Pois

Arto Vuorjoki: Elämäni keskeytetyt elämät. Pohjoinen 2001

TAPPOKONE VASTOIN TAHTOAAN

31 vuotta gynekologina, suurena osana elämäntyötä melkein neljätuhatta pientä ruumista. Arto Vuorjoki paneutui tappotyöhönsä tavanomaista vakavammin, se otti häntä näet etiikan päälle kuten vain harvoilla. Oulun lääninsairaalassa vuonna 1960 alkanut gynekologin ura sai hänet nopeasti raskaudenkeskeytysten vastustajaksi, ja tultuaan valituksi vuonna 1966 Oulun kaupunginsairaalan synnytysosaston ylilääkäriksi pääsikin niistä eroon, mutta vain neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen uusi aborttilaki velvoitti hänet ryhtymään uudelleen niihin.

Hän paneutui suorittajalääkärinä tarmolla tehtävään, joka olisi kuulunut lausunnonantajalääkärille; pitkiin keskusteluihin aborttia hakevien kanssa. Sitä eivät kollegat oikein jaksaneet ymmärtää, eivätkä oikein naisetkaan, jotka päätöksen tehtyään olisivat halunneet saada aborttinsa nopeasti läpiviedyksi ilman vaikeiden asioiden uutta tonkimista.

Vuorjoki ei kuitenkaan linjastaan luopunut vaan paneutui mahdollisimman perusteellisesti keskeytyspäätöksen taustoihin, joiden paljastuminen johti hänen aborttikielteisyytensä pehmenemiseen hänen nähtyään abortin välttämättömyyden joissain tapauksissa. Hänen eteensä avautui parisuhderistiriitojen salattu maailma - niine tavallisine syineen:  syrjähyppyjä, mustasukkaisuutta, viinaa ja hakkaamista, miesten harjoittama aborttipainostus, uraputken suojelua, nuoruuden sinisilmäisyyttä, uskonnollista ahdasmielisyyttä.

Vaikka vain harvoin hän saattoi muuttaa naisen mielen, kokee hän monien keskeytyksienkin johtaneen silti hyvään yllättävän raskauden valokeilan osuessa näihin salattuihin pimeisiin puoliin, josta seurannut selvittely saattoi nostaa suhteen aikaisempaa paremmalle tasolle.

Syyn tunteenomaiseen suhtautumiseensa aborttiin hän arvelee olevan omassa menneisyydessään, kun hänen kirurgikollegansa päättäväisesti eväsi hänen pyyntönsä saada tulevalle vaimolleen abortin. Vasta kuukauden miettimisen jälkeen hän itse oli valmis ottamaan tulevan lapsensa vastaan.  Näin se on johtanut kauniiseen lopputulokseen: työhönsä syvästi paneutuvaan lääkäriin, joka intensiivisen otteensa kautta näkee ihmisten elämäntien vaikeuksiin niin syvälle, ettei hän lopultakaan juutu helppohintaisen yksioikoisen moralistisiin tai hälläväliä-ratkaisuihin abortin puolesta tai sitä vastaan, vaan ymmärtää noiden tilanteiden monimuotoisuuden päätyen yksinkertaisuudessaan silti niin vaikeasti opittavaan seikkaan: pelkän tarkan kuuntelemisen ja toisen ymmärtämisen terapeuttiseen voimaan. Kuulluksi tuleminen, silloinkin kun kokonaistilannetta ei voi muuttaa, on eheyttävä kokemus jota ilman useimmat ihmiset jäävät, olivatpa potilaita tai eivät.

*

Suurin osa kirjasta on Vuorjokea erityisesti koskettaneiden aborttitapausten selostuksia, loput hänen muita elämänsä retkiä. Osallistumisen ja vaikuttamisen tarve kuljetti häntä läpi partion, teinikunnan, ylioppilasjärjestöjen, sotakoulujen ja monen muunkin yhdistyksen läpi.

Rakkaimmiksi harrastuksiksi jäivät ooppera ja lintuharrastus eli ornitologia. Kolmaskin merkitsevä O-alkuinen sana astui hänen elämäänsä onkologian eli syöpätautien hoidon muodossa  kun häneltä 49-vuotiaana vuonna 1982 löydettiin polysytemia vera; eräänlainen verisyöpä, johon koululääketiedettä ikänsä harrastanut lääkäri löysi helpotusta luontaishoidon puolelta: 1-2 verenluovutuskertaa korvaavat 2-3 viikon vuosittaiset paastojaksot.

Opiskelut lopettivat jo 12-vuotiaana sotalapsena alkaneen lintuharrastuksen aina 1970-luvun alkuun, jolloin vanha intohimo palasi jäädäkseen pysyväksi jopa häkellyttävässä määrin, sillä se ei näytä olleen vain rauhaisaa luonnosta nauttimista, vaan myös huomattavan katkeraa arvovaltataistelua harvinaisia lintuhavaintoja hyväksyvän, mutta hänen monet havaintonsa hylkäävän Rariteettikomitean (http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/rariteettikomitea.shtml) kanssa, niin useasti hän kirjassaan palaa tölväisemään tuota kasvottomaksi jäävää vihollistaan. Kerran hän suuntaa suorastaan häkellyttävän töykeän laukauksen niitä lintumiehiä kohtaan jotka eivät hänen lintuharrastuksestaan kertovaa kirjaansa (Ulkonokalta tuulee, 1994) täysin varauksetta hyväksyneet. Lintumiehen rooliin tuntuu sitoutuneen yhtä muhkea osa Vuorjoen itsetunnosta kuin lääkärinäkin oloon. Gynekologikollegojen laiskuus ja suorastaan valheelliset lausunnot eivät nekään hänen kritiikiltään välty. Osa feministeistäkin saa yhden kerran töytäisyn.

Oopperaharrastus oli pysyvää lajia jo 40-luvulta, ja siihen yhtyi lauluharrastus Oulun oopperayhdistyksen perustamisesta 1965 lähtien niin solistina kuin hallintotehtävissäkin myös Suomen oopperaliitossa. Laulajien tasovaatimuksen "onneksi" kasvaessa pääsee vanheneva amatööri suurista solistitehtävistä vihdoin ansaittuun lepoon, toteaa hän siten virnistäen, etten ole varma kuulenko siinäkin jotain lintutaistelun kaltaisia katkeria sävyjä. Luopuminen, modernin ajan koitto, uudet sukupolvet ja menetelmät, niitä hän ei ole aivan kivuttomasti oopperassakaan kohdannut.

Hän ei näe tulevaisuudessa keinoja ei-toivottujen raskauksien ja aborttien määrän vähentämiseen. Aborttilain uudelleen tiukentamista hän ei kannata nähden sen johtavan uudelleen laittomiin abortteihin ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Eniten häntä huolestuttaa aborttitekniikan kehittyminen, joka vähentäessään aborttien fyysisiä haittoja johtaa myös aborttiin päätymiseen yhä heppoisemmin perustein.

Kirja mennee kaupaksi vallankin oululaisille naisille, aborttia harkitsevillekin, ja onhan siinä paikallisväriä ja kahdeksisenkymmentä henkilöä nimeltäkin mainittuina mieskollegojenkin lukea, minäkin vaivuin muistelemaan Oulun lääkiksen aikojani.

Markku Siivola

 

katso myös Tomas Seidal ym.: Lupa elää