Pois

Kirsti Lagerspetz: Naisten aggressio. Tammi 1998

MISTÄ ON VIHAISET TYTÖT TEHTY?

Psykologi Kirsti Lagerspetzin Naisten aggression sosiaalisen tilauksen sopivuutta ei tarvitse miettiä jo vuosikymmenen verran monella taholla kuuluneessa miesten pelokkaan avuttomassa voihkeessa ja naisten vallan hämmästyttävän nopean kasvun keskellä.

Biologiaa ja psykologiaa

Tämä uusin teos on tarkennus hänen melkein kaksi vuosikymmentä vanhaan kirjaan Aggressio ja sen tutkimus (Tammi 1977), jonka juuret puolestaan lepäävät jo hänen 60-luvun alun tutkielmissaan hiirien melko vakaasta aggressioperimästä jota ympäristövaikutus pystyi kuitenkin muuttelemaan jonkin verran.

Hän ei laajenna tutkimustaan psykoterapioiden puolelle, joten apua etsivät yksilöt eivät suoria ohjeita löydä. Hän kuitenkin antaa psykoanalyysille, tuolle naisten alistajana pidetylle suuntaukselle naisia auttavan merkityksen, kun se teki naisten psykologian ylipäätään näkyväksi, uskaltautuupa kainosti toivomaan omankin tekstinsä voivan olla osa-apuna ymmärryksen etsinnässä.

Hän haeskelee aggression lähteitä ja ilmenemismuotoja perinnöllisyyden, evoluution ja fysiologian alueelta sekä ikävaihe-eroista ja antropologian kulttuurierokorkeuksistakin päätyen tiedotusvälineiden väkivallan ja aggression positiivisen korrelaation kautta parisuhteisiin, kasvatukseen ja kolmeen teoriaan naisten aggressiosta: 1) Campbell: sosiaaliset representaatiot: miesten välineellinen ja naisten ilmaisullinen aggressio. 2) Cross & Madson: miesten autonominen ja naisten relationaalinen itsekonstruktio. 3) Baumeister & Sommer: miesten julkisten yhteyksien ja naisten ihmissuhdeverkoston sosiaaliset sfäärit.

Tunteella ja tarkoituksella

Lagerspetz itse määrittelee aggression olevan toisen yksilön tai ympäristön tahallista vahingoittamista tai häiritsemistä ja/tai tällaiseen toimintaan liittyvä tunnetila. Moraaliset ja eettiset arvioinnit hän haluaa pitää aggressiosta erillään; aggressio ei siis ole hyvä eikä paha, vaan se voi olla jopa taito, silloin kun se pysyy hallinnassa ollen mahdollista lähinnä viisaille ja jaloille, viittaa hän Aristoteleen lausahdukseen.

Hän toteaa tutkimusten todellakin osoittavan naisten aina käyttämän, sosiaalista älykkyyttä vaativan epäsuoran aggression lisäksi turvautuvan nyt enemmän suoraan aggressioon niin fyysisellä kuin psykologisellakin tasolla arvellen tämän olevan yhteydessä naisten aseman yleiseen parantumisen, jonka osatekijöinä ovat olleet myös työväenliike ja antirasistiset liikkeet. Tämä demokraattisen ideologian yleistyminen on antanut naisille vihdoin keinon näyttää turhautumistaan suoremmin.

Tässä tasa-arvoistumisessa (joka ei missään yhteiskunnassa ole hänen mukaansa toteutunut) hän näkee sukupuolten välisten suhteiden parantumisen mahdollisuuden: kun kummallakaan ei ole valta-asemaa toiseen nähden se ehkä saattaa välit suoremmalle ja rehellisemmälle tasolle. Ihmisen aggression mahdollisen geneettisen osan hän sijoittaisi varovasti temperamentti-sanaan. Hän jää mielenkiinnolla seuraamaan antaisiko meneillään olevan yhteiskuntamuutos lisävalaistusta naisten aggression mahdolliseen riippuvuuteen myös biologisista, ei ainoastaan psykologisista tekijöistä (vrt psykologi, fil.tri, radion Yölinja-mies Pekka Saurin biologian häivyttämiseen: Hyvä mies. WSOY 1998).

Hän jää toivomaan, etteivät naiset kasvaneen kovuutensa hintana alkaisi halveksia myötätuntoa, toisista huolehtimista ja halua ja kykyä ristiriitojen sovitteluun. Hän on siteeraamansa Germaine Greerin linjoilla toiveessaan jalomielisyyden, anteliaisuuden ja rohkeuden miehisten hyveiden omaksumiseen myös naisten taholta.

Tieteellinen tunnustelija

Kirjansa erityisiksi kohderyhmiksi hän toivoo korkeakoulujen opiskelijat ja tutkijat, joka onkin sopiva yleisö, sillä kirja on tiedeperinteemme turvallista keskiuomaa purjehtivaa täysin asiallista ja jaottelevan deskriptiivistä ja kvantitatiivista tutkimusta, sitä tieteellistä seulontaa, joka validiteettiongelmiensa kanssa painivanakin on kaikessa loistottomuudessaan kuitenkin tarpeellinen osa yhteiskunnan rakenteiden hahmottajana.

Hänen viileää tieteellisyyttään kuvaa hänen kiusaantumisensa julkisen sanan taipumukseen tehdä hänen tutkimuksestaan hänen vakaumuksensa, vaikka hän päinvastoin haluaisi nähdä tutkimuksensa pikemminkin vain tunnusteluna. Mielenkiintoista että noin varovaista otetta kaipaava ihminen silti kuuluu Skepsis ry:n, tuon epäuskovakaumusyhdistyksen, tieteelliseen neuvottelukuntaan.

 

Markku Siivola