Pois

Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas, Jyrki Elo, Olli-Pekka Ryynänen: Medikalisaatio - Aikamme sairaus. Vastapaino 1999

 

 MEDIKALISAATIO - TERVEYTEEN SAIRASTUMINEN

  

En polta, en juo. Menen varhain nukkumaan enkä pelehdi tyttöjen kanssa. Ruokavalioni on terveellinen ja treenaan säännöllisesti. Mutta kaikki muuttuu varmasti kun vapaudun vankilasta.

 

Se oli hauskasti sanottu, tuo siteeraus tästä kirjasta. Koska terveysihanteesta on muodostunut suorastaan sairaalloinen pakote.

Miksi on näin, sitä selvittelee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin suunnittelija, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja hallintotieteiden maisteri Raimo Tuomainen (42). Hän jatko-opiskelee Kuopion yliopistossa aikeenaan saada sosiologian väitöskirja ensi vuosituhannella valmiiksi, lienee sekin medikalisaatiosta kuten lisensiaatintyökin ja moni muu hänen 90-luvun artikkeleistaan.

Hän lienee pääideologi “Kuopion medikalisaatiokoulukunnasta” joka lienee melko yhteneväinen tämän teoksen kirjoittajaryhmän kanssa (terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas, yleislääketieteen dosentti Olli-Pekka Ryynänen; lääketieteen priorisointi Myllykankaan kanssa, lääket.lis. Jyrki Elo; vakuutuslääketiede). He puhaltavat niin yhteiseen hiileen, ettei heitä pysty tekstistä erottamaan. Ainakin Myllykangas kävi kyllä toisellakin hiilellä, uskomuslääkitsijöitä vastaan vihaansa puhkumassa (www.vihrealiitto.fi/lanka/99/12/kolumni.html), joka toimenpide poikkeaa tämän teoksen ”virallisesta” hengestä. Tuomainen puolestaan linkittää suoraan kotisivultaan kummitus(poltergeist, räyhähenki)sivulle, joten liekö jännitteitä työryhmän sisällä sitten kuitenkin ollut.

Medikalisaation julistaa kirjan otsikko ”Aikamme sairaudeksi” jättäen näin tieteellisyydelle hyvästit jo ennenkuin on alkanutkaan. Tekijät toteavatkin polemisoivansa, joka vaikuttaa tarkoittavan nuhtelua teknokulttuurisen yhteiskuntamme kapitalistisen kilpailuhengen ylläpitämän medikalisaation ”uhkaa” vastaan.  Myös ”kontrolloida” pitää, he toteavat, mutta ketä potilaan ja jumalan välillä, jää viisaasti hämäräksi, istuvathan he itsekin kritisoimassaan terveysvirkapuussa. Käytännön ohjelmajulistus tiivistyy priorisointiin lääketieteen tavoitteiden muuttamiseksi, kustannuspaineiden hillitsemiseksi ja lisääntyvän vanhusongelman hoidon helpottamiseksi. Tässä yhteydessä he kyselevät julkisista varoista tukea niille vaihtoehtolääkinnän muodoille joihin potilaat eniten uskovat. 

Heitä paljon poleemisempi Oulun yliopiston entinen radiologian professori Pekka Vuoria osoitti vuonna 1995 väitöskirjallaan Philosophical Aspects of Public Medical Care paljon heitä selkeämmin mikä terveydenhuolto-organisaatiossa on vikana tullen kuitenkin heidän säätelyhalujaan vastustavaan tulokseen vaatien potilas-lääkärisuhdetta suuresti haittaavan kontrollin radikaalia poistamista ja vapaan kilpailun sallimista.

 

Riistotieteen synty, ehdot, uhkat

Kaikkihan medikalisaatiosta ovat kuulleet jo 1970-luvulta asti, vaan kukaan ei oikein muista missä. Itse arkkiatri paheksui sitä vuosi sitten Hesarissa, ja muusta metelistä onkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta juuri Kuopion kopla pitänyt huolen. 

Medikalisaatio on lääketieteellistymistä, joka on osa luonnontieteellistymistä, jumalan menettäneen ihmisen kristillisen kolmiyhteyden ilmiasun vaihto yhteiskuntaan, tieteeseen ja terveyteen. Se on alkuperäisessä merkityksessään lääketiedettä sosiaalisen kontrollin välineenä (Irving Zola: Medicine as an Institution of Social Control: the medicalizing of society. 1972). Itsevaltiaan alentuvaa hoivaa, kurinpitoa, moralisointia, teollisen yhteiskunnan puolustusmekanismi,  lääkäriprofession statuskysymys - siinä tekijöiltä lisää medikalisaation mahdollisia tunnusmerkkejä.

Medikalisaatiota pitää yllä auktoriteetintarve uskonnon sijaan, sairausnimileiman syyllisyydestä vapauttava vaikutus diagnosoidun ympäristölle, superterveyden kaipuu, poikkeavuuden rajoittamisen tarve, markkinatalouden terveystuotemainonta ja valtarakenteiden tarve ylläpitää itseään.

Medikalisaatiolla on vastavoimia. Lääketiede autonomisena, korkealle erikoistuneena yhteiskunnan toimintaan ja työnjakoon voimakkaasti vaikuttavana kilpailee oikeuslaitoksen kanssa oikeudesta vetää poikkeavuuden rajalinjoja. Jokainen organisaatio pyrkii laajenemaan, ja määrittämällä elämänilmiöistä omaan alueeseensa se lisää mahdollisuuttaan saada lisää yhteiskunnan tukea. Kriminalisoinnin ja medikalisoinnin köydenvedon kohteena ovat olleet monet yksilön poikkeavuusmuodot kuten alkoholismi, raskaus, MBD, homoseksuaalisuus, neuvostoliittolainen toisinajatteluskitsofrenia.

Oikeuslaitoksen lisäksi medikalisaation valtaa häiritsee paramedisiina eli ”uskomuslääkintä” jolle tekijät antavat kiitoksen ihmisen kuuntelemisesta kokonaisuutena lääkärin joutuessa virkansa puolesta toimimaan myös potilaan näkemystä vastaan. Lääketieteen sisällä hoitotiede ja psykologia, rajapinnalla myös sosiaaliala (tämä teos mukaanluettuna) haluavat määritellä lääketiedettä omaan uskoonsa. Lisäksi tiedonsaannin valtavan helpottumisen myötä ovat potilaiden oikeuksia ajavat liikkeet, kuluttajatietoisuuden kasvu, itsehoito ja painostus jo medikalisoitujen ilmiöiden muuttamiseksi sosiaalisiksi ilmiöiksi (esim. homoseksuaalisuus) alkaneet pehmentää lääketieteen kovaa ydintä.

Tekijät jakavat Leon Festingerin kohta puoli vuosisataa vanhan kognitiivisen dissonanssin (havaintopohjaisen ristiriitaisuuden) teorian mukaisesti ihmisen selviytymisstrategiat ihanteidensa ja realiteettien (oikeastaan kahden yhtäaikaisen mutta keskenään ristiriitaisen eli dissonantin ajatuksen) välisessä jännitteessä neljään luokkaan: maailmanparantamisen, uskon, valaistuksen ja menestyksen tavoittelun strategioihin, jota viimeksimainittua auttaa medikalisaatio lupaamalla kilpailuyhteiskunnan vaatimalle ideaaliyksilölle tarpeellista terveyttä ja kauneutta. He haaveksivat sosiaalilääketieteen ja psykiatrian sisältämän pehmeän aineksen esiintulosta, jopa aivan kulttuurievoluutiosta jossa tieteen tukema menestyksen palvonta on korvautunut taiteen tukemalla valaistuksen strategialla. He ovatkin jo näkevinään merkkejä vuosisatamme alusta voimistuneen medikalisaation nousukauden taittumisesta.

 

Kärsi, kärsi! Kirkkaamman kruunun saat!

Yhtä paljon kuin terveysmania ihmisiä syyllistää, onnistuvat tekijätkin siinä, vain käänteisesti. Kun treenaamattomat ovat syyllistetyt, he syyllistävät treenatut. He kytkevät terveyden tavoittelun läheisesti menestyksen tavoitteluun, joka puolestaan on kytkyksissä heidän paheksumaansa yhteiskuntamuotoon.

Mikä avuksi? Sairaus! - Niin he kääntyvät sitä kohti ylipsykiatrisoimalla ruumiillisen sairauden piilotajuiseksi valinnaksi ja esittämällä siitä paranemisen olevan perusteltua vasta kun ihminen on ”ottanut vaarin” sen tarkoituksesta, jolloin hän on myös lähempänä elämän tarkoituksen oivaltamista, ja siirtyvät lopulta puhtaan mystiikan puolelle toteamalla sairaudella olevan sittenkin tehtävän, joka suurelta osin on mysteeri.

Näin päätyvät suutarit lestinsä äärestä uskomusvaraiseen psykomystiikkaan, jonka karhunpalveluksia potilaille olen kautta vuosien joutunut seuraamaan. Tätä täydentävät heidän käsityksensä ”luonnollisista” oireista jota kautta he pääsevät moralisoimaan vielä masennuslääkkeidenkin käyttöä.

*

 Tämä kirja on luettavan arvoinen.  Ei niinkään tekstiä viistouttavan polemiikin ja sosiologisen putkinäön vuoksi vaan sen yksiin kansiin kokoaman aivan hyvän esittelytyön vuoksi. Se kyllä toimii kirjoittajien haluamalla tavalla keskustelun avaajana. Ammattilaisen ei sillä tarvitsekaan potilasta käydä piinaamaan, vaan miettiä omaa suhtautumistaan siihen mitä tekee ja minkä vuoksi, mitä hänen ammattikuvansa sisältää, mitä häneltä odotetaan ja kuka odottaa, kuinka paljon hän toteuttaa oman organisaationsa, kuinka paljon omaa näkemystään. - Vuorian piristävää vaahtoamista suosittelen rinnakkaislukemiseksi medikalisaatiosta todella kiinnostuneelle.

 Medikalisaatio ei siitä tietysti muuksi muutu, sillä se sivuaa ihmisen olemassaolon perusteita äärimmäisen syvältä. Siihen eivät sosiologien eikä kenenkään muunkaan tuutulaulut auta. Me kuolemaantuomitut tulemme aina takertumaan terveyslupausten antajiin huijarisaarnaajasta korkeimpaan teknologiaan. Nyt medikalisaatioksi nimitetyt voimat eivät katoa koskaan. Ne vaihtavat vain nimeä, toteuttajia ja teknologiaa.

 

Markku Siivola