Esko Mustonen: Poltergeist - tuntematon voima. WSOY 1986

Tavallaan ovat mummut kiikkustuoleinensa aivan yhtä oikeassa kuin parapsykologit laboratorioissaan määrärahojensa keskellä, jos kysytään niinkuin kanttori Nummisuutarin Eskolta, jotta mistä on maailma luotu. Spekulaatioiden varassa kurottuvat kumpienkin ajatusten sillat yltämättä ilmiön mekanismin vastarannalle. Tiedemiehillä sentään on faktaa itse ilmiöistä, vaan ei niiden mekanismeista.

No mitäs faktoilla tekeekään toisaalta, sillä vaikka parailmiöt kovin faktattomia luonteeltaan ovatkin, huomaa niiden keskelle omakohtaisesti joutunut ulkoisten faktojen keveyden itse ilmiön sisäisen merkityksen rinnalla. Mutta kokijan pitäisi olla sitten sen verran viisas, ettei mene hämmästyttelemään markkinarahvasta, vaan vaikenee Wittgensteinin malliin siitä, mistä ei voi puhua:

Kun pikkuviisauden omistaja kuulee puhuttavan Taosta,
hän ratkeaa suureen nauruun.
Jos hän e i naura,
ei hänen kuulemansa ole ollut puhetta Taosta.

Walt Whitman ilmaisee saman asian yhtä terävästi:

Vannon tietäväni mikä on parempaa kuin parhaasta puhuminen,
tietysti se, että jättää puhumatta parhaasta.

Kun ryhdyn puhumaan parhaasta, huomaan etten pysty siihen,
kieleni kannat herpoavat,
keuhkojeni palkeet tukahtuvat,
minä mykistyn.

Parhainta maailmassa ei voi mitenkään selittää, kaikki
ja mikä tahansa on parasta,
se ei ole sitä mitä aavistelet, vaan helpompaa, huokeampaa,
läheisempää

Mutta toisaalta olisi niin kiva kertoa kokemuksistaan, kun kaveri vieressä esittelee komeita muskeleitaan, ja itselläkin pitäisi olla jotain, josta hetken hiertää itsetunnon korviketta tässä merkillisessä maailmassa, aurinkonsa ympäri minkä lie narun päässä pyörivässä, ettei vain katkeaisi ja lennettäisi tangentin suuntaan.

Ei Mustonen Poltergeist-kirjassaan räyhähengillään tippaakaan rehentele, vaan hänen suhtautumisensa näihin meluhenkiin eli Poltergeistilmiöihin, kuka miksikin niitä kutsua tahtoo, on kunnioittavan utelias. Hänessä ei ole kriittisyyden hyvettä (usein pahetta), vaan hän purjehtii pitkin suomalaisen paraseurahämmästelyn leveätä virranuomaa niin hyvässä kuin pahassa.

Hänen hurskaan toiveajattelunsa kardinaalivirhe kuvastuu lauseessa "kaikkien tieteitten tutkijoitten tulisikin asian oikein ymmärtäen astua askel lähemmäksi parapsykologeja". Tämän epärealistisuudessaan mitä tehokkaimman tiedepiirien karkotuslauseen lisäksi hän mitä tavanomaisimman tyypillisimmällä tavalla vetää parapsykologi-käsitteen suohon sekoittamalla parapsykologin ja hänen kohteensa käsittämällä parapsykologiksi myös ilmiöiden kokijan. Karhunpalvelustaan omalle asialleen hän tiivistää yliarvostamalla Poltergeistia ja sen selvittämistä aivan mahdottomasti, ja jos ei tämäkään riitä, niin kirjan loppuosa onkin sitten sen luokan nuotiotarinoita ja mitäänsanomatonta Poltergeist-mekanismin pohdiskelua (kuten esim. Mustosen itsensä kritiikittömästi tärkeänä pitämä aivopuoliskoteorian pohdiskelu), että teksti voisi täysin hyvin olla peräisin miltä tahansa vuosisadalta.

Poltergeist-ilmiöt lyhyesti luonnehdittuna: usein ilmeisesti murrosikäisen aiheuttamia yleensä korkeintaan muutaman viikon kestäviä esineiden liikkumisilmiöitä, jotka vaikuttavat psykologialtaan pahantahtoisilta, tai ehkä enemmänkin pahankurisilta hunsvoteilta. Ne ovat aina epäjärjestystä aiheuttavia, ei koskaan rakentavia tai ystävällisiä. Toisaalta ei niiden tiedetä koskaan vahingoittaneen ihmistä vakavasti. Ne esiintyvät hyvin paljon samanlaisina ympäri maapalloa.

Ilmiönä ne ovat todennäköisesti todellisia, vaikka päältä karsittaisiinkin pois ne tavanomaiset vähintään 90% petkutusta, mielisairautta, huomionkipeyttä jne jne.

Tällaiset kirjat eivät edistä parapsykologian eikä parailmiöiden asiaa sen enempää ulkoiselta kuin sisäiseltäkään näkökulmalta, koska toisaalta näkyy asiallisen neutraaliin erittelyyn pystymättömyys, toisaalta omakohtaisen sisäisen näkemyksen puute. Jäljellä on vain tietämättömän avoin ihmettely, mutta se ei kaikessa kiltteydessäänkään pitkälle vie. Näiden kirjojen oikea osoite olisi seurakunnan sisäinen, mutta valitettavasti parakirjoittajat pyrkivät melkein aina yli rahkeidensa ulkoseurakuntiin (eli parapsykologiaan tieteenä, jolla ei ole mitään tällaisten parapsykolog-ismien kanssa tekemistä). Parapsykologian kaikkiallinen uskonnollistamisvesitys tekee entistä naurunalaisemmiksi nekin, joilla olisi persoonassaan hiukan enemmän tutkimusevästä matkassa.

Mitä Mustosen persoonaan tulee, niin minulla ei ole mitään häntä vastaan ihmisenä. Hän saattaa olla vaikka kuinka lämmin, huomaavainen, asioita vaistomaisesti havaitseva. Poltergeist-ilmiö puolestaan on edelleen tutkimisen arvoinen asia, ilmeisesti jopa todellinen. Vaan valitettavasti minun on potkittava kivi kiven päältä silloin, kun hyvä tarkoitus kääntyy vastakohdakseen, ja sotkee parapsykologiaa; yhtä niistä harvoista alueista, joilla edes jotenkuten olisi lupa käyttää yhtäaikaa sekä järkeä että intuitiota.