Pois

Erja Tamminen, Päivi Rekula, Matti Juusela: Sähköä ilmassa. Omakustanne. Painopaikka Tallinna 2002.

 

SÄHKÖALLERGIAN MANIFESTI

 

Kirjan nähdessäni hämmästyin jotta iskeekö lääketieteen establishmentin imperiumi vihdoin takaisin, kun sähköyliherkkyyttä käsittelevän kirjan ulkoasu oli niin korkealaatuinen, luulin heti näet suurten kustantajiemme julkaisuksi, eihän kapinallisilla niin paljon rahaa voi olla. Syy selvisi vasta muutamaa sekuntia myöhemmin: Omakustanne, painopaikka Tallinna. Kas kun eivät ole lainkaan laittaneet painotalon yhteystietoja, jos sieltä kovinkin halvalla muutkin saisivat kauniissa asussa ajatuksiaan julki.

 

Arkkitehti Päivi Rekula ja insinööri Matti Juusela näyttelevät kirjassa sivuosia, toki samanhenkisiä kuin kirjasta leijonanosan laatinut tiedottaja Erja Tamminen, Suomen Sähköyliherkkien (www.angelfire.com/nd/syh) hallituksen varajäsen. Hän totisesti tiedottaa tuutin täydeltä.

 

*

Suomen sähköyliherkkien yhdistyksissä suurin ammattiryhmä on tietotekniikkaa työssään käyttäneet naiset ja IT-alan ammattilaiset, kertoo jäsenkysely. Ne viittasivat tietokoneen, television tai kännykän olevan herkimpiä sairauden laukaisijoita. Televisioiden palonestoaineet ovat korkealla epäiltyjen allergeenien listalla. Voimalinjat lisäävät syöpää, matkapuhelinmastot aiheuttavat tieteistarinalle vertoja vetävää kuolemankylvöä maatilalla, jossa lehmät tanssivat, linnut ja puut kuolevat eikä siinä vielä läheskään kaikki ihmeet.

 

Joka viides yhdistyksen jäsen oli tuntenut joutuneensa lääkärin epäasiallisesti kohtelemaksi. Sairauteen viittaavat  huimaus, päänsärky, ihon polttelu, pistely ja kuumotus, hengenahdistus sekä hormonitoiminnan häiriöt. Niiden lisäksi allergiat ja vatsaoireet olivat yleisiä. Ruotsin sähköyliherkkien (www.feb.se) jäsenkyselyn ja Arbetslivsinstituutin kyselyn perusteella on arvioitu noin 2%:lla olevan sähköyliherkkyystyyppisiä oireita.

 

Hoitokeinoista vain muutama 112 suomalaisesta vastanneesta mainitsi lääkkeet, yleisimmät hoidot sähkömagneettisten kenttien välttämisen lisäksi olivat terveellinen ravinto ja ulkoilu. Useat käyttivät hivenaineita ja vitamiineja. Jokin vaihtoehtohoito oli mainittu lähes puolessa vastauksista. Sähköyliherkkyyden kanssa kulkevat tässäkin kirjassa hampaiden amalgaamituhoväitteet kuin paita vastakappaleineen, niinpä kyselyyn vastanneista noin 70% oli vaihtanut amalgaamipaikat muihin paikkamateriaaleihin.

 

Todisteet oireiden paranemisesta sähkösaneerausten jälkeen ovat mainostasoa, Ostoskanavalla nähdyn kaltaisia. Kroonikot ottavat vuoteensa ja käyvät, selkävaivat häviävät, unet paranevat, tai sitten vain todetaan että joku voi nyt paremmin. Hämmästyttää uskonvarmuutta osoittaen he toteavat vanhushoitolaitosten sähkösaneerausten varmasti maksavan itsensä takaisin rakennuksen elinkaaren aikana kun potilaita saadaan sillä keinoin pois sairaalapaikoilta.

 

*

 

Olipa totuus mikä tahansa, niin teos itsessään on epäluotettava johtuen pingotetusta omaan pussiin puhumisesta, jossa sähköallergiaan viittaamattomat tulokset selitetään aina tavalla tai toisella virheellisiksi, ja sähköallergiasta vakuuttaudutaan heppoisin perustein. Käytännössä miltei jokaista tutkimusta on sangen helppo syyttää luettelemalla vaikka satamäärin tekijöitä joita ei ole otettu mutta jotka pitäisi ottaa huomioon. Näin kirjoittajat menettelevät vesiperän vetäneiden tutkimusten kohdalla käyttäen myös jossittelutekniikkaa: jos olisi tehty niin, niin tulos olisi voinut olla positiivinen.

 

Milloin tutkimukset viittaavat sähköallergian mahdollisuuteen, eivät kirjoittajat tunne enää epäilystä. Silloin tutkimukset yksinkertaisen varmasti vain osoittavat sitä ja tätä kirjoittajien haluamaa. Silloin kun tutkimusasetelma tai sen tulos on ollut ilmiselvän heikkotodisteinen, eivät kirjoittajat suoraan väitä sähköallergialla olevan taas sormensa pelissä, mutta vihjaavat siihen tavalla (todennäköisesti ... voisivat hyvin selittää...), joka näyttää kriittiseltä päätyen aina kuitenkin vain oman piirin suosimiin näkemyksiin, joiden oikeellisuutta korostetaan väitteillä vastapuolen väärässäolosta.

 

Eräs tyypillinen oman mielipiteen vahvistamistapa on vainoharhainen ajattelu, sitä herkemmin mitä ahtaammalla puolustus on. Kokonaisuuden epämääräisyys kategorisoidaan mustavalkoiseksi. Sähkökirjassakin milloin todisteita salailevat valtiot, milloin tutkijat, tieteelliset piirit, suurpääoma, kaupallisuus. Tähän samaan luokkaan kuuluvat myös todisteiden salaperäiset katoamiset. Niin katosivat muun muassa ruotsalaisesta laboratoriosta näytepalat "kuin maan alle". Tutkimisen eväävät ja todisteita kadottelevat piirit ilmaistaan usein passiivimuodossa. Tunnelma muistuttaa paikoin X-files-käsikirjoitusta. Vainoharhaisuuspiirre on sama kuin siitä kärsivillä yksilöillä: juuri heihin koko maailma kohdistaa huomionsa, juuri heitä vakoillaan valtavien järjestelmien toimesta, juuri he ovat niin merkillisellä tavalla tärkeitä kaikkien huomion keskipisteitä. Juuri sähköyliherkkyys on se, jonka vertaista ei muuta ilmiötä ole, joka olisi yhtä tehokkaasti yritetty estää viranomaisten taholta. Yksinkertaistetut syy-seuraussuhteet, usein passiivimuotoisina, kuuluvat julistavaan tekstityyppiin nekin: teollisuudessa oli päätetty sitä ja sitä jotta voitaisiin vapaasti jatkaa kaupallista hyödyntämistä. Venäläiset säteilyttivät suurlähetystöä jotta saisivat henkilökunnan sairastumaan.

 

Luotettavuuden pönkittämiseksi kirjoittajat käyttävät myös massiivista määrää numeerista tietoa niin ihmisten oireista kuin sen seitsemästä epäilyksenalaisesta orgaanisesta ja epäorgaanisesta luonnonilmiöstä. Pelkällä volyymillaan tuo numeromassa varmasti säikytteleekin insinööriuskoon maallikoita, jotka eivät havaitse suurimman osan numerodatasta olevan sähköyliherkkyyden suhteen mitäänsanomatonta aineistoa.

 

*

 

Tieteen historiasta löytyy puolustusmateriaalia jos johonkin lähtöön. Tiede on alussa ollut väärässä jos millaisista asioista kuten muun muassa röntgensäteiden vaarattomuudesta, miksei siis nykyisessäkin asenteessaan sähkökenttiin. Niinpä kirjoittajat julistavat sähköyliherkkyysasialle heräämisen tärkeyttä avoimessa kirjeessään 23.7.2002 sosiaali- ja terveysministeri Maija Perholle. WHO:n pääsihteerin Bro Harlem Brundtlandin tämänvuotinen (2002) paljastus omasta sähköyliherkkyydestään kuuluu tietysti herkkupalaksi heidän kirjeeseensä. "Pää on ollut pensaassa liian pitkään" he julistavat ja tekevät karhunpalveluksen asialleen moittivalla ja dramatisoivalla sävyllä.

 

Kirjan täytyisi olla neutraalimpi, kriittisempi (vyöryttelevä numerologia kun ei sitä ole), mahdollisuutta omalle väärässäolemiselle enemmän jättävä. Alakynnessä olevan kun on oltava diplomatiassaan taitavampi kuin vallallaolevan käsityksen puolustajien. Nyt kirjan otollisimmaksi kohderyhmäksi muodostuvat jo ennestään uskovat taistelijasielut, joiden sydämen kirja entisestäänkin katkeroittaa kun heidän käsitystään vastapuolen ymmärtämättömyydestä, ahneudesta, salailusta ja petollisuudesta vahvistetaan, vaikka näin mahtavat todisteet kirja heidän asiansa puolesta esittää. Se vaikeuttaa dialogia vastapuolen kanssa entisestään. Rahan haistaville sähköurakoitsijoille sopii puolestaan sähkösaneerauksista kertova osa kirjasta.

 

 

 

*

 

Maailman kaoottisuutta järjestelee joku jumalalla, toinen vapaa-ajattelulla, kummatkin tavallisia työssäkäyviä, lapsensa kasvattavia ihmisiä. Joku selittää oireensa sähköyliherkkyydellä, toinen hivenainepuutteella, kolmas kehon kuona-aineilla, neljäs magneettikentillä, viides ying/yang-tasapainon häiriintymisellä. Kuudennella on maansäteily syynä. Planeettavaikutus ja henkien riivaamaksi tuleminen ovat paljolti aivan tavallisen kansan selitysmekanismeja nykyaikanakin.

 

Lääketiede, eli melkoinen osa lääkäreistä ja tutkijoista, on kritiikkikyvyltään primitiivisempää kuin uskoisikaan, ja lääketieteen suosituin selitys sähköallergiasta psykosomaattisena oireena on paljon enemmän uskomusvarainen kuin useimmat ekspertit tohtivat tai edes ymmärtävät myöntää. Psykiatriset selitykset eivät ole tasoltaan useinkaan planeettavaikutusselityksiä realistisempia.

 

Eräs sähköyliherkkä sanoi minulle kerran että jos hän löytäisi paremman selitystavan oireilleen niin tottakai hän sähköyliherkkyysselityksen silloin jättäisi. Enkä minä psykiatrina hänessä mitään psyykkistä vikaa havainnut. Eräs viehättävä skitsofreeninen potilas kuvasi sadoilla yksityiskohtaisilla piirroksillaan kuinka kaikki hänen kehonsa ja ympäristönsä ilmiöt selittyvät aivan loogisesti hänen päähänsä asennettujen mutta muiden hallitsemien sähkölaitteiden vuoksi. parempaa selitystä kokemuksilleen hän ei ollut löytänyt. Vain sillä pysyi hänen maailmansa siinä kummallisessa järjestyksessä minkä hän itselleen parhaaksi koki. Jos hän olisi väittänyt olevansa sähköyliherkkä, vastustajat sanoisivat sen johtuvan hulluudesta, puolustajat kahdeksi toisistaan riippumattomaksi asiaksi samassa ihmisessä.

 

Kirja ei todista sen enempää sähköyliherkkyydestä kuin vastapuolen selitykset sen olemattomuudesta. Omaa kantaa puolustavia tutkimuksia löytyy aina kummallekin osapuolelle. Sähköyliherkkyys on edelleen epäselvää samalla tavoin kuin lukemattomat kokemukselliset ilmiöt. Oireita sinänsä ei sovi epäillä. Vain oireiden syy on edelleen kiistanalainen. Niinpä itse sähköyliherkkyydestä voimme lausua varmoja mielipiteitämme vain perusteettoman uskon pohjalta. Jokin näitä ihmisiä riivaa, ja osalle heistä se jokin voisi olla mikseipä vaikka sähköyliherkkyys. Mutta kirjaan otan kannan: kuuluu tuotesarjaan vaihtoehtokäsitysten agitaatio- ja propagandaosastolta.

 

 

Markku Siivola