Pois

Jukka Louhija: Satavuotiaiden salaisuus. Lääkäri pitkän iän jäljillä. WSOY 1998

KOHTAAMISIA SATAVUOTIAIDEN KANSSA

Satavuotiaiden salaisuus säilyi. Jäljet haihtuivat kuin Cheshiren kissa, vain hymy jäi jäljelle. Ja siinähän se satavuotiaiden salaisuus taisi Tukholman yliopistollisen geriatrian klinikan apulaisylilääkäri Jukka Louhijan mukaan ollakin: huumori. Sen kanssa aktiivisuus ja sosiaalisuus. "Marisijat ja ryppyotsat eivät elä satavuotiaiksi".

Eikä sekään ole oikein varmaa. Perimän ja ympäristön vaikutukset ovat hämäriä ja suhde ikään pieni ja sotkuinen. Ikää ei pidennä jugurtti, ruotsinkielisyys, sosiaaliluokka tai ammatti vaikka opettajia 181 tutkitun joukossa paljon olikin, ei vitamiinit ja antioksidantit, ei veren kolesterolipitoisuuteen vaikuttava APOE-geeni.

Tilastoja Louhijan tutkimuksesta toki jäi. Noin kaksisataa yli satavuotiasta suomalaista on samanaikaisesti hengissä, Louhijan tutkimista ihmisistä viisi kuudesta naisia, kolmasosa miehistä ja neljäsosa naisista vielä omilla jaloillaan kävellen ja joka neljäs mies ja kuudes nainen omilla hampaillaan syöden, joka neljäs vielä peräti omassa kodissaan, heistä joka kolmas vielä yksin. Yksi kolmasosa järjissään, yksi kolmasosa dementoitunut. Lähes joka kolmannella oli ollut tai oli jokin syöpä. Yksikään ei käyttänyt luontaislääkkeitä.

Jäi myös ihminen. Kirja on Louhijan vuoden 1994 väitöskirjan kansanpainos, johon hän on samantien ujutellut mukaan omankin perheensä elämää. Kukin luku on kertomus Louhijan vierailusta tutkittavansa luona, hiukan kolmattakymmentä tarinaa yhteensä. Sekaan on siroteltu lisää tilastotietoja, tutkimustietoa ja hieman terveyskasvatustakin, onneksi vain sen verran etteivät peitä itse ihmisen kohtaamisen kuvausta. Se tekee kirjasta niin elävän.

Markku Siivola