Pois

Mies Reenkola: Mammanpojasta naistenmieheksi, Weilin & Göös 1976,

Naistenmiehestä mieheksi, Weilin+Göös 1977

 

MAMMANPOJASTA MIEHEKSI

 

Vuonna 1908 Venäjän sortokauden aikana ehdotti Pehr E Svinhufvud, myöhemmin Ukko-Pekkana tunnettu, suomalaisen salaisen vastarintaliikkeen kokouksessa Kämpin kabinetissa lakitieteen tohtori Heikki Renvallille pistämään tämän juuri syntyneelle pojalle nimeksi Mies, kun niistä tässä maassa oli siihen aikaan puutetta. Niin tuli Ukko-Pekasta Miehen kummi. Äitinä Miehellä oli laulajatar Aino Ackte, joka ei rintojensa kauneuden säilyttämisen vuoksi voinut Miestä imettää.

 

Gynekologiksi Mies sittemmin rupesi, tarkkaili elämää ja ihmisiä terävin silmin ja vanhuuden portilla kirjoitti herkullisen elämäkertansa, joka seksikuvaustensa vuoksi on nostattanut hälyä tosikkopiireissä. Hälyä on varmasti nostattanut myös hänen monet uskaliaan suorat henkilökuvauksensa nimien kera, läheiset ihmissuhteensa ja niiden häntä satuttaneet puolet. Vaikka pinnalla leikkiikin koko ajan huumori, aavistaa hänen tuovan haavansa näkyville rehellisyyden vaatimuksensa ajamana. Tässä suhteessa hän muistuttaa toista elämäkertansa kirjoittajaa: Henrik Tikkasta, elämän raadollisuuden kuvaajaa.

 

Reenkolan kirjasta käy ilmi kuva aitoutta etsivästä hengestä, jota sisäinen epävarmuus ajaa hakemaan turvaa yhteiskunnan poliittisista ja filosofisista rakenteista. Miltei liikuttavalla tavalla hän asettaa itsensä arvostelijoiden hampaiden eteen kuvaamalla vapaamuurariudesta löytämäänsä inhimillistä toveruutta.

 

Seksuaalisen puolen ylimaalailuun on Reenkola kätkenyt hienoisen syyllisyydentunnon verhoaman ripittäytymisen omalle itselleen. Koskaan hän ei ole voinut ratkaista seksuaalisuuden syvempää merkitystä vaan jää kamppailemaan seksuaalivoimien pintavaahtoon pintavastakohtia vertaillen. Tähän jännitteisyyteen päättyy koko hänen muistelmateoksensa viimeisen lauseen ajatus: "... on ... entisestä "naistenmiehestä" ajan myötä kasvanut yhden naisen rehellinen, kunnon Mies." Näin ei side katkea, Reenkola vain vaihtaa sidonnaisuuden muotoa.

 

Reenkolan intensiteetti ja elinvoima kuvastavat hänen käyttäneen resurssinsa hyvin. Hän on pystynyt luomaan vitaalin teoksen, ihmiskasvojen mehukkaan gallerian, jonka alati vaihtuvat näkökulmat eivät pitkästytä lukijaa. Hymyilemättä ei hänen ironista huumoriaan lukiessa voi olla.

 

*

 

Hymyilemättä ei voi myöskään olla lukiessaan Suomen Lääkärilehden numerossa 1—2/77 Reenkolan kirjan aiheuttaneen kahdeksalle närkästyneelle kollegalle mielen pahennusta. Lääkäriliiton hallitukselle osoitetussa kirjeessä he toteavat kirjan lääkärikunnan yleisen edun, lääkärin etiikan ja potilas-lääkäri-suhteen kannalta arveluttavaksi.- Kirjaa on pohdittu myös Suomen Gynekologiset alaosastossa, samoin liiton luottamusneuvoston puheenjohtaja on tutustunut sen sisältöön. Toiminnanjohtaja taas on ollut yhteydessä itse kirjoittajaan.

 

Hallituksessa käydyn keskustelun jälkeen todettiin, ettei kirja anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin liiton taholta, kun sitä eivät katsoneet aiheelliseksi eri lausunnonantajatkaan. Huumorintajua sentään löytyi!

 

 


Markku Siivola