Pois
Irene Kristeri: Tule lähelle, mene pois. Rakkaus ja riippuvuus parisuhteissa. Kirjapaja 1997

TERAPEUTTI JUMALAN TURVIN

Viiteryhmän mielettömyyden vuoksi ei Irene Kristeriä voi pitää suuruudenhulluna, vaan hän on päin vastoin terapeutti, joka terapeuttisukupolvien sarjassa on hänkin omalla tavallaan kutistanut ihmispsyyken loputtomuuden hallittavaksi kokonaisuudeksi näennäisselviin syy-seuraussuhteisiin, sitä onneksi hiukan anteeksipyydellen. Eräs hauskimmista asioiden oikomisista on hänen hypoteesinsa korvatulehduksista syynä varhaisiän viinankäyttöön, ikävämmistä taas latteudet mielisairaaloista, masennuslääkkeistä ja rintamamiesten eläkkeistä.

Hän on, taas kerran, keksinyt ihmiselle sisäisen lapsen ja virtahevonkin (Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa. Kirjapaja 1992), jakanut lapsen huolehtijalapseen, ongelmalapseen, unohdettuun lapseen ja maskottiin, joiden riippuvuudet sitten parisuhdevääristyminä ilmenevät, ja vihdoin hämmennyksen, ahdistuksen, itsensä hylkäämisen, masennuksen, vihan, pettymyksen ja surun, hyväksymisen ja ymmärryksen portaiden kautta vihdoin saapuvat anteeksiannon kautta vapauteen Jumalan rakkaudessa.

En minä mitään pahaa, sanoi sotamies Riitaoja luodin läjähtäessä hänen takaraivoonsa, eikä Kristerikään, hänkin Jumalan soturi, tahdo muuta kuin hyvää, ja saakin sitä aikaan kuten ihminen toista vakavasti kuunnellessaan saa, huolimatta luulostaan tietävänsä jotain Jumalan tahdosta, vaikka sitä etupäässä alkoholistivanhemmistaan kärsineiden lasten - jollainen hän itsekin on - parisuhdeterapiakirjansa lopulla varmasävyisesti esitteleekin. Ennen hän oman pelkonsa vuoksi pakottautui ymmärtämään miehiä, nyt jumalaapelkäävänä Jumalaa.

Hänelle on narsismin terve muoto omaan itseensä uskomisen (ei tietämisen) kautta aitoa yhteyttä toisiin, liekö uskonvarainen yhteys yksilöheijastus rakkaasta ryhmästä, säkkiin ja tuhkaan pukeutuvasta kollektiivinarsismista, suomalaisesta kristillisyydestä, maallisena vahvikkeena Kirjapaja.

 

Markku Siivola