Pois

Kaija Lähdesmäki: SOS - kuka auttaisi Piaa. WSOY 1989

MAIJAN TYTÄR YRITTI ITSEMURHAA

Onko "eräs Maija" kuopiolaisen lääkärin Kaija Lähdesmäen potilas, tuttava, vai vain kaikkien sairaskertomusten keskiarvokeitos, sitä Kaijan "aikuisen rehellinen" teksti ei kerro. Niin tai näin, Lähdesmäen "päiväkirjanomaisesti" kertoma tarina itsemurhasta on se tavallinen kuitenkin. Ja sen selityskin.

Maija on 39-vuotias pankkivirkailija, miehenä liikesellainen, kolme lasta ja tiilitalo. Kun Maijan avuksi ei enää riitä oman päiväkirjan pito, löytää hän ymmärtäväisen kirkon perheneuvojan naapurikaupungista ja jatkaa hänen kanssaan kirjeenvaihtoa yhä enemmän murjottavasta, äksyilevästä ja huoneeseensa sulkeutuneesta 17-vuotiaasta Piastaan. Juuri ennen ensimmäisen lukioluokan alkua löytyy Pia lääkkeitä ottaneena huoneestaan lukon takaa, hoidetaan sittemmin psykiatrisessa sairaalassa, josta löytyy toinen ymmärtävä kirkon virkailija, sairaalateologi, joka saa yhteyden niin tyttäreen kuin äitiinkin. Heidän avullaan jaksetaan sitten eteenpäin, myös sairaalassa tapahtuvan perheterapian muodossa, mietitään, kuka ja mikä oli syy ja seuraus, todetaan itsemurhatilanteeseen johtaneet tavanomaiset rintamalinjat: Kimpussa oleva ylihuolehtiva hössöttävä äiti. Miniäänsä hyväksymätön anoppi. Perussuomalaisen vaitelias, etäinen, kiireinen, ulkonaisella menestyksellä elämää ja tytärtään mittaava, perheen vaikeuksia vähättelevä isä. Liian kaunis ja pärjäävä sisaruskateutta herättävä isosisko, jonka rinnalla harmaavarpusella ei ole laulun sijaa. Aikuistumaton murrosikäinen, joka ei vielä tajua omasta vastuustaan mitään, syyttää vanhempiaan siitä että ovat yhtä epätäydellisiä kuin hän itsekin, kunhan sen sitten vanhempana tajuaa tai ei. Viimeisenä pisarana onneton koulurakkaus, julkiseen naurunalaisuuteen koko koulun oppilaiden silmissä johtanut, siksi mieluummin itsemurhayritys juuri ennen uuden piinakauden alkamista kuin leijonanluolaan koulupilkan kohteeksi jälleen.

Mieleeni muistuu kohta Walt Whitmanin runosta Laulu itsestäni:

Osoittamalla parasta ja erottamalla sen huonommasta
sukupolvi ärsyttää sukupolvea
tietäen asioiden täydellisen kelvollisuuden ja tasapainoisuuden vaikenen toisten keskustellessa
menen kylpyyn ja ihastelen itseäni.

Vaikuttaa siltä, että itsemurhayritys muutti perheen sisäistä tasapainoa eheytyneempään suuntaan. Toivottavasti vaikutus ulottuu vuosienkin taa.

<> <> <>

Kirjan lopusta löytyy tilastotiedoilla höystetty lyhyt selvitys itsemurhailmiöstä. Sen syistä toteaa Lähdesmäen mukaan tiede sen mikä järjissään olevalle on aina ollut selvää ilman tiedettäkin, eli että kohonneeseen itsemurhariskiin liittyviin tekijöihin kuuluu ei-kuulluksi tuleminen, matala itsetunto, juopottelu, tärkeän ihmisen menetys. Näiden lieventämiseksi Lähdesmäen tarjoama "Tavoitteena tulisi olla erilaisuuksien hyväksyminen" on aivan yhtä kaunis, arvokas, tyhjä ja toteutumaton lause kuin tuhannet muutkin "tulisi"-ihanteet.

Suomessa on SOS-palvelu; 20 vuotta Helsingissä toiminut itsemurhien ehkäisykeskus, kouluttanut 300 tutkijahaastattelijaa, ja tietysti on todettu kaikkea positiivista tämän koulutuksen tiimoilta, kuten aina jotain uutta puuhatessa. Parhaillaan on meneillään valtakunnallinen kolmivuotinen itsemurhien ehkäisyprojekti, joka tulee saamaan ehkä pientä laskua aikaankin reippaasti toiselle tuhannelle nousevan itsemurhaluvun suuruudessa, ei kuitenkaan tavoitteena olevaa viidennestä, kaiken sen turhan toivon ja ihmistenauttamisprojekteihin liittyvän höpsimisen ohella. Mukaan saattaa sattua pari viisasta ja tehokasta tulisieluakin, jotka saavat hiukkasen organisatorisiakin muutoksia aikaan, vaikkei ihminen itse muutukaan, vaikka jokainen projekti kovin monista eri syistä hämääkin siihen osallistuvia niin uskomaan. Lähdesmäen itsemurhakysymyksen ratkaisemiseksi peräänkuuluttamat "hyvä diagnostiikka, kokonaisarvio, nykyistä paljon intensiivisempi, ammattitaitoisempi lähestymistapa" toteutuu sitten kun evoluutio ensin viitsii ripauttaa ihmiseen lisäresursseja. Sitä ennen voidaan näitä Lähdesmäen jaloja pyrkimyksiä toteuttaa kunnallisessa käytössä paikalliseen henkilökuntapulaiseen mielisairaalaan värvätyiden paikkakunnan työttömien ja heidän niskassaan istuvien hoitoteoreetikoiden voimin.

Organisatorisetkin muutokset tulevat olemaan paljon mitättömämpiä kuin tämän kirjan Utopia antaa olettaa: "Meneillään oleva projekti tuottaa myönteisiä tuloksia paitsi itsemurhakuolleisuuden vähenemisessä myös tavattoman monessa muussa elämään liittyvässä asiassa. On syntymässä mahtava tietopankki, joka hyödyntää myös tulevaisuuden suunnittelua ja päätöksien tekoa." Mahtavalta kuulostavat, niin projekti kuin tietopankki.

Markku Siivola

kts myös: Suru ei kysy lupaa