Pois

White Eagle: Kohti henkisyyttä. Suom. Tarja Wilson. WSOY 1988.

LAJITYYPILLISTÄ MEDIUMISMIA

Meediot ovat oma lajinsa ihmisten joukossa. Tietenkin vain siksi, että me muut olemme suunnanneet sydämemme antennit päin helvettiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun heidän joukostaan on vaskannut pois pahasti, keskivahvasti ja lievästi tärähtäneet sekä egotautiset, jää kumma kyllä jäljelle myös mitä hienotunteisimpia, herkimpiä ja totuudellisimpia yksilöitä. Näinhän se on henkihommissa. Kovien faktojen puuttuessa ovat hullun ja viisaan puheet yhtä todistamattomissa ulkoisin keinoin, ja todistusarvo jää jokaisen kuulijan omien subjektiivisten kriteerien varaan. Erityisen hankalaksi tekee asian se, että juuri nämä subjektiiviset, yksilökohtaiset kriteerit ovat ne arvokkaimmat purjeet elämän merellä, jolla terävinkään järki ei pysty välttämään alitajunnan sumuissa piileviä karikoita. Siellä voi purttamme ohjata tarkasti vain intuition, aavistelun, sisäisen oivalluksen tutka.

Intuitioherkät eivät kovin usein ole saaneet elämältä lahjaksi myös terävää analyysikykyä, ja niin he ovat taipuvaisia takertumaan heidän kokemuksilleen selitysmallin antavien mystiikkaoppien hunajalla voideltuihin kärpäspapereihin. Eräs tyyppimekanismi tuntuu olevan meedionainen/poliisimies-avioliitto, jossa intuitioltaan epäherkempi mystiikkaopit ulkokohtaisemmin opiskellut mies toimii vaimonsa kykyjen managerina, ja sitoo vaimonsakin järjen noudattelemaan omia ajatuslinjojaan. Siksipä "mystiikkatekstejä" lukiessa onkin oltava erityisen huolellinen tekstin analyyttisen sidonnaisuuden ja rivien välistä pilkottelevan mahdollisen vapausasteen erottelussa. Eikä erottelu onnistu aina sittenkään.

<>

Rouva Crace Cooke, ja hänen kauttaan vuosikymmeniä tarinoinut intiaanipäällikkö White Eagle on klassinen yhdistelmä sidonnaisuutta ja vapautta. Teksti on armottoman traditionaalista. Jeesusta Kristusta, vihittyjä, astraalimaailmaa, värähtelyjä, Viisautta ja Valkoista Veljeskuntaa vilisee joka sivulla, ja Rakkautta isolla ärrällä tungetaan joka käänteessä kurkusta alas suuren opettajan "te syntiset lapseni..."-sävyyn. Teosofiasta ja sen haarautumista löytyvät saman keitoksen ainekset. Mutta punainen lanka, heikkonakin, kulkee kaiken tämän muilta lainatun kielihymistyksen kautta sittenkin. Rouva Crooken perussävy ei ole patologisen korskea eikä hän houkuttele kuulijoitaan mihinkään maalliseen mystiikkaorganisaatioon hänen (White Eaglen) tarinoidessaan kuolemanjälkeisestä elämästä, henkisistä tasoista, rukouksesta ja mestareista. Elämänmyönteisyys kuvastuu persoonallisuuden rajoitusten suodattamissa sanoissa.

Järjen rajoittuneisuus ei koskaan ole sitova todiste myös niiden asioiden olemattomuudesta, mihin järki ei ulotu. Siksi ehkä meidän järkeilijöidenkin olisi hyvä olla hetken hiljaa ja kuunnella häämöttäisikö terävän älymme taivaanrannan takana mitään muuta, eikä välittää niistä kaikista rinnuksiin ripustautuvista arkiharmauteen vaihtelua hengen vuoristoradoilta hakevista kukkahattuisista mystiikkamummoista, jos erehtyy lausumaan ääneen sanan "henkivalta". Omalla tavallaanhan hekin jotain hakevat.

<>

Jälkikirjoitukseksi laitan tähän vielä tilintekoni nuoruuteni traumaattisista hetkistä, irtautumiseni siitä vaiheesta, kun tajusin, etteivät henkivaltojenkaan puolestapuhujat aina niin henkisiä olleet.

Mummut sanoi meni hyvä mies
kun en enää henkiin uskonut
heidän tavallaan
Yhdellä niistä oli isot ryntäät
se oli kirjailija ja melusi kovasti
henkivaltojen puolesta
ajatteli kai niiden tarvitsevan
maanpäällä puolusmiestä
No minä ajattelin
akka tisseihisi minä sinut vielä hirtän
enkä tuntenut itseäni enää sopivaksi
ehdolle pantavaksi seuran johtokuntaan

Markku Siivola