Pois

Mikko Ojala: Hetkessä koko elämä. Kirjapaja 1994

TIIKERIN TAPPAMAN TESTAMENTTI

Mistä kiikastaa kun terveet ovat sitä mieltä että AIDS tarttuu heti vaikka kättelyssä, mutta siihen sairastuneet julistavat syyttävästi nyyhkyttäen että kukkua kanssa? Olet sika jos kavahdat sairastuneen halailua ja pussailua, olet niiden sikojen puoltaja jos et vaadi sinnetänne naida roiskuttelevia huumehomoHIVistejä kaltereiden taa, olet välinpitämätön jos et puhu siitä hattu kourassa ääni kunnioituksesta väristen ooh ja aah ja ajatellapyhääjavakavaasairautta. Olet mekastava hysteerikko tai vähättelevä kyynikko. Oletoletolet.... Pelko toisella, katkeruus toisella, syyllisyys kaikissa kummallakin puolella.

Joitakin lukuunottamatta. Mikko Ojala sairastui kaksi vuotta sitten. Minun vereni .... on kuin tiikeri, joka on vangittu omaan onnettomaan häkkiinsä .... ei se tapa sinua .... minut se tappaa. Mikko kuoli heinäkuussa 1994, kolmikymmenvuotiaana. Kuoli / Heitti veivinsä / Potkaisi tyhjää / Nukkui pois / Delasi / Menetti henkensä // Minä. Hän kuului nuoriin joka hoiti hommat putkeen, joka lukemattomien muiden nuorten tavoin luuli onneaan omaksi ansiokseen ja elämänsä haurasta unta todellisuudeksi. AIDS ampui hänet alas menestyksensä lentoradalta.

Se tuli kuin salama / kirkkaalta taivaalta. Tieto / sairaudesta ja kuolemasta. / Keskelle arjen työtä ja touhua. // Kuka antoi luvan tuoda sen / karkkihyllyjen taakse / Olin kuin tuplalla / päähän isketty. // Lontoon rakeet itkivät / ja Fazerin siniset kertoivat tulevansa hautajaisiini. // Sen kunniaksi / kaikille ilmaista karkkia!

Hän toipui siitä henkisesti hämmästyttävän hyvin jättäen toivomansa kauniin muiston jälkeenjääneille; nuoren miehen ymmärrystä ja ajatonta tavoittelevat haparoivat kyselevät ja väliin huumoriakin pilkauttavat runot ja kauniit piirrokset tässä tiettävästi ensimmäisessä suomalaisen AIDS-potilaan kirjoittamassa sairauskertomuksessa. Hän ei muuta kuolemaa Nalle Puhiksi eikä syyttele ympäristöään edes 'Suututtaa' ja 'Miksi minä?'-runoissaan kuin pikkiriikkisen olemattoman määrän.

Räähkärealismin aikakaudellamme on ehkä hyväksi että Mikon asennoitumisen herkkyys ohjaa huomion liiaksikin pois AIDSin hirveydestä ja elämän rujoudesta. Ehkä sen sairaussanoma juuri siksi vaikuttaa sellaiseenkin, joka tavanomaiseen AIDS-elämöintiin on jo turtunut.

Toivomuslista elämäni loppupäiviksi / ei ole pitkä. // Haluaisin... haluaisin... / niin palavasti rakastaa.

Markku Siivola