Pois
Sigmund Freud: Johdatus psykoanalyysiin. Wienissä 1915-1917 pidetyt luennot sekä vuonna 1932 julkaistut luennot. 588 sivua. Suom. Erkki Puranen. Gummerus 1981.
 

PSYKOANALYYSIN VUOSIKYMMENET

Hyvät naiset ja herrat! Aikomukseni on tänään maalailla eteenne Sigmund Freudin sielunmaisemaa. Haastava tehtävä, eikö totta? Tietysti hymähdätte moiselle yltiöpäisyydelle ja ehätänkin nöyrästi myöntämään heräävän kritiikkinne täysin oikeutetuksi. Tuntien vähäisyyteni tässä vaativassa tehtävässä aion marssittaa esiin myös muutamia hänen "jälkeläisiään" muistaen kuitenkin koko ajan valintani subjektiivisuuden.

 


Alkuperäiskuvitusta kirjasta "Freud aloittelijoille"


 


Tuntuiko tutulta? Jos ei, niin siinä tapauksessa ette te tai minä tunne Freudia. Ehkä emme hyvin kumpikaan. Tuntemusta on nyt uudelleen mahdollista syventää, kun Grand Old Manin "Johdatus psykoanalyysiin" on monen vuoden tauon jälkeen taas saatavana suomeksi kolmantena painoksena.

Onko freudismi elpymässä Suomessa? Ainakaan ammattilaisten piirissä en usko niin olevan. Freudin ahkerointi tuotti koottuja teoksia 24 niteen verran, joten kasvavallekin kiinnostukselle riittää kyllä ainesta. Suomeksi ei niitä juurikaan ole käännetty. Itse muistan tämän lisäksi nähneeni vain Unien tulkinnan, Ahdistavan kulttuurimme, Seksuaaliteorian ja Arkielämämme psykopatologiaa.

Tämän kirjan alkuosaan; vuosien 1915-1917 luentoihin en juuri puutu. Ne sisältävät kronologisesti Freudin teoriakehittelyn virhesanonnoista ja -suorituksista alkaen läpi uniopin neuroosioppiin edeten. Niissä on psykoanalyysi "klassisimmillaan" ja tunnetuimmillaan.

Vuonna 1932 julkaistut luennot sitävastoin sisältävät suhteellisesti vähemmän tunnettuja ajatuksia. Varsinaisia luentoja ne eivät olleet, koska Freud ei enää tuolloin suun alueen syöpänsä takia pystynyt esitelmöimään. - Keskitynkin muutamiin näistä aiheista Freudin omia alaotsikkoja käyttäen:

"Naisellisuus"

Saanen miessukupuolen puolueellisena edustajana väittää, että kateus ja mustasukkaisuus ovat naisten sielunelämässä vielä merkitsevämpiä tekijöitä kuin miesten.

Naisen kehollinen turhamaisuus saattaa olla peniskateuden osaltaan aiheuttamaa, hänen kun täytyy koettaa korvata alkuperäistä seksuaalista vähempiarvoisuuttaan ruumiillisilla suloillaan.

Täytyy myöntää, ettei naisella ole kovin paljon oikeamielisyyden tajua, ja se johtunee kateuden valta-asemasta hänen sielunelämässään, sillä oikeamielisyys on kateuden jalostumaa ja vapautumista siitä.

Kolmikymmenvuotias mies vaikuttaa nuorekkaalta ja lähinnä epäkypsältä yksilöltä, jonka me odotamme voimakkaasti käyttävän hyväkseen niitä kehittymismahdollisuuksia, joita analyysi hänen eteensä avaa. Samanikäisen naisen sielullinen jähmeys ja kangistuneisuus taas usein pelästyttävät meitä. Hänen libidonsa on sijoittunut lopullisiin asemiin, eikä näytä enää pystyvän niistä luopumaan.

Erich Fromm, paljossa Freudin oppilas, sanoo Freudin määritelleen rakkauden klassisen porvarillisesti: että omistaminen ja hallitseminen tekevät onnelliseksi:

Rakastaminen tekee ihmisestä heikon; mutta rakastettu ihminen on onnellinen. Ja mitä on olla rakastettu? Se on sitä, että omistaa rakkauden kohteen!

Fromm toteaa edelleen: Uskoisin, että Freudin käsitys siitä, että toinen puoli ihmiskuntaa on biologisesti, anatomisesti ja psyykkisesti huonompi kuin toinen, on lähes ainoa hänen ajatuksistaan, josta on vaikea löytää mitään hyvää paitsi jos sitä lähestyy kuvauksena miessukukunnan kiihkeästä ihannoinnista.

Freud sanoi toki naisellisuusluentonsa lopussa: Pitäkää kuitenkin tarkoin mielessänne, että olen kuvannut vain seksuaalitoiminnoista määräytyvää naisellisuuden osaa. Se on kyllä suuri, mutta ei kata naisen koko inhimillistä yksilöllisyyttä.

"Maailmankatsomuksesta"

Oikeastaan on vain harvoja ajattelijoita, jotka ovat 'radikaaleja' siinä mielessä, että he pystyisivät irtautumaan oman luokkansa ajatustavasta. Freud ei heihin kuulu, kirjoittaa Fromm. Tästä huolimatta hän antaa Freudille ja hänen työlleen sen valtavan tunnustuksen, jonka se ansaitsee.

Meidän on sangen vaikea edes kuvitella kuinka valtava kontrasti Freud aikaansa nähden silti oli, kuinka hän taisteli näkemyksensä puolesta kaikella sillä totuudellisuudella, joka hänen käytettävissään oli. Suurmies Freud oli, siitä ei ole epäilystä. Mutta ei jumala. Freudin jumala oli hänen seksuaaliteoriansa. Uskontoa hän vihasi. Uskonnon ja seksuaalisuuden salakarit estivät hänen vapaan purjehduksensa ajattelun aavoilla vesillä. Mitä Freud ei itse tuntenut, sen hän jyrkästi torjui. Intuition, filosofian, taiteen mutta vallankin uskonnon hän huitaisi syrjään merkityksettömänä maailman olemuksen selvittelyssä tehden järjestä uskonnon. Vaikka hän otti myös ihmisen hengen ja sielun tutkimuksensa kohteeksi, hän ei muuttanut tutkimusmenetelmää:

Olipa miten hyvänsä, maailmankatsomus on minun mielestäni älyllinen rakennelma, jonka puitteissa olemassaolon jokaiseen ongelmaan voidaan johtaa yhtenäinen ratkaisu rakennelman pohjana olevasta perusolettamuksesta, niin ettei yksikään kysymys jää avoimeksi ja että kaikki merkitsevät seikat pääsevät paikalleen.

Hän ei toki uskonut oman teoriansa olevan tällainen maailman yleisavain, mutta tätä järjen käsitettävissä olevaa avainta hän kaipasi ja teorioillaan tavoitteli. Yllättävän jyrkkiin ja suorastaan uskonnollisiin äänenpainoihin hän heittäytyy vallankin kun uskonnosta on puhe:

Saanen siitä huolimatta kertoa olevani varma psykoanalyysin uskontokäsityksen paikkansapitävyydestä: en usko sen muuttuvan, vaikka uskonnon ongelmaa käsiteltäisiin miten huolellisesti hyvänsä.

Kiintoisa on myös Jungin, Freudin lähimmän oppilaan kertomus heidän vuonna 1910 käymästään keskustelusta:

Voin vielä elävästi muistaa, kuinka Freud sanoi minulle: "Rakas Jungini, lupaa minulle, ettet koskaan hylkää seksuaaliteoriaa. Se on olennaisin asia kaikista. Ymmärräthän, että meidän täytyy tehdä siitä dogmi, järkkymätön suojavarustus." Hän sanoi sen minulle suuren tunteen vallassa, kuten isä, joka sanoo: "Ja lupaa minulle tämä yksi asia, rakas poikani: että menet kirkkoon joka sunnuntai." Joltisenkin hämmästyneenä kysyin häneltä: "Suojavarustus - mitä vastaan?", johon hän vastasi: "Mustaa mutavirtaa vastaan" - ja tässä hän epäröi hetken lisäten sitten - "okkultismin mutaa".

"Unet ja okkultismi"

Vuodet kuitenkin pehmensivät Freudin jyrkkää asennetta okkultismia kohtaan. Hän ei koskaan kokenut mitään paranormaalia itse, mutta joutui niiden kanssa sen verran tekemisiin, että hänen kiinnostuksensa kuitenkin heräsi. Jo vuonna 1921 hän aikoi luennoida Kansainvälisessä Psykoanalyysikongressissa aiheesta "Psykoanalyysi ja telepatia", mutta Englannin psykoanalyyttisen liikkeen tuolloisiin johtohahmoihin kuuluva Ernest Jones (joka vuonna 1961 julkaisi biografian "The Life and Work of Sigmund Freud") sai hänet luopumaan ajatuksestaan, ja niin hän piti varovaisemman esitelmän nimeltä "Unet ja telepatia". "Psykoanalyysi ja telepatia" julkaistiin vasta vuonna 1941, kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Kovin kahtiajakoisesti hän kuitenkin aina näihin alueisiin suhtautui. Usein hän samassa lauseessa sekä myönsi että kielsi ESP-ilmiöt. Ottakaamme muutamia katkelmia hänen em. vuoden 1932 "Unet ja okkultismi" - luennostaan:

Mutta vakavampikin 'järkeen ja tieteeseen, ihmisen parhaisiin voimiin' (Goethe) kohdistuva vihamielisyys vaanii taustalla tilaisuuttaan, se ... vaivuttaa kritiikin horrokseen, vääristelee havaintoja ja pakottaa esille tosiasioita vastaan sotivia todisteita. Ihmiskunnan tätä taipumusta ajatellen on täysi syy suhtautua kielteisesti okkulttisen kirjallisuuden moniin tiedotuksiin.

Heitä (meedioita) pitävät erityisen epäluotettavina nekin, jotka uskovat heidän salattuihin voimiinsa. Useimmat heistä ovat jo paljastuneet huijareiksi, ja lopuillekin tulee kaiketi käymään samoin.

Uskottavinta noista otaksumista lienee se, että okkultismissa on tosipohjaista ydintä, jonka ympärille petos ja kuvitelmat ovat kutoneet tiheän vaipan ... käsiteltäväksi koko tuosta sotkusta olisi valittava telepatian ilmiö.

Saanen tästä jatkaessani tarkoituksenmukaisuussyistä jättää esityksestäni pois varovat sanat 'väitetään' ja 'muka' ja puhua aivan kuin uskoisin telepatian objektiiviseen olemassaoloon. Teidän on silloin muistettava, että en siihen usko ja etten ole sitoutunut ylimalkaan minkäänlaiseen vakaumukseen tästä kysymyksestä.

Ehkäpä sanotte: 'Tässä on taas esimerkki siitä, miten koko ikänsä rehellisenä luonnontutkijana toiminut ihminen vanhoilla päivillään muuttuu heikkomieliseksi, hurskaaksi ja herkkäuskoiseksi! ... Hurskaaksi en ole ainakaan tullut, toivottavasti en myöskään herkkäuskoiseksi. Mutta kun on koko ikänsä kyyristellyt, ettei kolauttaisi päätään tosiseikkoihin, selkä vanhemmitenkin pysyy köyrynä ja taipuu uusien tosiasioiden edessä. Teistä kai olisi mieluisempaa, että minä pitäytyisin maltilliseen teismiin ja hylkäisin armotta kaiken okkulttisen. Mutta kun en osaa kalastella suosiota, minun on kehotettava teitä suhtautumaan suopeammin ajatuksensiirron ja telepatiankin mahdollisuuteen.

Älkää unohtako, että minä tässä olen käsitellyt näitä ilmiöitä vain sikäli kuin niihin päästään käsiksi psykoanalyysistä lähtien. Kun ne jo toistakymmentä vuotta sitten ensi kerran tulivat näköpiiriini, minua kauhistutti se uhka, joka tieteelliseen maailmankatsomukseen kohdistuisi, jos okkulttiset ilmiöt osoittautuisivat todellisiksi: tieteen olisi annettava sija spiritismille tai mystiikalle. Nykyään ajattelen toisin; on mielestäni epäluottamuslause tieteelle, jos luullaan, ettei se pysty omaksumaan ja käsittelemään sitäkin tosiasia-aineistoa, mikä okkultismin väitteissä mahdollisesti piilee. Ja nimenomaan ajatuksensiirron mahdollisuus näyttäisi suorastaan edistävän tieteellisen - tai vastustajiemme kielenkäytön mukaan: mekanistisen - ajattelutavan ulottamista myös vaikeasti käsitettäviin henkisiin ilmiöihin. Telepatiahan olisi sitä, että jossakin henkilössä tapahtuva sielullinen toiminto saisi saman toiminnon aikaan toisessa henkilössä. Välijäsenenä voisi hyvin olla fysikaalinen ilmiö, joksi sielullinen tapahtuma ensin muuntuu ja joka sitten puolestaan taas muuntuu sielulliseksi ilmiöksi. Koko tapahtuma vastaisi silloin tarkalleen muita muuntumisilmiöitä, esimerkiksi niitä, joihin puhelimen käyttö perustuu. Ja ajatelkaapa, että ulottuviimme joutuisi sielullisen ilmiön fysikaalinen vastine! Sanoisin, että psykoanalyysi, joka on sujahduttanut fysikaalisten ja siihen asti 'sielullisiksi' sanottujen ilmiöiden väliin piilotajunnan, samalla on raivannut tietä telepatian kaltaisia ilmiöitä koskeville olettamuksille. Kun niitä tottuu ajattelemaan, niistä saa monenlaisia lähtökohtia - aluksi tosin vain kuvitelmille. Kuten tunnettua, vallitsee suurten hyönteisyhteisöjen piirissä yhteistahto, jonka syntyä ei ole kyetty selittämään. Ehkäpä selityksenä onkin tuollainen välitön psyykkinen siirto yksilöstä toiseen. Siitä voisi päätyä olettamaan, että juuri se on ollut yksilöiden välisten tiedotusten alkuperäinen, arkaainen menetelmä, joka lajin kehittyessä on joutunut väistymään tarkoituksenmukaisemman aistimin vastaanotettavan merkkikielen tieltä. Se olisi kuitenkin voinut säilyä taka-alalla ja saattaisi erityisolosuhteissa, esimerkiksi silmittömästi kiihtyneessä laumassa yhä työntyä käyttöön. Kaikki tämä on epävarmaa ja ongelmallista, mutta ei suinkaan pelästymisen aihe.

Jos telepatiaa todella on olemassa, se todistettavuutensa vaikeuksista huolimatta ilmeisesti on yleinen ilmiö.

Unioppia - ilman telepatiaa - piti Freud psykoanalyysin tärkeimpänä kulmakivenä. Unia hän nimitti peräti kuninkaantieksi alitajuntaan. Samaa mieltä tuntuvat olevan melkein poikkeuksetta Freudin seuraajatkin. - Miksi sitten käytännöllisesti katsoen ei missään opeteta unesta mitään? Jopa ammattipsykiatrit tuntevat pelonsekaista kunnioitusta unia kohtaan uskaltamatta missään muodossa käyttää niitä terapiatyössään. Vain pieni kourallinen psykoanalyytikkoja uskaltaa. Me psykiatrian ammattilaiset käymme milloin missäkin kriisi-, perhe-, yksilö- ja ryhmäterapiaopetuksissa, mutta "kuninkaantiekursseja" emme käy!

Tähän on psykoanalyytikko Montague Ullmania mukaillen kaksi pääsyytä. Ensinnäkin kulttuurimme raivorealistinen materialismi, joka jättää unen subjektivismin kauppatavaraksi kelpaamattomana omaan epämääräiseen arvoonsa. Luonnontieteen häikäisevät todisteet omasta voimastaan jättävät varjoonsa unien vaikeasti tulkittavat maisemat.

Toisena syynä ovat psykoanalyysin ammattilaiset. He kyllä tietävät unien arvon, mutta nostavat unet niin korkealle selitysopilliselle jalustalle, että syntyy myyttinen tunne juuri psykoanalyysin olemisesta se ainoa oikea turvallinen avain unen mysteerien aukaisuun.

Näin olemme sosiaalisesti vieraantuneet unistamme, menettäneet tilaisuuden ja tarpeen jakaa ominta itseämme jo lapsesta saakka. Jo kulttuuriin syvästi - ja ilmeisesti sangen terapeuttisesti - nivoutuneena mainitsee Ullman Malesian Senoi-intiaanien ja Arizonan Hopi-intiaanien yhteisöllisen unien käsittelyn.

On ilahduttavaa havaita, että Suomessakin tapahtuu jotain. Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan Psykiatrian klinikan professori Kalle Achté ja HuK Taina Schakir mainitsevat juuri samat intiaaniheimot tänä vuonna ilmestyneessä Psykiatrian Tutkimussäätiön kustantamassa kirjassa "Monikasvoinen uni", jossa unta on käsitelty ansiokkaan monipuolisesti, onpa mukaan päässyt jopa Leea Virtasen artikkeli "Uni ja parapsykologinen tutkimus", josta poikkitieteellisyydestä on säätiölle nostettava hattua.
 


*


 


Hyvät naiset ja herrat! Ennenkuin vuosikymmenten saatossa painuu Freudin haamu lopullisesti kulttuurihistorialliseen hautaansa olette te sangen todennäköisesti jo siellä häntä vastassa. Miksi ette siis nyt syventyisi tähän merkittävään mieheen, jonka ajatukset, sanonnat, teoriat niin väistämättä ovat olennainen osa meidän sukupolvemme kulttuuria?
 

Markku Siivola
Kts myös:
Sigmund Freud: Uni ja isänmurha
Jeffrey Moussaieff Masson: Freud ja totuus - taistelu viettelyteoriasta
Irving Stone: Sigmund Freud
Veikko Tähkä: Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen