Pois

Anssi Halmesvirta. Vaivojensa vangit - kansa kysyi, lääkärit vastasivat - historiallinen vuoropuhelu 1889-1916. Atena 1998

SAIRAAN SUOMALAISEN ÄÄNI SADAN VUODEN TAKAA

Homoseksuaalisuus oli vielä tabu, mutta onanian degeneroivan vaikutuksen pelko oli suuri suomalaisen alemman sivistyneistön ja alemman keskiluokan ihmisten kirjoitellessa Terveydenhoitolehden toimittaja Konrad ReijoWaaran lääkäripalstalle vuosina 1889-1916. Tuosta kirjeenvaihdosta kertoo tutkimuksessaan yliassistentti Anssi Halmesvirta.

Kirjetohtorit voivat edelleen hyvin, ovatpa levinneet myös Internetiin (esim. www.verkkoklinikka.fi). Teollistumisen ja lääketieteen voimakkaan kehityksen ja vanhojen uskomusten välisessä puristuksessa elävien sairaiden tarinat ovat säälittävänkoomista luettavaa. Potilaat eivät edelleenkään osaa kuvata vaivojaan eivätkä lääkärit diagnosoida niin hyvin kuin luullaan, ja sairaita huijataan nykyään yhtä räikeästi kuin ennenkin, ja metsää on edelleenkin vaikea nähdä puiden seasta, mutta historia voi antaa siitä epäsuoran aavistuksen.

Silti on paljon muuttunut. Unohduksiin on lääkäripalstoilta vaipunut onania keuhkotaudin ja tuolloin kaikenkattavan neurastenian eli hermoheikkouden kera, josta osan ovat perineet nykyiset paniikkihäiriön, osin depressionkin holtittomasti roiskutellut diagnoosit. Seksin ja sukupuolielinten sairauksien linkitys rotupuhtauteeen, moraalisuuteen ja uskonnollisuuteen on miltei kadonnut. Lääkäri on muuttunut tuon ajan kristillisihanteellisesta terveyskasvattajan ja kaikkialla siveellistä rappiota näkevän moraalinvartijan roolista miltei päinvastaiseksi ihanteeksi, neutraaliksi moralisoimattomaksi teknikoksi, joka Kansanterveyslaitoksen ulkopuolella viis veisaa mitä kansakunnalle kuuluu. Luonnonmukaisuuden ja terveiden elämäntapojen korostaminen on pirstoutunut muille, terveyskasvatuksesta huolehtiville ammattiryhmille, nykyään myös huuhaa-asemastaan irtipyristeleville ja virallistakin sijaa saaneille vaihtoehtoliikkeille (Saana Saarinen (toim.): Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Edita 1998).

Keskeisin vuosisadanvaihteen dialogi lääkärin ja kansan kesken käytiin degeneraatio-regeneraatioakselilla. 1880-luvulla sai sijaa pelko degeneraation kehittymisestä biologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen korjaavaa vaikutusta voimakkaammaksi. Suomenkielinen lääkäristö erosi tuolloin rotuhygienisiin oppeihin enemmän kallellaan olevista ruotsinkielisistä omaksi yhdistyksekseen Duodecimiksi, joka oli myös Terveydenhoitolehden julkaisija. Huonoimman kansanaineksen hoitamattomuuden ja sitä kautta rodun puhdistumiseen johtava tie ei suomalaisille sopinut, vaan johtotähdeksi tuli regeneraatio; liassa ja synnissä rypevien huonojen piirteiden vahvistaminen kasvattamalla vastustuskykyä perisuomalaisten hygieenisten keinojen kuten saunan, työn ja karaisun kautta kuuluen yhtenä säikeenä lääkkeitä vieroksuvaan luonnonmukaisen, työteliään, puhtautta ja kauneutta vaalivan tahdonvoimaisen elämäntavan suosimiseen. Urheilu- ja raittiusliike olivat lääkärin ystäviä.

Terveydenhoitolehti näki nousevan sosiaalidemokratian luokkavihan jäytävän moraalisen epidemian tavoin kansakunnan sivistäytymis- ja puhdistautumistehtävää, terveyttä ja hermovoimaa. Niin sortuikin kansakunnan sosiaalireformistinen liike sitten kansalaissodan jalkoihin, ja degeneraatio-oppi vahvisti taas asemiaan, ja vuosina 1935-1970 voimassa olleen sterilisaatiolain nojalla ennätettiin pakkosteriloida yli 1400 suomalaista.

Halmesvirran otos tuon ajan lääketieteen edustajien mielipidepainotuksista on tietysti äärimmäisen kapea, mutta kansan ääni kuuluu sitäkin suoremmin peittymättä virallisen lääketieteen historian varjoon. Vaivaisten marginaaliryhmän historiaan hänen "uusformalistinen ja -kontekstuaalinen" tutkimusotteensa tähtäsikin. Hän sijoittaa tuon kirjeenvaihdon laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin runsaiden lisätietojen avulla, joka turvaa maallikollekin lukuelämyksen isoisoisoisän aikakauteen, vaikka ensin säikähtäisikin Halmesvirran tieteellisyyttä hänen painottaessaan tautien ja diagnoosien olevan myös "sosiokulttuurisia ja kielellisiä luomuksia, jotka artikuloituvat sekä kansankielen sosiolingvistisessä että lääketieteen diskurssin merkitysjärjestelmässä".

 

Markku Siivola