Pois

Robert Fulghum: Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa. Suom. Eeva-Kaarina Aronen. Art House 1989

Wollu Salokorpi: Onneksi olkoon! - Teillä on poika. Petomaani Oy 1989

LASTENTARHASTA KOLMELLATOISTA KIELELLÄ

"Mikä ihme piilee amerikkalaisessa, jota puoli maailmaa lukee", kysyy lastentarhassa opittuja viisauksia jakavan kirjan etulieve, ja sitä ihmettelen minäkin, edelleen. Bestsellerlistan kärjessä, käännetty kahdelletoista kielelle. Suomeksi peräti Art Housen toimesta! Minkä takia? - Maailma on mysteereitä täynnä.

Hymyilin tekstille kahdesti. Ensimmäisen kerran kirjan nimikkotarinan listalle siitä, mitä hän sitten siellä lastentarhassa oppi: "Jaa kaikki. Pelaa reilua peliä. Älä lyö ihmisiä. Pane tavarat takaisin sinne, mistä otit ne. Siivoa omat sotkusi. Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun. Pyydä anteeksi kun loukkaat jotakuta. Pese kätesi, ennen kuin rupeat syömään. Vedä vessa. Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää. Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja leiki ja tee työtä vähän joka päivä. Ota nokkaunet iltapäivisin. Kun lähdet ulos maailmaan, varo liikennettä, pidä toista kädestä ja pysyttele yhdessä muiden kanssa. Tajua ihme. Muista pieni siemen viilipurkissa: juuret menevät alas ja kasvi ylös eikä kukaan oikein tiedä, miten ja miksi, mutta me olemme kaikki samanlaisia. Kultakalat ja hamsterit ja hiiret ja pieni siemenkin viilipurkissa kuolevat kaikki. Niin mekin. Ja sitten muista Astrid Lindgrenin kirjat ja ensimmäinen oppimasi sana, suurin kaikista: KATSO." - Jossain muuallakin hymyilin.

Cowboy, folklaulaja, IBM:n myyntimies, ammattitaiteilija, pappi, baarimikko, piirustuksenopettaja ja isäkin on Fulghum ennättänyt olla, hankkia kokemuspohjaa tarinoihinsa. Hän kehrää useimmat tarinansa pienten arkitapahtumien ja lähiympäristönsä ihmisten ympärille, joista sorvailee elämänviisauksellisia vertauksia. Vei muutaman sivun verran ennenkuin äkkäsin mistä tuo lista ja hänen kaikkien kertomustensa henki oli minulle tuttu. Valituista Paloista! Juuri sama melodramaattisen kirkasotsainen perinteitä kunnioittavan, pumpulin läpi pissaavan sukupuolettoman kissankultamoralismin välke, iloisen kristillisyyden jumalattoman kauniita arvoja väikkyvä maallistettu amerikkalaisversio, sama liian ylävireinen pyrkimys huumorinnäköiseen rennonhauskaan huulenheittoon, joka kuitenkin lipsuu enimmäkseen päkistyksen puolelle. Lukijasta riippuen saa loppuhuipennus Äiti Teresasta joko itkemään liikutuksesta suoraa huutoa tai voimaan pahoin.

Nämä arkipäivän pieniä roistoja ja sankareita sekä heistä vedettyjä opettavaisia johtopäätöksiä sisältävät tarinat sopivat emotionaaliselta ja moraaliselta tasoltaan parhaiten alle kymmenvuotiaille lapsille. En tahtoisi vetää tästä liian suoria yhteyksiä Yhdysvaltain massakulttuurin tasoon, mutta kirjan bestseller-aseman vuoksi minun täytyy.

<>

Eräs toinen kirjallisuuden laji on hengeltään hyvin paljon ylläolevan kaltainen. Pehmoisäkirjat. Miltei jokainen yritys kirjoittaa isästä kodin- ja vauvanhoidon piirissä kääntyy yläkireäksi kevyen leikkisyyden ähistämiseksi, jota on lähinnä kiusallista lukea. Sarjan hyvä tyyppiedustaja on 28-vuotiaan helsinkiläisen copywriterin Wollu Salokorven ohut 52-sivuinen vihkonen isänä olemisesta oman lapsensa sikiöajasta leikki-ikään. Sen trudilutteli huttentutteli hei hei hah haa lujaa menee isänä pojat kyllä tämä tästä Pampersien ja paskasouvin kanssa - tyyli saa niskakarvani pystyyn, joka tietysti kertoo minusta yhtä paljon kuin kirjoittajastakin.

Vaan ken arvelee olevansa kovin erilainen kuin minä, saa kotiinsa Valitut Palat kestotilauksena ja arvostaa edellä luonnehdittuja elämänarvoja, saattaa nauttia näistä kummastakin kirjasta.

 

Markku Siivola