Pois

Leena Larva: Ikinainen. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1996.

KANSSASISAREN KUTSU

Follikkelia stimuloiva hormoni ja vanhuuden siniset vuoret, estrogeeni ja tähkäkimikki, häpyhuulten anatomia ja virkahuoratalot. Suppea ei aihevalinta ole. Etteivät ehtisi lukijat karkuun maailmaa syleillessä.

*

Gynekologi Leena Larva kirjoittaa ikääntyville kanssasisarilleen päämotiiveinaan lohdutus ja kannustus sekä tiedon jako. Nämä eivät tunnetusti viihdy hyvin yhdessä niin totuudellisuuden kuin tekstin jäntevyydenkään kannalta. Toistensa tilaa syövät klassinen tautioppi, terveyskasvatus pakollisine ruokaohjeineen ja psykologisointi vanhuuden yliymmärtämisineen (josta suorastaan koominen esimerkki Anja & Ilkka Porio: Kolmas vuodenaika. Kirjapaja 1995). Heittääpä Larva väliin yhteiskunnallistakin kannanottoa: kaikille työtä voimiensa mukaan ja raivaajahenki kunniaan, veronkiertäjät ja kuutamotyöläiset pois palkkalaisen ruokapöydästä. Syntipukkeja löytyy myös vapaan kasvatuksen guruista, mutta vakiopukit; miehet, politiikka ja kova lääketiede saavat olla likimain rauhassa.

Räväkäksi hän intoutuu seksistä puhuessaan suositellen vieraita suhteita ja virallisia ilotaloja erääksi - ei toki ainoaksi - keinoksi avioseksin harmauteen. Miehen hän näkee toteuttamassa esihistoriallista pesän suojelijan tehtäväänsä sohvalla lojuvana uutisten seuraajana: onko väkivaltaisuuksia odottamassa kotipesän nurkille. Eikä mies sitten muuta vaimon harmiksi toteutakaan, mitä nyt tarvitsee eturauhasensa kunnossa pitämiseksi kertaviikkoista purkua vaimon kaltaisiin objekteihin.

Klassisen lääketieteen puoli kirjasta toistaa muiden menopaussikirjojen tavoin tavanomaisia vanhenevien naisten vaivoja kerraten jo koulusta tuttua vakioanatomiaa ja muita jo menneenkin sukupolven koulutytöille selviä asioita ja naistenlehtien iänikuisia jumppaohjeita, luettelee muiden muassa kuumat aallot, kuivat limakalvot, virtsavaivat ja kohdunlaskeuman.

Larvalla on vaihtoehtoparantajan sielu klassisen lääkärintakin alla. Hän arvostaa klassista estrogeenihoitoa mutta ehkä vielä enemmän kasviestrogeeneja (joilla saattaa olla suotuisaa vaikutusta osteoporoosissa, syövässä ja sydäntaudeissa). Kovan lääketieteen vaihtoehtorannalta hän löytää myös soijapavut, turvekylvyt, mehiläistuotteet, siankärsämöt, männyn nilan, vaihtolämpöhoidot, lymfahieronnat ja homeopatiankin. Mielenrauhan rakennukseen sopii itäfilosofinen liikunta (Peter Kelder: Viisi tiibetiläistä riittiä, WSOY 1996 tai http://members.aol.com/chetday/rites.htm). Vitamiinien (yli)korostus kuuluu kuvaan. Ruokavaliohoidoista saavat korvalääkäri Mäkelän ohjeet suurimmat sympatiat (Rauli Mäkelä: Irti tulehduskierteestä - apua lasten infektioihin ja allergioihin. Kirjayhtymä 1991).

*

Larvan kriittinen ajattelu on sekä traditionaalisen lääketieteen että vaihtoehtohoitojen puolella tavattavaa tyyppitasoa. Räikein esimerkki on rintasyövän hyperpsykiatrisointi liittämällä se uhkaaviin kokemuksiin ja alistuviin naisiin, ja näkemällä naisen huutamisen ja rähjäämisen näin ollen yhtenä rintasyöpää estävänä itsehoidon muotona! Tuo johtopäätös, kuten estrogeenien näkeminen lupaavana Alzheimerin tyyppisen dementian hoidossa on yleisesti tavattavaa tyypillisen yli-innokasta nojautumista kansainvälisen tutkimuksen loputtomiin virvatulilöydöksiin (joista jokin joskus todellistuukin vakiohoitomenetelmäksi) ja liian yksiviivaisten johtopäätösten vetämistä omista kokemuksista.

Kritiikin taso ei kirjan kohderyhmälle liene olennaisinta vaan räväkän lääkärin kantaaottava itsevarmuus. Lohtu ja tuki on kanssasisarille tärkeämpää kuin tieteellinen eksaktius. Vanhenemisen kamppailuaan yksin käyvä saa hänestä puhekumppanin, joka kantaaottavilla neuvoillaan viittoilee lukijalleen vaihdevuosien hikisistä risukoista kohti vanhuuden seesteistä sinivuorta. Ei väliä vaikka puhutaan itsestäänselvyyksiäkin, kunhan puhutaan!

Hän laajentaa näin "Keravan enkelien" naisryhmän keskinäistä kokemusten jakoa naislukijoihinsa päin, tosin sellaisella pinnallisen jutustelevalla tavalla, johon eksaktisuuteen tottuneen miehen mieli ei oikein tahdo kääntyä. Pelkästään vaihdevuosikirjoja ilmestyy Suomessa kolmisen kappaletta vuodessa, joten tietoa hakevilla on kyllä vaihtoehtoja hakeutua omaa kiinnostustaan paremmin vastaavien kirjojen pariin.

Markku Siivola