Pois

Gail Sheehy: Vaaralliset vuodet. 440 s. Suom. Mirja Rutanen. Tammi 1977.
Pertti Pakarinen: Suhteet kohalleen. 144 s. Kirjayhtymä 1977.
Martti Paloheimo: Viivyttelyn viisaus. 178 s. Tammi 1977.
David Viscott: Miten elät itsesi kanssa. 149 s. Suom. Klaus Karttunen. WSOY 1977.
Wayne W. Dyer: Hyväksy itsesi -uskalla elää! 272 s. Suom. Mirja Rutanen. Otava 1977, 1981.
Virginia Satir: Yhdessä eteenpäin - perheterapian perusteet. 266 s. Suom. Erkki Hakala. Gummerus 1978.

OLEMISEN OPASKIRJOJA

Kun toimittaja Gail Sheehyn keskustelukumppanilta, nuorelta irlantilaiselta pojalta, repi teräsluoti kasvot kesken keskustelun Sheehyn ollessa jutuntekomatkalla Irlannissa, asetti elämä hänet vastakkain niiden peruskysymysten kanssa jotka kaikkien ihmisten täytyy joko ratkaista ja kasvaa inhimillisyydessä tai pakoilla niitä ja jäädä henkisesti keskenkasvuiseksi.

Sheehy näki kerralla liian paljon. Hän sai hermoromahduksen. Teräsluoti repi psyykkisesti rikki myös hänen kasvonsa, ne menevän, tuotteliaan kolmekymmentäviisivuotiaan naisen kasvot, jotka hän luuli tunteneensa. Hän oli joutunut yhteen ihmiselämän monista kriiseistä, siirtymäkausista, jolloin elämän senhetkisen luokan läksyt on opittu ja seuraavan luokan opit jo odottavat. Tasapainoon päästyään hän keräsi 18-55-vuotiailta keskiluokkaan kuuluvilta keskimäärin hyvin koulutuksen saaneilta 15---55-vuotiailta ihmisiltä 115 elämäntarinaa ja niiden pohjalta kirjoitti kronologisesti etenevän aikuisiän kriiseistä kertovan kirjan. Älykkään lehtinaisen ote näkyy tekstissä: joustavaa, nopeasti etenevää, haastattelusiteerausten sopivasti rytmittämää elävää tekstiä.

Joutuessaan arvioimaan omaa merkitystään uudelleen, kokiessaan ajan virran kohti kuolemaa totesi hän siihenastisten kirjoitustensa olleen katkelmallisia ilman dynaamista ajallista ulottuvuutta. Hänen esikuvikseen muodostuivat Else Frenkel Brunswik, joka oli haastatellut neljäsataa ihmista tullen tulokseen, että ihmisten elämässä on viisi toisistaan erottuvaa vaihetta, Erik H. Erikson, jonka kuvaamat ihmisen psykososiaalisen kehityskulun kahdeksan elämänvaihetta ovat meillä maallikkopiireissäkin melko tunnetut, sekä tärkeimpänä kaikista amerikkalainen kansainvälisesti tunnettu antropologi Margaret Mead, joka on tutkinut seitsemää kulttuuria, kirjoittanut yhdeksäntoista kirjaa, opettanut 2500 opiskelijaa jne. jne. ollen vielä naisliikkeen kenraalikin.

Hänelle työnsä kuluessa muotoutuneen näkemyksen mukaan tapahtuu luokaltapääsy, kuorenluonti, noin seitsemän vuoden välein jolloin ihmisen tajunnalle hahmottuu astetta korkeampi siihen asti erillisinä koettujen asioiden yhteyden näkemiskyky. Luokalle voi tietysti myös jäädä...

Yksilön sisäisten kriisien ohella käsittelee Sheehy etupäässä miesten ja naisten kehitysrytmien eroja sekä paljolti niistä johtuvia jo ennakoitavissa olevia avioparien kriisejä, joita Sheehy kutsuu neutraalimmin siirtymäkausiksi. Inhimillisen yhteisen kokemuspohjan alati uudet pintaheijastumamuodot yksilökohtaloissa kuvastuvat Sheehyn tekstissä nautittavasti.

*

Osin kronologisesti etenee myös stressitohtorimme Pertti Pakarisen pakinakirja ihmissuhdevaikeuksista. Tyylillisesti on hänen pakinointinsa muotoutumattoman staattista, siitä puuttuu kirjoittamaan tottuneen (kuten Sheehyn) temaattinen jäntevyys. Ideologisesti saa hänen tekstinsä vaikutteita lähinnä Freudin ja hänen seuraajiensa ajattelusta, yhteiskuntapolitiikasta sekä uskonnonfilosofiasta. Kirjan keskeisin teema on rakkaus ja rakkauden vallankumous, joka maan päällä toteutuakseen vaatii myös ulkoisten olosuhteiden muutosta ei kapitalismiin eikä sosialismiin vaan kansansosialismiin (ei kansallissosialismiin) päin Kari Aron kirjan "Kansansosialismi vesimiehen aikaan" ideologian mukaan. Tarvitsemme pienyhteisöjä, suuryritysten pienentämistä, pienyritysten suosimista, virkakoneiston rajoittamista jonka kautta verotus vähenee, talkoohenkeä, yrittämistä, joiden kautta ja avulla voi lähimmäisen rakkaus parhaiten toteutua ja perheen ja avioliiton pienyhteisö päästä niille kuuluvaan arvoonsa ilon, turvallisuuden ja tyydytyksen suojana, arvelee Pakarinen.

Martti Paloheimo ei kirjoissaan kronologiasta ole koskaan välittänytkään. Hänen kaikki kirjansa ovat toisistaan riippumattomien pienimuotoisten pakinoiden kokoelmia. Kirjan otsikkokin (Viivyttelyn viisaus) on toisto yhden pakinan otsikosta, samoin kuin hänen edellisenkin kirjansa otsikko. Hänen tekniikkanaan pitää pakina koossa on valita jokin arkipäivän pieni tapahtuma, esine, yksityiskohta jota hyväksi käyttäen hän assosioi laajempiin paljolti etologiaan ja kristinuskoon perustuviin elämän- ja kulttuurifilosofisiin pohdintoihin. Kirjoitustyyliltään ja tavalliseen ihmiseen vetoavalla leppoisalla ja lämpimällä pohdiskelullaan hän muistuttaa meilläkin sangen tuttua uskonnollisfilosofista pohtijaa psykiatri Paul Tournieria. "Viivyttely .... on sisäinen tila, jonka saavuttamiseksi on osattava olla henkisesti avautunut, sopuisa, lämpimästi toisiin suhtautuva ja myötäelävä. Vasta viivyteltäessä elämän pienten tapahtumien äärellä voimme nähdä niissä olennaisen, voimme tarkastella niitä. tarttua niihin kiinni ja rikastua .... Viivyttely on siis elämän taitoa. Se on taitoa saada elämästä irti enemmän. Miten paljon kauneutta siihen voikin sisältyä. Olette varmaan nähnyt sellaista: rakastavan ihmisen viimeiseen asti viipyvässä katseessa."

*

Ole oma terapeuttisi! julistaa David Viscottin tunteista kertova kirja. Tähän lankaan lentääkin joukoittain ihmisiä. Viscottin ja Dyerin kirjat kuuluvat yhden yliarvostetun idean ympärille vatkattuun pintavaahtoon. Viscott tähdentää nimenomaan tunteen tärkeyttä ja Dyer tähdentää nimenomaan järjen tärkeyttä. Viscott: ''Älä yritä tuntea. Ainoastaan tunne!" Dyer: "Tunteet eivät ole sellaisia asioita jotka vain tapahtuvat teille. Tunteet ovat reaktioita, jotka te itse valitsette". Lukijan pakokeinoista riippuu kumman kirjan hän valitsee pakokeinojaan tukemaan. Viscottin kirjan neuvoja noudattaen on ihminen kuitenkin inhimillisempi muita kohtaan kärsien lähinnä vain itse. Dyerin neuvoja noudattaen tulee ihmisestä lähinnä muita häikäilemättömästi tallaava ja itsehypnoosilla itseään aivopesevä psykopaatti, joka perustaa jokaisen toimintonsa vain ajatustensa pakolla hallitsemiseen uskoen kaikkien tunteiden syntyvän vain ajatuksesta: "Teillä ei voi olla tunnetta ellette ensin ole kokenut ajatusta. ... 1. premissi: "Pystyn hallitsemaan ajatukseni. 2. premissi: Tunteeni tulevat ajatuksistani. Siis: Pystyn hallitsemaan tunteeni."

*

Ongelmattomalta näyttävän kodin piiloteltujen perhemyyttien ratkaisuun suosittelen Sheehyn lisäksi Virginia Satirin perheterapian perusteita. Se on tarkoitettu lähinnä perheterapian opiskelijoiden avuksi, mutta huomiokykyinen ja motivoitunut maallikkokin löytää siitä kyllä omia käyttäytymiskuvioitaan. Juuri käyttäytymiseen ja informaatioon Satir kiinnittääkin huomionsa. Syvemmälle yksilön psykodynamiikkaan hän ei mene, vaan on ensimmäisen raivaustyön suorittaja: katsokaa, näin on! Miksi näin on, ei enää kovin pitkälle selviä. Tämä ensimmäinen askel on kuitenkin tärkeä, ilman sitä ei voida ottaa toista askelta.

Satir luonnehtii näkökulmaansa integroivaksi: eri tieteiden ja taiteiden alueelta vaikutteita ottavaksi. Sairautta hän pitää viestinnällisenä reagointina häiriöiseen järjestelmään. Tämän mukaisesti sairaus poistuu silloin kun yksilö irtautuu vääristyneestä järjestelmästä tai järjestelmää muutetaan niin että se mahdollistaa terveet reaktiot ja tarkoituksenmukaisen viestinnän. Tämän kärjistetyn poleemisen näkökannan toisena puolena sitten seuraakin monien psykiatrian harjoittajien ja varsinkin psykoanalyytikkojen syyttäminen kaavoihinsa kangistuneiksi. Satirissa on siis tässä suhteessa vähän uskovaisen vikaa, mutta se ei sitä tosiseikka haittaa, että hänen ryhmitelty, jaoteltu ja luokiteltu analyysinsa on yksi arvokkaimmista suomenkielisista perheterapiaa selvittelevistä teksteistä.

Satirin vapausasteet terapiatyönsä puitteiden ja sisällön suhteen ovat huomattavat. Hän ei rajoita kunkin tilanteen vaatimia käyttäytymismuotoja, pitää tarvittaessa jopa muutaman päivän istuntoja, menee terapoimaan perheitä kesämökeille, toimistoihin, koteihin, kouluihin, päiväkoteihin, käyttää sentään omaa toimistoaankin. Hän tapaa joko koko perheen yhdessä tai yhden tai kaksi perheenjäsenista, tai kaksi tai kolme perhettä yhdellä kertaa! Hän terapoi joko yksin tai aputerapeuttien kanssa, käyttää nauhuria tai Polaroid-kameraa välittömän palautteen antamiseen, kuvanauhurikin on tullut hänen menetelmiinsä mukaan. Istunnoissa ei ainoastaan puhuta, vaan saatetaan myös tanssia, näytellä, pelata erilaisia harjoituspelejä. Tämän arsenaalin käyttö vaatii luonnollisesti tarkkaa vaistoa käyttää niitä oikeassa paikassa oikealla hetkellä, muutenhan olisivat istunnot hyödytöntä tekniikkojen jumaloinnin sillisalaattia.

Markku Siivola