Pois

Grethe Schmidt: Terveeksi luonnon keinoin. Suom. Meni Hartikka ja Tuula Palmunen. Weilin + Göös 1982.
Antti Arstila: Kohti terveyttä- bioterapiaa kaikille. WSOY 1983.
Dennis T. Jaffe: Parantavat voimat. 381 sivua. Suom. Ilkka Malinen. Karisto 1982.
Pentti Kossila: Miksi sairastumme, miten parannumme? WSOY 1982.
Mauno Pohjonen & Asko Jantunen: Maasäteily ja terveys. Kirjayhtymä 1982.
Pekka Pöntinen: Eheytyminen empiirisen lääketieteen valossa. Artikkeli kirjasta Ehyeksi ihmiseksi. WSOY 1983.

PUHUTAANPA PEHMEITÄ eli VAIHTOEHTOJEN EHDOT

Missä, milloin miten tahansa pääsee voitolle mikä tieteen, taiteen, uskonnon tai aivan minkä asian suunta tahansa, vakiinnuttaa se asemaansa muiden kustannuksella. Tukahdutetut vaihtoehdot pusertuvat elämisen ympyröiden laitamille, litteiksi kuviksi kulttuurikupliemme seinämille. Ihmisten lailla kuolevat myös organisaatiot, kaikki valtarakenteet. Ne elävät vuoden tai tuhat vuotta, ikääntyvät, jäykistyvät, hohkaantuvat, menettävät alkuperäisen motiivinsa eläen enää vain itsensä varassa. Pahimpina aikoina pahimmissa yhteiskunnissa vain taiteilijat voivat vaalia vaihtoehtojen kituuttavaa liekkiä. ­ Kun nuo vain oman valtansa varassa pystyssä pysyvät rakenteet ovat vihdoin liian massiivisesti tukehduttaneet elämän moninaisuuden muut puolet, murtautuvat ne yhteiskunnan yleisen nälän pakosta esiin vanhan vallan halkeamista - ja valtaan päästyään on niiden vuoro alkaa kuolla. . .

Lääketieteen vaihtoehdot, Illich, itsehoito, akupunktio, homeopatia vyöhyke-, vegeto-, Iymfaterapia, kiropraktiikka, osteopatia, sauna, viina ja terva, bio-, luontais-, pehmeä lääketiede, jersildiläisten Baabelin talojen, keskussairaaloiden liukuhihnat. Tuntuuko tutulta?

Suomalaisetkin lääkärit ovat päässeet makuun mukaan. Anestesiologian dosentti Pekka Pöntinen, paremmin akupunktiolääkärinä tunnettu, on yksi ja professori, solu- ja hivenainetutkija Antti Arstila toinen, Asko Jantunen kolmas. Agronomit näyttävät olevan innostunutta joukkoa hekin. Pentti Kossila ja Mauno Pohjonen puhuvat myös pehmeitään. Vaihtoehdot ovat myötätuulessa siitäkin päätellen, että Arstila johti kirjallaan ei-kaunokirjallisten kirjojen myyntilukuja tätä toukokuun lopussa kirjoittaessani, ja Kossilakin on peräti viidentenä.

"Lääkärin ura alkaa vasta silloin, kun teknokraatti on pettymysten ja vastoinkäymisten murtamana nöyrtynyt riittävästi. . ." sanoo Pöntinen "lokerotiedettämme" kritisoidessaan. Arstila toteaa samasta asiasta, että "Nykytilanteessa tavallinen suomalainen sairastaa teknisesti hyvän, taidollisesti keskinkertaisen ja inhimillisesti aivan liian usein surkean järjestelmän suojissa." He kummatkin säilyttävät vielä jotakuinkin järkevän asenteen kovaan lääketieteeseen, jota Kossilasta ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa. Pöntinen ei lyhyessä artikkelissaan anna kotihoito-ohjeita, kuten Arstila, vaan pysyttelee yleisen ideologian kuvauksessa samanhenkisenä kuin lääkäri Markku Hyyppä viime vuonna Kirjayhtymän kustantamassa "Kivun kasvoissaan". Hyyppä suuntaa Pöntiseen verraten kritiikkinsä enemmän koko yhteiskuntaa eikä vain terveydenhuoltojärjestelmää kohti.

"Yhteiskunnassamme on virallisen tieteen vastainen parantaminen kiellettyä, sitä vastoin tieteenmukainen potilaan sängyssä makuuttaminen näyttää olevan hyväksyttyä", tuhisee toinen akupunktiolääkäri, Asko Jantunen katkeran kipakasti maanviljelysneuvos, agronomi Mauno Pohjosen ja hänen yhteistuotoksessaan "Maasäteily ja terveys".

On murheellista, kun sinänsä aivan mielenkiintoiset ja tutkimisen arvoiset hypoteesit (eli tosiasioiksi todistamattomat olettamukset) kuten maansäteilykin murskautuvat yhteiskunta-autorisoidun tutkimusotteen telaketjuihin. Vaihtoehtoisnäkemysten puolustajat parkuvat ikävän usein tieteen lastenkamarissa niin kovaäänisesti, ettei autorisoidun tieteen isähahmo sitä kestä, ja sulkee korvansa sillekin totuudelle, joka vain lasten suusta on kuultavissa.

Jantusen sinänsä tarpeellisen yhteiskuntakritiikin kärjen katkaisee hän itse katkeran huitelevalla asenteellaan. Pohjosen sinänsä mielenkiintoiset kertomukset vesittää hänen tieteellisen eksaktiin ajatteluun kykenemättömyytensä. Maallikoita tämä ei haittaa, mutta hän näyttää kaipaavan kuulijoikseen myös päättäviä tahoja. Näin se ei onnistu. - Vaan hiukan sentään: pidän kunnioitettavana Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja biofysiikan laitoksen tarttumista tähän tutkimusaiheeseen naurunalaisuuden uhallakin. Itse tutkimuskohteen todellisuuspitoisuus on vielä suuri kysymysmerkki. Maunonen on kuitenkin voinut vaikuttaa tarkemman tutkimuksen syntyyn, ja sehän on hyvä.

Toinenkin agronomi, Pentti Kossila, sattui joukkoon. Hän ei kritisoi. Hän purkautuu. Esipuheessaan hän yrittää vielä hiukan hillitä aggressioitaan sanomalla lääkäreitä yleensä kiitoksen ansaitseviksi ja suurinta osaa heistä inhimillisiksi ja ihmistä auttamaan pyrkiviksi. Sitten alkaakin pelkkä parjaaminen - jota sanaa hän itsekin omasta suhtautumisestaan esipuheessaan käyttää lääketiedettä arvioidessaan.

Kaikki mieslääkärit muuttuvat kovuuden edustajiksi ja naislääkäritkin suureksi osaksi. Yksilötasolle ei tämä vainoharhaisuus jää, vaan samaa kyytiä hän kertoo Lääkintöhallituksessa vallitsevasta epärehellisyydestä, Heinolan reumasairaalan kidutuslaitoksesta, hyökkäilee tullilaboratoriota, lääketehtaita, Lääkärit ydinsotaa vastaan-liikkeitä, Yleisradiota, SDP:tä ja keskustapuoluetta vastaan, epäilee, että valtakunnan tulojaosta vastaavat "määrätyt tahot" tahallaan suosivat tiettyjä tappavia sairauksia, jottei tarvitsisi maksaa niin paljon eläkkeitä (tämä EI ollut vitsi!), usuttaa ihmisiä kirjoittamaan jopa oikeuskanslerille, jos he tuntevat joutuneensa "lääkärin uhkailujen kohteeksi" jne.-Tällaiset ihmiset usein kuvittelevat olevansa aivan erikoisen oikeassa. Sama kritiikitön "todellisen tiedon" omistajan uskonvarmuus paistaa Kossilankin tekstistä kauttaaltaan.

Ja kuitenkin...! On sääli, että hän omalla reuhaamisellaan sulkee juuri niitä kanavia, jotka pitäisikin saada aukaistuksi! Luonnonlääkityksessä, ylipäänsä pehmeän linjan hoitomuodoissa on vielä ilmeisesti valtavan paljon sellaista, joka vain odottaa laajempaa hyödyntämistään. Vaikka luontaishoitojen puolesta puhujilla olisikin kritiikki tallella - jota olisin toivonut enemmän Arstilan ja Pöntisenkin puheenvuoroihin - ei luontaishoitojen laajasta alueesta ole mahdollista saada tieteellisesti niin pitävää näyttöä kuin monista kovan lääketieteen hoitomuodoista.

Ainakin kaksi seikkaa on tähän selkeästi vaikuttamassa, ensinnäkin se, että hoitomuotoja ja hoitoaineita ei saada niin helposti standardoiduiksi ja toistettaviksi kuin pelkistetyn puhtaassa kemialliskirurgisessa lääketieteessä, mutta ennen kaikkea on kyse kuitenkin asenteista: ilman massiivisesti rahoitettua tutkimuskoneistoa voi luontaishoito tuskin koskaan saada tieteellisesti kovin pitäviä näyttöjä. Vain massiivisempi yhteiskunnallinen asennemuutos - hieman esim. tupakan suhteen nähty ylikansallinen joukkoliike - johtaa biotutkimuksen ja hoidon rahapatojen ääreen. Tätä kehitystä kuitenkin haittaavat Kossilan tapaiset fanaatikot.

Ei toisaalta ihme, että Kossila on koko kevään vilkkunut lehtien palstoilla käräjäjuttunsa vuoksi, johon hän joutui kehoitettuaan kroonista astmaa kärsivää jättämään pois astmalääkkeenä käyttämänsä kortisonin. Pitää varmaan osittain paikkansa se neljän potilasjärjestön, Munuaisliiton, Reumaliiton, Suomen Sydäntautiliiton ja Syöpäpotilaat ry:n julkilausuma potilaiden epätoivon häikäilemättömästä hyväksikäytöstä yksittäistapauksissa. Kossilan moottorina tuntuu kuitenkin olevan enemmän ideologia kuin raha.

Vallassa oleva systeemi käyttää aina valtaansa myös väärin, olipa se mikä ja missä tahansa. Ja saman tekee oppositioliike valtaan päästyään. Sen tekisi epäilemättä Kossila. Hengenheimolaisuus "rosvot kiinni" -politiikkaan on ilmeinen. Hänen tekstiinsä tutustuttuani en toisaalta ole estämässä hänen retuutustaan yhteiskuntamme sokean vallanjumalan uhrialttarille, mutta lapsen kyllä tunnen tulevan heitetyksi pois pesuveden mukana.

Biouskovaisten vierastamisestani huolimatta sympatiani pysyttelevät kyllä edelleen henkilöön sitomattoman luontaislääkityksen puolella. Kehoitan jopa kokeilemaan juuri Kossilan - ja tietenkin Arstilan - esittämiä vähemmän radikaalimman pään ohjeita. Ne saattavat hyvinkin auttaa paremmin kuin kova lääketiede.

Arstilalla ja Pöntisellä on Kossilaa huomattavasti enemmän laajempien yhteyksien tajua, ja psykologi Dennis T. Jaffe hahmottaa kaikkein laajimman näkymän sairautemme yhteyksistä omaan asenteeseemme, itsevastuullisuuteemme, perheeseemme ja yhteiskuntaamme - jääden silti vielä aivan huikeasti jälkeen esim. oman maamme loistavasta asiantuntijasta Martti Siiralasta. Paul Tournierin tapaan lavean leppoisasti jutustellen kertoilee Jaffe myös erilaisista kehon rentouttamismenetelmistä, mielikuvitustekniikoista, biofeedbackista, liikunnasta, terveyskasvatuksesta. Hän ei aktiivisti vaadi nykyisen huonoksi katsomansa järjestelmän päätä vadille, vaan keskittyy vallankumouksen sijasta pienen yksilön olon kohentamiseen nykyisessä järjestelmässä.

Menetelmäpikapaloja tarjoilee tanskalainen Grethe Schmidt, ammatti tuntematon, Weilin + Göösin kämmenenkokoisen Tietoniekkasarjan kirjan muodossa. Kasvisruoan tärkeys on ensi sijalla, mutta mukaan on päässyt myös väriterapia, vesihoidot, vyöhyketerapia, iirisanalyysi, kynsidiagnoosi, jooga, paasto, homeopatia, grafologia (!). Sinänsä ihan hauska tuo pikku kirjanen on. Siellä täällä pakkasi hiukan huvittamaan kirjoittajan totisessa hoitomuotoja kunnioittavassa sävyssä esittämät ihastelut ja neuvot. Kokonaisuudesta ei kirjoittaja tajua mitään, vaan joutuu korvaamaan puutteensa menetelmäpalapelillään, jossa osasten summasta ei hahmotu kokonaisuutta.

*

Kaikkein vaikeinta on muuttaa sitä tärkeintä: potilaan omaa asennetta. Hän on vähintään yhtä paljon vastuunsiirron uhri kuin parantajatkin. Kuinka monta potilasta on omankin vastaanottohuoneeni läpi virrannut, niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin vaivoista kärsivää, jotka olisivat tarvinneet täydellisen elintapa- ja asennemuutoksen muutamien pillereiden sijasta.

Vain käytännön parantamistyötä tehnyt voi tajuta sen tyhjyyden, joka useimpien potilaiden katseessa tällä kohdin on. Parantaja pitää tässä totuuden kuurupiilossa sidettä silmillään ammatillisten lainahöyheniensä suoman omanarvon hinnalla, potilas oman tylsistyneen elämäntapansa ja vastuuntunnottoman mukavuudenhalunsa vuoksi.

- Don Quijote ja tuulimyllyt! Hohhoijaa! Tuosta pienet pillerit kolmasti päivässä, olkaa hyvä!

Markku Siivola