Pois

Robin West: Paranna muistiasi. Suom. Ilkka Rekiaro, asiantuntijatarkistus apul.prof. Carl Hagfors ja lääk.lis. Matti Rekiaro.

 

 

MUKAVA MUISTIKIRJA

 

 

Oulun siika pyhä kala.

 

Muistisäännön Pohjanmaan jokien järjestyksestä aloittaa komeasti Oulu. Kukapa ei olisi sitä kuullut. Suomentajalla onkin varmaan ollut tekemistä saadakseen amerikkalaisen psykologian apulaisprofessorin, muistitutkija Robin Westin lukuisat kielellisiin ja visuaalisiin kuviin perustuvat muistisäännöt suomennettua. Oulun siikaakin hän on käyttänyt. Ja Tuiran kioskin kyltissä luki Lehtiä Veikkaus Kukkia Nakkeja kuten aina hellyydellä muistan.

 

 

Omia muisteloita

 

Lueskelin parikymmentä vuotta sitten jotain muistiniksiteosta, ja innostuin laatimaan ensin mielikuvavastineet numeroille yhdestä kymmeneen. Ne toimivat niin hyvin, että innostuin laajentamaan järjestelmäni sataan, jossa kerakkeilla oli keskeinen asema. K-kirjain on minulle aina tuonut mieleen suippotornisen kirkon, joka taas muistuttaa ykköstä, joten kirkko oli silloin tietenkin numero yksitoista. Hämmästyttelin sitten kavereita kun pystyin oppimaan muuta­mas­sa minuutissa kymmeniä lukuja oikeassa järjestyksessä rakentamalla näistä numero­vastike­mieli­kuvista sitä mukaa järjetöntä mutta eloisaa tarinaa, kun minulle niitä numeroita lueteltiin. Tämä ja monet muut tekniikat löytyvät Westin teoksesta. Myöhemmin motivaationi, tuo Westinkin tähdentämä tärkeä muistitekijä, pääsi lopahtamaan, tuli näet herätys täyttää elämässä muitakin tehtäviä kuin lopottaa ulkoa numerosarjoja, ja niinpä järjestelmäni unohtui, unohtuipa vielä se lappukin, johon olin muistisanani raapustanut.

 

Alkoivat lääketieteen opinnot, ja muistan vain kerran niiden seitsemän vuoden aikana käyttäneeni muistikikkaa: Eden-Hybbinette-operaatiolla kiinnitettiin tavantakaa paikoiltaan­luiskahtava olkapää tukevammin oikealle paikalleen, ja vieläkin sen muistan säännöstäni: "Eedenissä hyppinette kun ei enää luksoidu (mene sijoiltaan)".

 

Ajelehdin kohti toista muistilaitaa, ja vieläkin minut tunnetaan tuttavapiirissäni ja työpaikallani ihmiseksi, joka saa muut nimittämään ulottuvillani olevia kaappien ja ovien lukkoja Siivolan avaintelineiksi. Loin myös jännitystä kokousten alkuun saapumistodennäköisyyteni vaihtele­vuuden vuoksi. Tähän olen kuitenkin keksinyt lääkkeen, jonka Westkin mainitsee: piippiranne­kellon. Mutta tekniikkahirmuna olen tietysti hankkinut sellaisen, joka myös sanoo mitä asiaa sillä on, koska Westin kuvaamaan tapaan ei vanhan kellomallini aikoihin se ollut yksi eikä kaksi kertaa kun ihmettelin, mitähän se nyt tällä kertaa piippailee.

 

 

Vähän kirjastakin

 

Imperatiivit ovat idiooteille/sokeille tarkoitettuja, siksi on kustantajan tai kirjoittajan tyhmyyt­tä/las­kelmointia, huudella jo kirjan kannessa. Koska Westin alkuperäisteoksen nimi on Memory Fitness over 40, johtavat jäljet Otavan sylttytehtaalle, jossa jollain on välähtänyt, jotta PARANNA MUISTIASI. Vaan eipä ollut huutomerkkiä perässä, mistä kiitokseni. Westin kirja on kuitenkin oikein sympaattinen ja hyvä, parempi kuin kuoresta luulisi. Hän on asioihin paneutunut oikein hyvä välimuoto kuivan tutkimusteoreetikon ja öljytyn metodin­myynti­anke­ri­aan välillä. Runsain esimerkein hän esittelee tarkkaavaisuusharjoituksia, oppimisen, mielessä­säi­lyttämisen ja mieleenpalauttamisen strategioita, mielikuva- ja kielimenetelmiä, ulkoisia apuneuvoja sekä niiden sovellutuksia tavallisiin tyyppitilanteisiin, kuten nimien ja lääkkeiden muistamiseen. Keinot vaihtelevat eksoottisista aivan arkipäiväisiin tavaroiden, aikojen ja muistilappujen organisointiohjeisiin.

 

West esittelee myös dementian oireet ilman hysteriaa tai hyssyttelyä. Muistityypit, lääkkeiden, motivaation, masennuksen ja ahdistuneisuuden sekä tietysti vanhenemisen yhteys muistikykyyn saavat osansa sopivasti tasapainotettuna tieteellisten tutkimustulosten esittelyn ja kansan­tajui­suu­den välille. Tästä hän antaa kiitokset kustannusyhtiönsä ihmisille, jotka "kiskoivat minut (vaikka rimpuilin kaikin voimin vastaan!) akateemisesta maailmasta yleistajuisten kirjojen maailmaan".

 

Ken todella tahtoo yrittää muistinparannusta, saa tästä kirjasta kyllä kaikki sellaiset eväät, jotka ovat yksinyrittäjällekin realistisia.

 

 

 

Markku Siivola