Daniel C Dennett: Miten mieli toimii. Tieteen huiput-sarja. WSOY 1997

Mieli ja kieli ja kehitysoppi

Viimeaikaisista suomeksi käännetyistä evoluutioteoriaan turvautuneista tajunnan selittäjistä ovat kirkkaimpia Richard Dawkins, joka sujuvaan ja kiehtovaankin tyyliinsä rakenteli kansainvälisen bestsellerin geenien itsekkyydestä, josta kaikki uskonto, etiikka ja moraali olivat "itse asiassa" lähtöisin (Viesti miljoonien vuosien takaa. WSOY 1995). Toinen yhtä suuren luokan bestselleristi oli empatian merkitystä tunneälyn nimellä markkinoinut Daniel Goleman (Tunneäly - lahjakkuuden koko kuva. Otava 1997), joka nykyisten aivotutkimustulosten avulla todisti hänkin Antonio Damasion (Descartes' Error: Emotion, Reason, and the Human Brain. Avon Books 1994, 1995) tapaan Descartesin erehtyneen erottaessaan toisistaan ruumiin ja sielun.

Filosofian professori Daniel Dennett (http://www.tufts.edu/~ddennett) toivoo voineensa esittää parempia muunnelmia esittämistään kysymyksistä mitä mieli on. Hän jää operoimaan etupäässä abstraktioilla perustaen ajatteluaan huomattavan vähän neurotieteiden viimeaikaisiin saavutuksiin. Hänet tunnetaan rationaalisena evolutionistina, samantyylisenä Darwinin kehitysopin monomaanisena puolustajana kuin Dawkins tarvitsematta universuminsa selitykseen muuta kuin luonnonvalinnan.

Dennettin kuvitteellinen evoluutio on ulottunut nykyihmiseen neljän vaiheen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa eliöiden kehittymistä ohjasi vain sattumanvarainen sokeus luoden darwinilaiset olennot. Ne olennot, joille syntyi älykkääksi osoittautuneita siirtoja suosiva sisäinen vahvistaja, olivat skinneriläisiä. Sitten jotkut olennot oppivat ennakoimaan; karsimaan tosi tyhmät siirrot pois sisäisen ympäristönsä avulla jo ennen niiden kokeilua ulkoisessa ympäristössä. Niitä Dennett nimittää popperilaisiksi. Viimeinen vaihe ovat gregorilaiset olennot, joiden sisäistä ympäristöä alkoivat opastaa ulkoisen ympäristön suunnitellut tuotteet; työkalut, niistä tärkeimpänä kieli. Näin olemme saaneet haltuumme tuhansia tekniikoita nimenomaan kulttuuriympäristöstämme emmekä geneettistä tietä.

Dennett hakee alituiseen tarkoituksellisen ja automaattisen/tahattoman toiminnan rajapintaa käytellen usein lainausmerkkejä sen osoittimena: ajatteleeko eläin vai vain "ajattelee". Onko sillä mieltä vai vain "mieli"? Tunteeko se kivun vai vain "tuntee"? Mikä on vedenjakaja ajattelevan ja ajatuksettoman älykkyyden välillä? Onko irtireväistyllä käsivarrellani oma mieli?

Pääoperaattorinaan hänellä on intentionaalisuuden käsite, jonka hän hämärtää filosofien sisäpiirin käyttämään merkitykseen tarkoittaen vain osana olemista jossakin, abstraktiossakin; kuten lukko joka sisältää myös intention: avaimensa representaation (edustuksen). Ihmiseksi tuleminen tapahtuu vasta siirryttäessä pelkkien uskomuksien ensimmäisen asteen intentiosta toiselle asteelle, jossa voidaan jo omata uskomuksia uskomuksista, johon ei eläin pysty, uskoo Dennett jättäen simpanssien ja delfiinien tutkimuksen tyystin huomiotta.

Dennettin anti maallikolle on vähäinen. Se on luonnonvalintaa ylistävä darwinistinen filosofiapolemiikki, joka ei ohuesta alkuolettamuksestaan laajene minnekään vaan tömistää keinotekoisella vedenjakajallaan pohtimassa mitä sanoisi mieleksi ja mitä "mieleksi". Tekstistä innostunevat eniten kehitysopin kannattajien ja kreationistien päättymättömään torailuun viehtyneet. "Tieteen huiput"-kansainväliseen kirjasarjaan pääsee Dennett siksi, että hänen ajattelunsa juurittuu riittävän pitkälle länsimaiden tieteelliseen aivonkäyttötraditioon. 

Markku Siivola