Pois

Irma Kerppola: Ruusujen matematiikka. WSOY 1985

MUUKALAISUUDEN MURUSIA

Kaipa melkein kaikki jo Irma Kerppolan tuntevat, passiivisen eutanasian puolustajan, vanhan professori-isänsä omaehtoisen kuolemisen oikeutuksen kuvaajan. Runokirjan oli Kerppola julkaissut jo vuonna 1968, mutta vasta seuraava kirja, "Ammattini on lääkäri" teki vuonna 1971 Kerppolan tunnetummaksi kirjailijana. Tämä teos jäi hänen parhaimmakseen.

Kerppola näyttää sanottavansa sanoneen. Teemat eivät enää syvene, vaan teksti koostuu samanlaisista kovin sirpalemaisista ihmisiä, maailmaa ja lääketiedettä sekoittelevista aineksista. Nyt ilmestynyt Ruusujen matematiikka on yhtä sirpaleinen kuin neljä vuotta sitten ilmestynyt Kirjeitä R:lle, jonka kritiikkini nimi oli "Sivullisuuden sirpaleita". Kirjoitin silloin: "Hän keräilee elämän palasia tietämättä mitä niillä tekisi". Niin myös tässä uusimmassa, joka koostuu muutamasta sukulaisen ja läheisen ihmisen muisteloluvusta. Hallitsevimpana ovat kaksi miestä, minämuotoisen kertojan rakastajaa, sekä miltei aidantakaisen pelokas erotiikan tarkastelu näiden kautta. Vaan Kerppola ei taaskaan tiedä, mikä olisi, ja laajan kokonaisnäkemyksen sijaan astuukin toisistaan irrallisten ja keskenään keinotekoisesti nivellettyjen ajatuspalojen virta. Hän haluaisi käydä täydestä kirjailijasta, mutta hänen kykynsä ei ulotu hänen haluunsa saakka. Hän yrittää kehittää voimakkaita mielikuvia ja vertauksia, kieltämättä onnistuukin toisinaan, mutta sen verran ylilyöntejä sattuu, että voimakkaan halun siivittämä mielikuvaurakointi kuultaa liikaa läpi. Ehken samasta voimakkaan pyrkimyksen motiivista lähtien hän tahtoo olla suurten seurassa mainitsemalla jatkuvasti kaikenlaisten taiteilijoiden nimiä ja heidän tuotteitaan väsymykseen saakka. Mikäli hän tästä eteenpäin malttaisi kirjoittaa rauhallisemmin, hengästymättä, vähemmin osallistuen, hänen hiljainen, hiukan surumielinen sivullisuutensa pääsisi vaikuttavammin näkyviin. Teksti vaikuttaa vain silloin, kun se heijastaa kirjoittajansa sielun todellista tilaa, ei ulkonaisia pyrkimyksiä.



Markku Siivola