Aili Honkanen: Bakteeri vaiko virus. Pyhäjoen Paino-Piste Ky 1998

SAIRAANHOIDON TÖRMÄYSKURSSILLA

 

Yhteisen syyllisyyden ruletissa määrää sattuma kenen kohdalle pysähtyy syyttävän sormi. Jumalan, esivallan, vieraan maan, naapurin, siipan tai peräti oman itsenkin, eikä mikään osoitteista ole oikea yhtä paljon kuin ne ovat kaikki.

Omaansa on puolustettava! Leijona ei filosofoi tappaessaan antilooppiemon omien lastensa vuoksi. Sinä tai minä, ja jos heittäydyn oikeudenmukaiseksi, uhri olen aina minä!  Onko pyhään sairaussotaan lähtö oikeutettua kun sairaanhoidon mylly jauhaa potilaita murskaksi? Näin ajattelee ainakin Aili Honkanen.

 

Yksi totuuksista

Aivovammaisen, jo edesmenneen miehensä puolesta taistelijan Aili Honkasen, kirja on raivoisa ylenanto hoitohenkilökunnan syliin, kuvaus potilaan omaisen ja hänen hoitajiensa peräti prototyyppisestä yhteentörmäyspinnasta. Mitään uutta se ei muiden omaisten kirjoittamiin purkauksiin verrattuna paljasta, muodostaapa vain kaikessa yksipuolisuudessaan tarkan kuvan nykyisen sairaanhoitojärjestelmän ja yksilön kohtaamisen kipupisteistä.

Omaisten ja potilaiden valitukset tapaavat kasautua samoihin perusasioihin: ette anna aikaa, ette huomiota, olette epäpäteviä, inhottavia, hoidatte väärin, sänky on huono ja tyynyt väärin, pissat ja kakat housussa liian kauan, lääkitys ja lääkintäjumppa, syöttäminen, juottaminen, kylvettäminen väärin, hoitomerkinnät vääristeltyjä jos eivät tahallaan poisjätettyjä, moraali alhaalla, vastuunpakoilu huipussaan, koko osasto väärä, väärä, väärä.

Osan tästä surkeudesta korjaa raha vaan ei rakkaus. Jälkimmäisen pisarat hukkuvat jäljettömiin, mutta raha siirtää massoja, poliitikot rahoja, äänestäjät poliitikkoja, äänestäjiä ympäröivä kulttuuri ja kulttuuria historian ristilaineet, lieneekö jumala sitten niitä. Todellisia hoitoresursseja ostetaan vain valuutalla jonka avulla pysyisivät Honkasenkin huomioimat potilaspyllytkin puhtaampina Suomenniememme sairaansijoilla. Käskytysportaikolla on Sammon ryöstö suunnattava tietysti taas kerran noihin vapaasti höykytettäviin poliitikkoparkoihin.

Honkasella on valtakirja siltä Korkeimmalta Instanssilta kylvää raamatunlausetäyteistä  katkeruuttaan niin yksilöitä kuin organisaatioita kohtaan aina ministeriöitä myöten niiden sulautuessa hänen silmissään totuutta yksituumaisesti salailevien valtaapitävien massaksi. Hän yrittää ymmärtää vaan ei jaksa.

Hän on, omienkin sanojensa mukaan, ongelmaomainen. Hän on pirstonut sen rajan, jossa tarkkaan laskelmoidulla hankaluudella voidaan kiristää hoitohenkilökunnalta enemmän huomiota rikkomatta välejä vielä pysyvästi. Nyt hän menneisyyden elinkautisvankina tuhoaa omaa asiaansa. Ennen oli paremmin, hän tuumaa vaatien potilaan itsemääräämisoikeuden turvaamista sairaalan ulkopuolisin voimin, koulutuksen yliarvostamisen lopettamista, kuusikymmenlukulaisen hoitajakaartin opettamista menneiden aikojen paremmille tavoille, sodanaikaisiin moraalisiin arvoihin palaamista.

*

Honkasen yhden naisen sota jatkuu, ja lisätodisteita riittää pöytälaatikosta vielä useampaankin iskuun. Hänen karheanraaka huonosti kirjoitettu yksisilmäinen näkemyksensä on hedelmällisin niille, jotka haluavat nähdä sairaanhoidon pimeän puolen ja sen ilmentymämuodot moninkertaisesti tiivistettyinä. Juuri siksi se opettaa enemmän kuin teoreettisten pohdintojen älylliset suojakilvet.

 

Markku Siivola

katso myös:

Martti Kainulainen: Kaijan kirja - kertomus afasiasta
Reidunn ja Sakari Kiuru: Kaarnalaiva
Marja-Leena Parkkinen: Näkymätön kipu