Pois
Tahdonvoimalla terveeksi - Viktor E. Franklin logoterapia. Suomentaja Helena Kortekallio. Kirjayhtymä 1985.
Elisabeth Lukas: Sinunkin elämälläsi on tarkoitus. Suom. Raija-Leena ja Matti Sten. Kirjayhtymä 1984.
Elisabeth Lukas: Elämän voimat. Suom. Marja Kyrö. Kirjayhtymä 1985.



LOGOTERAPIAN IDEOLOGIA

Siitä ei nyt päästä mihinkään, että jalansijan on logoterapia ainakin länsimaissa saanut, kolme maailmankongressiakin takana vuoteen 1983 mennessä, liekö nyt jo useampia. Neurologian ja psykiatrian professorin Viktor E. Franklin omakohtaisista saksalaisten keskitysleirien vankeuden kärsimyksistä kasvuvoimansa voimakkaan alkusysäyksensä saanut elämänfilosofinen terapiasuunta on lumivyöryvaiheessaan, kukkeassa kasvussaan riipien mukaansa viisaita ja hulluja, kuten kaikki joukkoilmiöt.

Nyt on ideologian aallonharjalla ratsastavien narsistien aika puhua suulla suuremmalla, napata lainelautansa ja hypätä kyytiin, joka näillä näkymillä jatkuu vielä ainakin vuosikymmenen, ehkä kaksi tai kolme, kenties viisi. Kunnes se alkaa vähitellen hajota opin uudistajien ja vanhojen ortodoksijäärien keskinäisiin kisailuihin, kuten jokainen oppi kautta maailmanhistorian.
 

"On yksi uudistaja vanhan moraalin
ja toinen keksii uuden koraalin
he kaikki huhkii eri pelloilla
vaan kuokkivat vain samaa sammalta"
Liikkeen runnoutuessa eteenpäin jää kulttuuriin jätöksiä. Mitä syvemmälle kulttuuriin ideologia aurankärkensä upottaa, sitä enemmän vyöryttää se sivuillensa sanojen sarkaa. Alkaa innokkaiden oppilaiden aika ja kustantamot voivat hyvin.
 
Ideologia

Logoterapia on päässyt jo vaiheeseen, jossa alkuperäinen ääni kellossa on saanut Nummisuutarin Eskon lausahduksen mukaan kerallensa sekä kileitä että koleita karjankelloja. Tällainen kuoro voi ääntelehtiä milloin harmonisemmin (tiukka ortodoksismi), milloin hieman soraäänisilläkin sävelillä (vapaammat, diffuusimmat kehityskulut).

"Tahdonvoima" -kirjan logoterapiakuoro on jotain näiden kahden väliltä. Se noudattelee yhdestä ideologiasta todistavien koostekirjojen ehkäpä tyypillisintä henkeä: ensin puhuu Vanha Parta, sen jälkeen kiekaisevat kukkopojat kukin vuorollansa (vaikutteita Thorbjörn Hägglundin eläinsadusta).

Otteet tässä arvioimassani koostekirjassa vaihtelevat rauhallisen (Lukas) ja jumalautabarrikadeille­hengen (pastori Funke) välillä. Kaikkien on luonnollisesti pidettävä edustamaansa asiaa kuitenkin parhaimpana, sehän on täysin luonnollista. "Entisen ateistin kristillisille esseille" löytykööt foorumit muualta.

"Tahdonvoima" -kirjan kahdeksan kirjoittajan koosteessa näkyvät tulevan hajoamisen siemenet. Ihmisethän ovat näet erilaisia. Professori Wolfgang Kretschmerin arvoilla alkaa olla moraliteettien sivumaku. Pastori Günter Funke puhuu niin haisevan ylevillä sanakäänteillä liikaa rauhasta ja logoterapiasta ehdottomasti sinä ainoana, joka sopii tähän "rauhankyvyn ratkaisevaan tarkoitukseen, jota toteuttamaan meidät on kutsuttu" että veikkaanpa hänen olevan valmis vaikka sotaan, ehdottomasti tietysti pyhään, saadakseen viestittyä tärkeän aatteensa kaikille kansoille.

Lääket. ja fil. tri Alfried Längle puhuu taas miellyttävän kirkastuneesti ja henkevästi, joskin välillä raskaanlaiseen eksistenssifilosofiseen erittelyyn paneutuen, Heideggeria, Martin Buberia, Karl Jaspersia ja Abraham Maslowia sivuten.

Toinen kirkollinen; teol. tri Uwe Böschemeyer luonnehtii logoterapian pääteesit, ja kertoo lyhyesti sen historiikin, mm. kuinka Frankl aikoinaan kantoi tärkeimmän oppi-isänsä Max Schelerin teosta " Formalismus in der Ethik und die materiale Wertethik" kuin Raamattua.

Elisabeth Lukas on niin merkittävä, että hänestä jäljempänä erikseen.

Koostekirjan nimen alkupuoli Tahdonvoimalla terveeksi vie ajatukset ikäville sivupoluille. Alkuperäisnimi on "Sinn-voll heilen". Siis merkityksekkäästi, mielekkäästi, tarkoituksen mukaanottaen parantaminen. Tahdonvoiman painottaminen viittaa halpahintaiseen Wayne W Dyeriläistyyppiseen tai jehovalaisuuden alleviivaamaan omin-teoin-taivaaseen-periaatteeseen. Tarkoitus, alati vaihtuva, ainutkertainen jokaiselle ihmiselle; se on kirjan Sinn, eikä mikään tahdonvoima.


Mitalin toinen puoli

Voisi äkkinäinen luulla, etten pidä koko porukasta; etten arvostaisi logoterapiaa. Luonnollisesti johtavat kaikki ideologiat ihmisen kohti tuhoa yrittäessään pullistautua maailmanuskonnoiksi kuten logoterapiakin hapuillessaan suuntiaan suurempiin historiallisiin ja yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Ideologian kuolema on silloin täydellinen, kun sen avulla voidaan näin tehdä. Logoterapia hengittää kuitenkin vielä - toistaiseksi. Kunhan ei venyttele liikaa henkseleitään. Voivat housut pudota.

Logoterapia on kuitenkin yksi niistä liikkeistä, joita tarvitaan. Koska ihminen valitettavasti aina tarvitsee tällaisia tukiliivin ja pakkopaidan yhdistelmiä, olkoon sellainen sitten mieluusti vaikka logoterapia, jolla ei sentään ole tuskastuttavan pitkälle kiinninaulattuja teesejä, ja joka hyvin pitkälle antaa toiselle kanssaihmiselle, potilaallekin mahdollisuuden olla oma itsensä, hakea oma vastauksensa, oma loputtomasti muuntuva tarkoituksensa elämisensä mysteeriin.

Tässä suhteessa logoterapia on avoin järjestelmä: se sallii maailman tuulten puhaltaa sisään yhdestä nurkastaan, ei ole psykoanalyysin deterministisen ahdas ideologinen umpio eikä käyttäytymisterapian mekanisoiva temppuvalikoima, vaan tarjoaa niille tasapainottavan antiteesin.
 

Ideologian kolme tasoa

Kahta ensimmäistä olen jo käsitellyt. On pidettävä erillään ideologia kulttuuri-ilmiönä, ideologia itse, ja sen edustajat. Jokainen ideologia on sidottu ajan rautaisiin kahleisiin: ne syntyvät, kasvavat, kalkkeutuvat, hajoavat, kuolevat, ne jokainen.

Ne ovat kuitenkin toisiinsa verrattuina tietysti erilaisia, mikä vapain ja ymmärtävin, mikä taas saatanallisin ja tuhoavin, loput siltä väliltä.

Olipa ideologia milteipä mikä tahansa, sen edustajat ovat hyvinkin erilaisia. Tämä ero saattaa tulla näkyviin vasta myöhemmässä vaiheessa, ensimmäisten haarautumien syntyessä ensimmäisistä oppiriidoista.

Tämä viimeinen taso, henkilökohtainen taso, on käytännössä kaikkien merkittävin. Sillä ei mikään ideologia ole koskaan ihmistä parantanut, vaan toinen ihminen, jopa ideologiasta huolimatta. Koskaan ei voi itse ideologiasta päätellä, saako apua kyseisen ideologian edustajan vastaanotolla. Suurin ja ratkaisevin tekijä on terapeutin olemus.
 

Ideologian edustajia

Vanhasta Grand Old Man'ista mainitsen vain, että kautta näiden viimeisten vuosien ajan on tunne hänen painiskelustaan kuuluisuuden kanssa jatkunut. Logoterapian aatteen levittyä kansainvälisesti jo melko laajalle on hänessä ilmaantunut "perustajansairautta": logoterapia on näin tehokas, ja hän keksi ensimmäisenä sitä ja tätä, vain logoterapia yksin voi, se ja sekin tutkimus on nyt sitä ja tätä logoterapian oikeellisuudesta osoittanut.

Hän retkahtaa myös jahtaamaan tyypillistä virvatulta; "kansojen yksissä tuumin yhteiselle tehtävälle omistautumista". No kukapa ei tuollaiseen Franklin asemassa sortuisi. Mutta se toinen puoli Franklista onkin sitten se merkittävämpi ja tärkeämpi: Mies, joka on sorvannut yhden nykyaikamme arvokkaimmista (kukapa sen kaikkein arvokkaimman tietäisi) ja vapaimmista terapeuttisista suuntauksista.

Franklin merkittävin oppilas lienee Elisabeth Lukas, sillä eipä Franklin luulisi kovin monesta oppilaastaan kirjoittavan seuraavaan tapaan, kuten hän 75-vuotiaana Lukasista:

"... jollakin tavoin minun on nyt helpompi kuolla. Tiesinhän millaisissa käsissä testamenttini oli ... olin ylpeä oppilaastani, jota ajatellessani uskallan toivoa "non frustra vixi" - en ole elänyt turhaan".

Siltä minustakin vaikuttaa. Lukasin kummatkin tässä arvioitavat kirjat ovat hykerryttävää ja liikuttavaa lukemista. Yhdyn täysin Franklin sanoihin Lukasista: inhimillinen, rehellinen, rohkea. Kummassakin kirjassa on kymmenittäin potilasesimerkkejä hänen vastaanotoltaan. Vallankin "Sinunkin elämälläsi on tarkoitus" on suositeltava käytännön terapian oppikirjaksi.

Hänen kirjansa ovat kuitenkin enemmän kuin terapian oppikirjoja juuri edellä mainitusta kolmesta syystä. Vaikka hän käyttää temppuja ja menetelmiä, hänen inhimillisyytensä muuttaa niiden temppuluonteen aidoksi ja lämpimäksi suhtautumiseksi kanssaihmiseen. Mitä suositeltavinta luettavaa.
 

Ideologian menetelmät

Erityistä huomiota on kiinnitettävä logoterapian keskeisiin parannusmenetelmiin, paradoksaaliseen intentioon ja dereflektioon. Ensin mainittu on usein shokeeraava, hätkähdyttävän tehokas logoterapian käytännön anti terapiatyöhön, mikäli tarkastelemme sitä vain hoitomenetelmänä.

Tekniikkana se on sukua käyttäytymisterapeuttisille vahvistamisille ja poisherkistämisille. Se on kuitenkin enemmän kuin tekniikka. Sen aito ydin on syvemmällä.

Pidän paradoksaalisen intention menetelmää sen verran arvokkaana, että näiden muutamien rivien puitteissa yritän luonnehtia sitä omalla kielelläni: kyse on sen hyväksymisestä mikä on.

Hiukan laajemmin: kun oireita ei enää juosta karkuun eli ei enää yritetä olla muuta (parempi, vahvempi, terveempi) kuin mitä on, niin teeskentely loppuu, ja ensimmäistä kertaa voidaan ponnistaa todelliselta pohjalta.

Vasta nyt tulee itse tekniikka mukaan: ei tyydytä siihen, että oireita ei enää juosta karkuun, vaan päinvastoin juostaan aktiivisti niitä vastaan; kuin kylän rakkikoiria, jotka aina ovat räksyttäneet pakenevan kantapäillä, mutta kääntyvätkin karkuun pakenijan kohdatessa ne silmästä silmään, ja juoksemalla perässä. Oireita nimittäin liioitellaan; yritetään pelätä, yritetään olla vieläkin pakkoneuroottisempi mitä ollaan, suurennellaan kaikkia omia oireita aivan absurdiuteen saakka. Absurdiuden mukana tulee kuvaan yksi mahtavimmista lääkkeistä: huumori. Kun oiretta ei vavisten enää ihastella, ja tehdä siitä Eric Bernen, transaktioanalyysin perustajan niin mainiosti kuvaamaa "kasvihuonepeliä", jossa sekä terapeutti että potilas ihastelevat oiretta kuin trooppista kukkaa, vaan nauretaan sille päin silmiä, vetää se häntänsä koipien väliin ja poistuu paikalta.

Oiretta ei voi kasvattaa toivomalla sitä-yhtä vähän kuin sen voi poistaa pelkäämällä sitä. Ja tässä oivalluksessa poistuu kärsivän perusajatus: minun täytyy paeta sitä, sillä jos lähestyn sitä, se tulee vain pahemmaksi.

Mutta tämä on vain luulo, ei tieto. Kun terapeutti johdattaa potilaansa kuin vanhempi pimeää pelkäävän lapsensa oman selkänsä takana suojassa pimeään kellariin ja tekee mörköjen paikalle huutelemisesta koomisen näytelmän. muuttuu koko pimeyden kauhu koomiseksi, ja potilas saattaa itse keksiä jekun; lohikäärmeestä päästään vain hakkaamalla siltä pää poikki.

Vallankin Lukas arvostaa toista menetelmää; dereflektiota, huomion kääntämistä pois itsestä, egoismista, monen nykyajankin terapiamuodon hellimästä napaansa tuijotuksesta tai menneisyyden peruutuspeiliin tuijottamisesta nykyhetken elämäntiellä. Tuhatjalkainenkin tarvitsee dereflektiota, muuten se sotkeutuisi jalkoihinsa.

Frankl suosittelee dereflektiota etupäässä seksuaali­ ja unihäiriöihin. Lukas antaa sille huomattavasti suuremmat ulottuvuudet niin sovellutuksien kuin elämänfilosofian suhteen: ihminen nostaa päänsä oman ahtaan minänsä purren laitojen yli ja näkee elämän rannattoman meren ja hengen taivaanrannan.

Markku Siivola