Pois

Robert Ornstein: Moninainen mieli. Suom. Raimo Salminen. Weilin+Göös 1989

 

MIES VAILLA TAIVAANRANTAA

 

 

Voiko Stanfordin yliopistosta tulla mitään pahaa? Tuosta kuulusta ja perinteikkäästä länsimai­sen tutkimuksen ahjosta? Tällä kertaa riippuu siitä miten suhtautuu tämän kirjan kirjoittajaan, Stanfordissa vaikuttavaan kolmasti kirkastettuun psykologin prototyyppiin, länsimaiden tulevan perikadon yksilötason symboliin, jonka kaltaisia pitäisi saada kiinni ainakin yksi ja näyttää jälkipolville formaliinissa.

 

Maailmanpelastamiseen halukkaaksi ilmoittautuneen Ornsteinin touhukkaan opettavainen kirja moninaisesta mielestä oli suorastaan kutkuttavaa luettavaa: kuinka tyylikkäästi voikaan olla näkemättä kokonaisuutta! Kun hän ei kyennyt havaitsemaan yhteistä nimittäjää ihmisen epä­johdon­mukaisessa ja oikukkaassa käyttäytymisessä, teki hän suuren keksintönsä: jospa ei yritetäkään yhdistää omaa näkemystä vaan päinvastoin jaetaan tarkasteltava ilmiö osiin! Niinpä ei ihmisen mieli olekaan kokonaisuus vaan "pikkumielten" kasautuma. Emme olekaan yksi vaan monta! Ihminen on kasa pikkumieliä, joita tahdon elementtejä omaava hallitsevan minän perusosa yhdistää.

 

Äkikseltään nähtynä tämä näkemys mallaa yhteen minkä tahansa uskonsuunnan ja ilmiön kanssa, lähinnä tietysti multippelien persoonallisuuksien ja niiden sangen kiintoisten yksilöllisten ja yhteisöllisten ulottuvuuksien kanssa. Ornstein ei muihin suuntiin juuri katso, vaan pitää suurennuslasinsa vain ympäristöstään irrotettuun yksilöön suunnattuna. Vaikka hän noutaakin esimerkkejään ulkomaailmasta rakentaen kirjansa suuren joukon viime vuosikymmenien klassisimpia psykologisten tutkimusten ja markkinoinnin ja mainonnan esimerkkien varaan, johtaa tuo kaikki aineisto vain samaan horisontittomaan mustaan aukkoon, joka ei enää kommunikoi ulkomaailman kanssa.

 

Hänelle on tapahtunut sama kuin muillekin riittävän syvälle tieteen analyyttisiin sokkeloihin pudonneille: hän on kadottanut ulkomaailman ja sen myötä suhteellisuudentajun ja oirehtii oman tajuntansa peilisalin vangille tyypillisellä tavalla. Vain hänen omat ajatuksensa kimpoi­levat takaisin sen seinämistä vahvistaen koko ajan hänen uskoaan omiin teorioihinsa, vaikka hän itse luuleekin keräävänsä koko ajan lisätietoa maailmasta. Jokainen tiedon killinki joutuu kolisemaan pitkin hänen teoriapajatsonsa mutkikkaita solia ennenkuin sille osoitetaan paikka - jos osoitetaan. Hän seisoo teoriakumpunsa päällä josta käsin näyttävät länsimaisen ihmistieteen kanatarhan muiden pihallarapsuttajien aikaansaannokset kovin pieniltä. Hänen kasansa näyttää juuri horisontittomuuden tähden suurimmalta: "...nyt on syntymässä uusi käsitys ihmismielestä ja uusi psykologia", jonka "kumouksellisia päätelmiä" hän toivoo voivansa levittää. Hänen länsimaisen älyllisen perinteen ivaamisensa ja itämaisten esoterioiden hamuamisensakaan ei auta. Hän itse on länsimaiden tyypillisin uhrilammas oman osittuneen mielensä tuottaman osittuneen mielen teoriansa alttarilla.

 

Häntä jää kiusaamaan mikä on tämä "minä", joka tietää, että tiedämme, tämä "hallitsevan minän perusosa, joka yhdistää monta erillistä pikkumieltä", ja jonka anatomista vastinetta aivoissa hän haikailee. Hänen teoriansa ei tietenkään pysty siihen vastaamaan ja niinpä ne "kehityksen uudet urat", joista hän unelmoi, joihin hän kirjansa viimeisellä sivulla toivoo voivansa ihmismielen tieteen kehityksen ohjata, imeytyvät autiomaahan eksyneen virran viimeisten haarojen lailla hänen teoriansa kuivaan hiekkaan.

 

Viimeinenkin vesipisara haihtuu näkyvistä kirjan kahdessa viimeisessä lauseessa:

 

"Ihminen on vaarallisempi eläin kuin tahtoisimme ajatella, mutta voimme muuttua enemmän kuin olemme koskaan kuvitelleet kutsumalla esiin ja määräämällä piiloon joitakin mielemme useista erilaisista henkisistä kyvyistä. Ensimmäinen askel on ihmismielen moninaisen luonteen ymmärtäminen."

 

<> 

 

Tämä mies vain naurattaisi, jos hänenkaltaisiaan täysvieraantuneita olisi vain yksi. Mutta nyt hän itkettää, sillä lukemattomia kertoja ennenkin maailmanhistorian kulussa ovat hänen kaltaisensa johtaneet miljoonat muut päin helvettiä, kun historian sattumien ristilaineet ovat kohottaneet heidät hetkeksi vaikuttajien vaahtopäille.

 

 

Markku Siivola