Peter D Kramer: Mielen muuttajat - miten masennuslääkkeet vaikuttavat. Alkup. Listening to Prozac, 1993. Suom. Leena Nivala. WSOY 1994

MASENNUSLÄÄKKEILLÄ YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ, VAIKUTUSVALTAA?

Masennuksen roskakoppa

Depressio on alidiagnosoitu, laulavat lääketehtaat, ja psykiatrian enkelikuoro kajauttaa siihen hallelujaa. Näinhän se on. Vasta itsemurhan jälkeen herää moni ihminen tajuamaan oman sokeutensa lähimmäiseensä nähden. Masennuslääke olisi onnettoman ehkä voinut pelastaa.

Depressio on myös ylidiagnosoitu. Se on muuttunut kaikkiselittäväksi psykiatrian nykymyytiksi, jota käytetään patologisoimaan yhteisten hävyttömyyksien verkosta ne, jotka eivät enää jaksa. Se on myös ei-psykiatrisen lääketieteen vastuunsiirtodiagnoosi, jota psykiatria tukee tarpeessaan käydä tieteestä edesauttaen näin ihmisen patologisointia psyykkisen sairauden poltinmerkillä.

Kustantaja lääke-edustajana

Prozacille, lääketehdas Eli Lillyn valmistamalle masennuslääkkeelle, merkitsi psykiatri Peter Kramer vuonna 1990 samaa mitä Timothy Leary vuonna 1963 LSD:lle. Kramer räjäytti amerikkalaisen masennuslääkkeen Prozacin käyttökultin silloin vyöryyn kertoessaan ammatti- ja aikauslehdissä ja televisiossa tavallistenkin ihmisten muuttuneen Prozacin avulla aktiivimmaksi, optimistisemmaksi, päättäväisemmäksi, nopeammin ajattelevaksi, tarmokkaammaksi ja luottavaisemmaksi, eli paremmin amerikkalaisessa kilpailuyhteiskunnassa selviytymiseen tarvittavia ominaisuuksia vastaavaksi.

Kustantajat ovat maailman sivu myyneet kansalle terveyden, uskonnon ja politiikan hurmosnäkyjä, eikä WSOY:lle lääketieteen etiikka eikä totuusarvon normitus vapaan tiedonkulun yhteiskunnassa kuulu, joten siitä vaan WSOY lääketehtaan käsikassaraksi suomentamalla Prozac Suomen markkinoilla olevaksi Fontexiksi. Nyt onkin jännittävää nähdä saako Fontex Kramerin julistuksesta vetoapua, onhan se jäänyt samaa ainetta sisältävän, suomalaisen lääketehdas Orionin valmisteen Seronilin kanssa pahasti kahden vastaavan supertähtilääkkeen; Aurorixin ja Cipramilin jalkoihin. Amerikoissa kohu on jo ohitse.

Kemiallinen kosmetiikka

Prozac ei aiheuta riippuvuutta kuten eivät muutkaan masennuslääkkeet. Voiko sitä niinmuodoin käyttää väärin? Onko itsensä auttaminen lääkkeillä halpa-arvoisempaa kuin usein tehottomaan, pitkään ja kalliiseen psykoterapiaan meneminen, kysyy Kramer. Hän häivyttää tarkoituksella normaalin ja sairaan rajan. Jos tavanomainen suomalainen tyyppiestyneisyys katsotaankin sairaudeksi - eihän se ole kuin määritelmäkysymys; viiva vedessä - silloinhan sen saa parantaa, ja "pillerillä pärjäät paremmin"-yhteiskunta alkaa häämöttää. Korjaillaanhan luonnovalinnan jälkiä silikonitissein, tekohampain ym vempaimin, miksei sitten pillerein?

Kramer pysähtyy filosofoinnissaan persoonallisuusmuutoksiin subjektivoimatta koko tajuntaa. Hän näkee mielialan ja luonteenpiirteet paljolti biologisina, neurologisina ilmiöinä, joita on oikeus muuttaa silloin jos muutos parantaa yksilön toimintamahdollisuksia, vaikka ääripään uhkana olisikin sosiopaattisuus. Kirja on sangen tietopitoinen ja kiinnostava lääkeainetutkimuksen herättämiin ihmisen lääkkeellisen hallinnan ja psykoterapioihin vertailun tutkimuspuheenvuoroihin. Siinä kuvastuu myös niin Kramerin kuin yleensä psykiatrian tarve sitoa biologisen tason mikromuuttujat ja ihmisen kokemustason makromuuttujat aivan liian tiukasti yhteen, joka synnyttää puhtaasti näennäisiä yhteyksiä. Kaikkein mahtavimman esimerkin lääkeaineen tuottamista pysyvistä persoonallisuusmuutoksista Kramer kuitenkin sivuuttaa: LSD:n ja muut, tiettyihin kulttuureihin hyväksytysti ja arvostetusti ankkuroituneet hallusinogeenit.

Masennuslääkkeitä tarvitaan

Kramer ei Prozac-ylistyksessään mainitse kaikkien masennuslääkkeiden olevan keskimäärin yhtä tehokkaita eroten lähinnä vain sivuvaikutuksiltaan. Kramerin mukaan Prozacilla on vähän sivuvaikutuksia. Lilly ilmoittaa niitä yli puolisataa! Sivuvaikutusluettelo on masennuslääkkeiden pisin. Lilly selittää sen johtuvan amerikkalaisen varoitustekstin siirtämisestä sellaisenaan Suomeen. Lakimiessusien luvattuun maahan vetoamisessa lienee perää kuten siinäkin, että Fontexin tavallisimmat sivuvaikutukset pahoinvointi ja päänsärky ovat yleisempiä kuin pahimmilla kilpailijoilla. Joka viides potilas kärsii niistä. Lisäksi sillä on järkyttävän pitkä elimistöstä poistumisaika mikä saattaa aiheuttaa yllättäviä reaktioita vielä 2-3 viikon kuluttua muiden lääkeaineiden kanssa.

Vaikka Fontex joukkoilmiönä on tyhmyyttä, tietämättömyyttä ja rahastusta, niin se auttaa kahta kolmesta kuten muutkin masennuslääkkeet (Suomessa yli 20 rekisteröityä). Sivuvaikutusten uhallakin niitä kannattaa koettaa, jos ei muuten tässä murheen laaksossa oikein jaksa. Koska ne eivät aiheuta riippuvuutta, niitä jäävät käyttämään vain ne, joille elämän helpottuminen aloitekyvyn ja psyyken energiavarastojen yleisenä kasvuna suotakoon, kyllä elämään jää kärsimyksiä silti aivan tarpeeksi.