Pois

Niina Väkeväinen: Ihan kuin kaikki kolme ois puhaltanu yhteen hiileen. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisu 2/2001. Tietosanoma Oy

PÄIHDEHOIDON MENETELMIÄ

Tulinpa harhautetuksi! Vasta kirjasen lopussa tajusin ettei Väkeväisen motivoivasta haastattelusta (Motivational Interviewing, MI) kertova kirja kertonutkaan haastattelusta, vaan vankien kokemuksia valottavasta haastattelusta!

Sosionomiksi ja diakoniksi juuri valmistuneen Väkeväisen pakollinen opinnäyte, viiden vangin haastattelu, ei pienuudessaan ja vinoutuneessa otoksessaan (vankien vapaaehtoisuus ja mielenkiinto) riitä lainkaan sellaisiin yleistyksiin mitä hän siitä yrittää pusertaa. Murheellisinta on tällaisten tutkimusten puolustelu sillä, että niiden "vaikutus voi tulla myös jälkikäteen tai tuottaa tulosta joskus myöhemmin haastateltavan elämässä".

Väkeväinen toteaa sentään itsekin, että toistettavuutta ja luotettavuutta ei tällaisella laadullisessa haastattelututkimuksessa ole muuta kuin mitä tutkija itse sillä arvelee olevan kuvitellen silti olevansa kovinkin sivussa tutkimustuloksiinsa vaikuttamisestaan. Ammattiauttamisvirkamiestyylistä hymytöntä puhetapaa omaksunut tutkielma on tavanomainen näyte siitä, kuinka länsimaisen ihmistutkimusperinteen näennäistietoa tuottava pinnallinen analytiikka saa jo opiskeluvaiheessa otteen tutkijoistaan, jotka siihen joko tieten alistuvat  tai eivät sitä edes tajua.

MI:tä on sovellettu ehkäpä noin sataan vankiin vuodesta 1997 Mikkelin lääninvankilassa, jossa sitä nimitetään motivoivaksi päihde- ja parihaastatteluksi koska haastatteleva työpari muodostuu sosiaali/terveysalan ihmisestä muutaman päivän päihdetukikoulutuksen saaneesta vankilatyöntekijästä (vartija tai työmestari), jotka sitten yhden vangin lausumasta syntyneen kirjaotsikon mukaiseen hiileen kanssa kolmisin puhaltelevat. Vankila oli mukana laajassa monen organisaation yhteisessä vuosien 1996-1999 vankien päihdehuollon (VP-) kehittämisprojektissa (www.a-klinikka.fi/vp-projekti), jonka lopputuloksia ei voitu todentaa projektin aikaansaamiksi.

Väkeväisen sekä kirjan että koko MI-nimeen sisältyy se epärealismi, jolla myös läpi sairaanhoidon pyritään päihdeongelmaan tarttumaan äidillisellä hyihyi-tekniikalla, useimmiten mini-interventiotekniikkaan pukeutuneena, josta tekniikasta ihotautiopettajamme antoi meille nuorille lääkisläisille ikimuistoisen näytteen todetessaan tippurista toistuvasti kärsineen merimiehen haastattelustaan: "Huomasitteko, kuinka minä häntä vain nuhtelin mutta en tuominnut". Vaatii äärimmäistä kuuntelukykyä, tarkkuutta ja empatiaa olla sekoittamatta omia motivaatioitaan asiakkaansa motivaatioihin, sen näen onnistuvan vain harvalta psykiatrian ammattilaiseltakin, niinpä käytäntö jää MI:ssäkin ihanteestaan vaille.

Sillä ihanne on kyllä hyvä ja älykäs tähdäten menetelmäluokittelujensa avulla niiden läpi luokittelemattomuuteen, jonka se nimeää heijastavaksi kuuntelemiseksi. W.R.Millerin vuonna 1983 julkistama alkoholistien haastattelumenetelmä, sittemmin muihinkin ongelma-alueisiin levittäytynyt, on nimeään ja soveltamisyrityksiään tervehenkisempi. Se näkee päihdeongelman pohjimmiltaan motivaation eikä niinkään moraalin puutteena. Mainio alkuperäisemmän tiedon lähde www.motivationalinterview.org osoittaa siinä olevan enemmän käytännön järkeä kuin mitä Väkeväisen tekstistä arvaa.

Miller kertoo ensin yrittäneensä ahtaa MI:tä Festingerin kovin käytettyyn kognitiivisen dissonanssin teoriaan (www.colorado.edu/communication/meta-discourses/Theory/dissonance), kunnes lopulta päätyi nykyiseen malliin, jossa päihdekäyttäjän ambivalenssin herättäminen ja vahvistaminen elämäntapaansa kohtaan on koko tekniikan A ja O. MI:n keskeisin määritelmä Miller&Rollnickin sanoin kuuluu: MI on direktiivinen asiakaskeskeinen haastattelutyyli, joka tähtää käyttäytymismuutokseen auttamalla asiakkaita tutkimaan ja ratkaisemaan ambivalenssin. Siis hiukan kuin kristillinen synnintunnonherättämistekniikka. Kognitiivisen terapian tyyppisiä aineksia siinä on kuitenkin eniten. Parhaimmillaan se opettaa asenteettoman kuuntelemisen vaikeaa taitoa.

Menetelmä on tehokas niiden käsissä jotka jo muutenkin ymmärtävät mistä on kyse, eli eivät tartu menetelmään vaan omaan ymmärrykseensä. Menetelmän teho siis teho palautuu jälleen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka pukeutuvat milloin minkin teorian vaatteisiin. Muihin taas ei intensiivinenkään MI:n opetus pure, arvioi Miller erään alkoholiprojektin tutkimustuloksia. Näinhän se on kaikkien ihmispsyykeen kohdistuvien menetelmien kanssa. Kyseinen yli 1700 alkoholistia tutkinut projekti (Project MATCH) totesi ettei MI teholtaan eronnut kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta eikä 12 askeleen ohjelmasta (kaksi viimeksimainittua kuuluu Opetushallituksen viime vuonna hyväksyttyyn Päihdetyön ammattitutkintoon). Näin käy järjestään eri terapiasuuntia vertailtaessa, joka viittaa vanhaan viisauteen siitä ettei ulkoinen menetelmä ole olennainen vaan menetelmän käyttäjän yksilölliset ominaisuudet, ja sellaisia terapeutteja löytää kaikkien terapioiden lippujen alta.

Olipa MI:n tai muun päihdetekniikan käyttäjä enemmän vähemmän kuuntelemaan pystyvä, on hänen panoksensa siemen lisää huumeongelmaisten vaikeassa auttamistyössä. Niinpä toivotan niin kuin äidinsydämisetkin tervetulleeksi tuohon äärimmäisen vaikeaan työhön, kääntelivätpä sanomaansa miten päin tahansa.

Markku Siivola