ihminen, molemmat kadonneet

 

Kaikki sekaannus on väistynyt ja tyyneys yksin vallitsee; edes pyhyyden aatetta ei ole. Hän ei vitkastele siellä; missä on Buddha, ja sen missä Buddha on, hän nopeasti sivuuttaa. Kun ei ole olemassa mitään dualismin muotoa, jopa tuhatsilmäinenkään ei keksi tähystysaukkoa. Pyhyys, jolle linnut tuovat kukkia uhriksi, on vain ilveilyä.

 

Kaikki on tyhjää - ruoska, köysi, mies ja härkä:

kuka voi koskaan mitata taivaan äärettömyyden?

Roihuavan tulisijan päälle ei lumihiutalekaan voi pudota.

Kun tämä asiaintila vallitsee, on muinaisen mestarin henki läsnä.

 

IX

Palaaminen alkuperään, takaisin alkulähteeseen

 

Aidosta ja puhtaasta alusta alkaenkaan ei miestä ole ahdistus koskaan vaivannut. Hän seuraa olioiden kasvua ollen itse asioihinpuuttumattomuuden liikkumattomassa tyyneydessä. Hän ei samaista itseään niihin muodonmuutoksiin, jotka hänessä tapahtuvat, eikä hänellä ole käyttöä itselleen (mikä on keinotekoisuutta). Vedet ovat siniset, vuoret vihreät; yksin istuessaan hän tarkkailee muuttuvia olioita.

 

Palata alkuperään, olla taas alkulähteellä - jo tämä on väärä askel!

Paljon parempi on pysyä kotona, sokeana ja kuurona, paljon meluamatta;

Istuen majassaan hän ei huomioi olioita ulkopuolella,

Katso virtaavia jokia - minne, ei tiedä kukaan;

            ja heleänpunaisia kukkia - kenelle tarkoitettuja?

 

X

Palaaminen kaupunkiin iloa jakavin käsin

 

Hänen olkikattoisen majansa portti on suljettu ja viisaimmatkaan eivät tunne häntä. Väläystäkään hänen sisäisestä elämästään ei nähdä, sillä hän kulkee omaa tietään seuraamatta muinaisten pyhien jalanjälkiä. Kantaen kurpitsapulloa hän menee markkinoille, nojaten sauvaan hän palaa kotiin. Hänet löydetään viinijuoppojen ja teurastajien seurasta, ja he kaikki muuttuvat Buddhiksi.

 

Paljain rinnoin ja paljain jaloin hän saapuu markkinapaikalle;

mudan ja tuhkan tahrimana, miten leveästi hän hymyileekään!

Ei tarvita jumalien ihmeitä tekevää voimaa,

Sillä hän koskettaa, ja katso! kuolleet puut ovat täydessä kukassa.

 

 

 

Kuo­-an Shih-Yuan

Sung-dynastian aikakaudella

Suom. Pekka Sävy

Käännös englannista D.T. Suzukin mukaan