Pois

Maria Treben: Luonnon omat lääkkeet - kokemuksia ja ohjeita lääkeyrttien käytöstä. Suom. Panu ja Ritva Alku. WSOY 1988

KANOJA, AKANOITA JA MUUTAMA JYVÄKIN

Suomalainen kustantaja ei vastaa tämän
kirjan ohjeiden mukaan tehdyistä hoidoista.
Ongelmissanne kääntykää asiantuntevan
lääkärin puoleen.

Tarkistin heti Marlboropakettini kyljen: Ei varoitustekstiä, olivat laivatupakoita. Mutta jotenkin silleenhän se kuuluu jotta

Lääkintöhallitus ja Socialstyrelsen
varoittavat kaikesta mahdollisesta pahasta
jos luo katseen tupakkiin.

Kasvisparantaja Maria Trebenin kirjan etulehdellä hyvin pienellä ja huomaamattomalla tekstillä on yhteytensä pakolliseen tupakanvaroitustekstiin savukerasian kannessa: präntätään niin petiitillä kuin laki ja moraali sallivat, sillä pääasia on myynti eikä kohderyhmän ennenaikainen poismeno. Minusta vaikuttaa lähinnä lieroilulta ja pilkalta sanoutua vastuustaan irti tuolla lailla. Reaalipolitiikkaa poikaseni, reaalipolitiikkaa, kuulen kustantajan sanovan. Ja sitähän se, mitäpä siihen enempää sanomaan, kun olen syntiäkin tehnyt ja silti paiskasin tässä ensimmäisen kiven.

Vaan jospa näkisinkin silmissäni WSOY:n lämminsydämisten humanistiryhmän lakkoilemalla pakottamassa rahanhimoisia virkaveljiään tuohon kirjan myyntiä vaarantavaan varoitustekstiin? - Vai onko asia toisinpäin? Kalkkeutuneet vanhoillisahtautuneen pillerimyrkyttävän establishmentlääketieteen ihannoijat ovat saaneet heitetyksi hiekkaa raikkaanvalveutuneiden naturaalioriginaaliluonnonpalvojien Uuden Ihmisen Elämäntavan ja Lääkityksen edistyksellisiin rattaisiin?

Vai ovatko pahimmat kaikista ne kustantajat, jotka eivät laittele minkään valtakunnan varoitustekstejä kaikenkarvaisiin hihhuliterapiakirjoihinsa?

Näkökulman oikeellisuus ja parantamistavan tehokkuus ei paljoakaan riipu sen valta- tai vallattomuusasemasta, sen voi historiaa ja antropologiaa hiukankaan tutkiva pian todeta. Hyvin harva terveyskirjailija sitä näyttää pystyvän tajuamaan. Viimeksi oli makrobiotiikka se korkein taivas, milloin taas etikka ja hunaja, seleeni, Ginseng, koivuntuhkauute, Viborin, Gerovital, viralliset ruokaympyrät, happo/emäs-tasapainotetut ruoat, ei-suuhun-tungettavista hoitomuodoista puhumattakaan.

Trebenin oma fixidea on Ruotsintipat, aloen, myrran, saframin, sennanlehtien, kamferin, raparperin- ja sitverinjuuren, mannan, "Theriak venezian", kurhon ja karhunputken juuren sekoitus:

Tippojen ohje löydettiin ruotsalaisen lääkärin Rektor Samstin jälkeenjääneistä kirjoituksista hänen menehdyttyään ratsastusonnettomuudessa 104 vuoden ikäisenä!

Matkallakin pitää tippojen olla mukana. Kun väsymys yllättää, juodaan sitä kulaus sekä sivellään ohimoille, silmiin ja korvien ympärille. Vaan löytyykö kotonurkista moisia yrttejä vai pitääkö taas Helsingistä asti postimyynnin kautta terveyskaupasta tilata?

Treben on kerännyt tietonsa yksittäisten tapahtumien kautta pystymättä yhtään analysoimaan muiden tekijöiden, kuten puhtaan sattuman osuutta. Vieläpä pelkät kuulopuheet parantumisista ovat vaikuttaneet hänen käsityksiinsä. Hänen tiedonhankkimismekanisminsa on valaiseva esimerkki siitä mekanismista jolla kaikenlaiset uskomukset, ei vain lääkinnälliset, syntyvät. Kun ihmisten pääasiallinen vaikutuspiiri koostui omasta kylästä, oli muualta tulleiden ja jälkipolvien suhteellisen helppo nähdä mitä merkillisimpien riittien taikapiiri, joka sitoi koko kylän käyttäytymistä. Trebenin kaltaiset hyvää tahtovat ja voimakastahtoiset, mutta eivät niin hirveän tieteelliset kylämummot ovat käsityksineen ohjanneet paikalliskulttuurin kehitystä ja todellisuuskäsitystä omalta osaltaan kautta aikojen.

Oma selkeä ja suurikin osansa heillä on vieläkin, tieteen ja tekniikan valta-asemasta huolimatta, tai juuri sen takia, tiedotusvälineiden kautta: Koska Trebenin kirja on selkeästi jaoteltu kasvien (31 kpl kuvineen) ja sairauksien mukaan, Treben itse aidon tuntuinen lähimmäisiään todella epäitsekkäästi auttamaan pyrkivä ihminen, koska hän tarjoaa klassisen Ainoa Oikea-reseptinsäkin hurjien paranemisjuttujen kera "kyllä lääkärit ihmettelivät"-taustaa vasten korostettuna, eikä monimutkaista asiaansa pohtimalla josko spontaaniparantumisilla ja placebollakin olisi jokin osuus, ei ihme, että kirjaa on myyty jo yli 4 miljoonaa kappaletta kahdeksalla kielellä.

On kuitenkin ehdottomasti muistettava, että tietojen akanoiden seassa on myös jyviä; että jokin myyttinen kertomus saattaakin sisältää suurenkin keksinnön siemenet. Muistelkaamme vaikka digitalista ja penisilliiniä, jotka ilman kansanparantajien terävänäköisyyttä ehkä vieläkin olisivat löytämättä.

 

Markku Siivola