Pois

Sesse Koivisto: Kevät tuli elokuussa. Otava 1997

SIVISTYNYT VIHA

Parisenkymmentä eläinkirjaa julkaissut Sesse Koivisto, niin omien kuin miehensäkin ansioiden kautta tunnetuksi tullut biologi, jatkaa uusimmalla ihmisistä kertovalla kirjallaan tavallaan samaa linjaa, sillä mitä ihminen on, hengenelämästään huolimatta, juurikaan muuta kuin eläin eläinten joukossa? Hänen erään kirjansa nimi Eläintarha olohuoneessamme (Otava 1984) voitaisiin vapaasti tulkiten nähdä vaikka näinkin.

Hän ei kirjoita niinkään miehestään Ilkasta (nimien muuttamisesta huolimatta oletan kirjan tosielämän kuvaukseksi), Korkeasaaren entisestä intendentistä, sillä mies jää hänelle tuskaa tuottaneista tempauksistaan huolimatta merkillisen etäiseksi - ehkäpä tuo tekstistä välittyvä kasvottomuuden ja kaukaisuuden tunne heijastaa hänen kivuntorjuntakeinojaan. Enemmän hän kirjoittaa siitä prosessista joka ihmisyksilöiden kaikesta yksilöllisyydestä ja hengenelämän etevyydestä huolimatta tuntuu silti olevan kovin samanlainen koko ihmiseksi kutsutulla eläinlajilla käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita myöten.

Se prosessi on avioero. Hänen miehensä löysi vielä kuusikymppisenä itseään toistakymmentä vuotta nuoremman ja vielä hänen sukulaisestaan. Hän on koettanut käsitellä tuskaansa ja tapahtumaan johtaneita syitä jo kolmen vuoden ajan, ja vaikka hänkin on löytänyt jo uuden ystävän, ei kipu ja hämmästys vielä hellitä. Pyrkimys tasapuolisuuteen ei onnistu, vaan loukatun vihan peittää sivistyksen kuori.

Hän käsittelee kipuaan yhtä vaillinaisesti kuin miljoonat muutkin ihmiset, hedelmättömästi itsepohdintoihin vaipuen ja ystävättärien kanssa asiaa vatvoen tuloksena älyllisten vastausten veteen piirrettyjä viivoja. Mies ei kasva tekstissä ihmiseksi vaan jää miessukukunnan edustajaksi, jota Sesse naisena syvästi kummastelee. Hän jatkaa suuntaa, joka vain pitkittää hänen tuskaansa kaivaten helpotusta kahden ihmisen harmonisesta liitosta, luonnon estetiikasta ja sivistyksen helmistä, ne kiiltokuvamaisiksi ihanteiksi viritettyinä. Ammattitaustastaan huolimatta hän ei pyri hakemaan rinnastuksia eläinmaailmasta. Italialaisen sosiologin Francesco Alberonin mainioon ja suositeltavaan kirjaan Rakastuminen (Otava 1984) hän tukeutuu sitäkin innokkaammin.

Kirja on suru- ja itseterapiakirja, johon kohtalosisaret saattavat samaistua. Toinen kohdelukija on muista eristynyt urbaani nykyihminen, porraskäytävänaapuriaan tuntematon, joka kaipaa virikkeettömyyteensä kiihoketta, vanhanajan juorujen korviketta, jotain jota hämmästellä, kadehtia tai josta tuntea vahingoniloa. Sellaista tuottavat ihmissuhteiden pöyhimisohjelmat tyyppiä Ricki Lake Show, ja tunnettujen ihmisten tarinat massamedioissa ja kirjoissa. Koiviston kirja saa kyseenalaisen kunnian viihdyttää myös tätä joukkoa, joka kuitenkin omalta osaltaan rahoittaa tämänkaltaisen tunnustuskirjallisuuden leviämistä myös todella tarvitseviin käsiin.

Markku Siivola