Pois

Penelope Leach: Ensimmäiset kuusi kuukautta. Suom. Marketta Korhonen. WSOY 1988.
Kalle Österlund, Anna-Liisa Järvenpää: Keskonen ja sairas vastasyntynyt. Tammi 1987.
Olli Seppälä: Mies joka synnytti. Kirjapaja 1988.

PISARA VAUVAKIRJOJEN VIRRASTA

"Lähetän Sinulle sydämelliset kiitokseni ja lämpimät ajatukseni arvostaen korkeatasoista panostasi ja kokemustasi, jota olet niin hienosti jakanut hallintokurssimme aikana. On ollut todella mukavaa ja rikastuttavaa saada työskennellä läheisyydessäsi."

Viikko sitten sain tietää olevani näin hieno ihminen hallintokurssimme johtajan mielestä. Iloa himmensi vain se, että se oli massakirje, kaikille kurssilaisille sama. Valhe on valhe, onpa se ruma tai kaunis. Kauniiden valheiden avulla selviytyvät ihmiset pinnallisissa kontakteissa paremmin toisistaan, ja perinteitä omaavat kulttuurit ovat synnyttäneet tällaisia sieviä toisen ihmisen ohitusmuotoja enemmän kuin suomalaisuus, joka karheuteensa pakotettuna on toisaalta aidompaa. Kun ei osaa valehdella, on kieltämättä aidompi.

<>

"Pystyt varmasti kasvattamaan jälkeläisestäsi terveen, onnellisen vauvan, josta tulee iloinen, älykäs ja järkevä lapsi ja lopulta aikuinen, josta todella pidät."

Tattis, siinä meillä on toinen. Eiväthän tulevien veitsenheittäjien ja tulennielijöiden vanhemmat tietysti tällaisia vauvakirjoja luekaan, mutta eiköhän sitä yksi ja toinen tuleva taulapää ja ilonpilaaja näiden rakastavienkin vanhempien lapseksi mahdu. Vaan mikä ettei englantilainen lastenpsykologi Penelope Leach tällaisia saisi sanoa, tarvitsevathan rääkätyt vanhemmat pienen hirviönsä uhreina kaiken mahdollisen tuen, ja ne jotka eivät tällaisia hellalettasvalheita muutenkaan näe, voivat ehkä paremmin kun saavat pistää päänsä vielä hiukan syvemmälle hiekkaan ja uskoa tulevaisuuteen. Leach antaa vanhemmille luvan olla oikein railakkaan hemmottelevia, käyttäytyä juuri niin paljon tavallisista aikuisrooleistaan poiketen kuin haluavat. Tissiä vauvan suuhun vain vaikka urakalla jos niin haluttaa, soitto lääkärille keskellä yötä ja neljäkymmentäseitsemän kysymystä neuvolassa vaikka ympäristö puhuisi hössöttämisestä, on eräs Leachin rohkaisuista oman herkän äidinvaiston kuuntelemiseen. Kaikki ne miljardein kerroin joka sukupolvessa toistuvat lapsenhoitovaikeudet käydään taas kerran läpi, taas kerran rohkaisevasti uupuneille, toiveikkaille, vihaisille, iloisille vanhemmille puhuen.

<>

Joskus menee niin huonosti, että siinä eivät auta kylläkaikkihyvinmeneevakuuttelut. Silloin kirjoittaa Grand Old TV-man, tohtori Kalle Österlund kollegansa kanssa kirjan vastasyntyneen sairauksista ja keskosuudesta. Sieltä tervehtivät minua nuo lääkiksen aikani vanhat taudit muutama rivi tai sivu pari per vaiva. Kirja on erityisen klassinen "asiantuntija aiheestaan"-tuotos: varsinainen akateeminen tieto pannaan populaaripataan ja annetaan kiehua hiljaisella tulella niin kauan, että lääkärilatina ennättää haihtua pois, ja asiatietojen olennaisin runko tulee näkyviin. Maustetaan muutamalla maallikkoa rohkaisevalla sanalla ja tarjoillaan hiukan vanhahtavan rasterivalokuvatekniikan kera harvaan ladottuna kohderyhmälleen: sairaille ja heidän omaisilleen.

<>

Arvo Ylppö määritteli keskosen alle 2500-grammaiseksi elämisen yrittäjäksi. Normaalipainoisista menetämme Suomessa syntyvistä yhden tuhannesta, 1500 - 2500 grammaisista kolme sadasta, alle puolitoistakiloisista yhden viidestä.

Kromosomipoikkeavuuksia on keskimäärin yhdellä lapsella kahdestasadasta. Yleisin poikkeama on mongolismi eli Downin oireyhtymä eli 21-trisomia, jonka saa yksi lapsi 650-800:sta, yli 40-ikäinen synnyttäjä löytää sellaisen viereltään jo joka viideskymmenes kerta.

Noin kymmenellä vastasyntyneellä on vuosittain 13- ja 18-trisomia. Miltei kaikki heistä kuolevat ensimmäisten kuukausien aikana jos eivät jo syntyessään kuten Olli Seppälän 18-trisomialapsi. Niinpä Seppälä sai aiheen julkaista päiväkirjansa lapsen odotuksesta, raskaustestistä syntymään, siis kuolemaan. Kuten Österlund & Kumpp. edustaa "asiantuntija aiheestaan" tyyppisarjaa, edustaa Seppälä "potilaan/omaisen raportti"-sarjaa. Sarjalle tyypillistä on, että tekstiä kantaa vain itse tapahtuma, sairaus, ei tekstin itsensä laatu. Seppälän kirjan takakannen mainostus "vavahduttavan rajusta kuvauksesta" on höpöhöpöä. Mitään muuta rajua ei kirjassa ole kuin tapahtuma, ei sen sangen yksinkertainen ja kovin konkreettisella tasolla autojen, kauppojen ja viikkolehtien nimiä ja muuta konkreettista luetteloiva kuvaus. Seppälä yrittää yli mahdollisuuksiensa siirtyessään proosarunomuotoon synnytysjaksossa. Parissa kolmessa kohtaa pääsi teksti kuitenkin hiukan kohoamaan siivilleen. Lopetan niistä yhteen.

"Eivät yksinäiset ihmiset, syystä tai toisesta yksinelävät, tätä maailmaa ylläpidä, ei, sen tekevät ulosteelta ja maidolta haisevat lapsiperheet, jotka kamppailevat päivähoito-ongelmien, riittämättömien tulojen, ehkä sairauksien, alkoholin, ahtaiden asuntojen ja muiden viheliäisten vitsausten kanssa."




Markku Siivola