Pois

Desmond Morris: Hellyyden anatomia. Suom. Ossi Suihkola. Otava 1988.

TILASTOITUA HELLYYSKÄYTTÄYTYMISTÄ

Eräs populaaripsykologisen kirjallisuuden lajityyppi on ihmisen ulkoisen käyttäymisen analysointi. "Ele on viesti"-tyyppiset kirjat lupaavat onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa niin helpolla tavalla; tarkkaile ensin toista, sitten katso kirjasta mitä se oikeastaan merkitsee, ja elä onnellisena elämäsi loppuun asti. Tämänkaltainen objektiivisuuden tuntua luova ulkoisia ilmiöitä selostava psykologia on siksi maallikolle mieleen. Reilua asiaa eikä mitään mytologisia mongerruksia!

Vain yhden hyvän eleanalyysiesitelmöitsijän olen kerran tavannut. Hän osasi asiansa ja osasi myös aidosti nauraa pelkän analysoinnin hulluudelle. Tiedehulluista käyttäytymisanalyytikoista muistan ainakin Judy Dunnin kirjastaan Miksi vauva itkee (Gummerus 1980) hänen tullessaan tutkimustensa kautta mm. sellaiseen tulokseen, että vauva itkee pissat housussa herkemmin. Hänpä olikin lukenut psykologiaa ja eläintiedettä, ja ammattiaivopestyn profiili olikin selvästi nähtävissä.

<>

Etologi Desmond Morrisin edellinen kirja "Alaston apina" myi ymmärtääkseni hyvin. "Hellyyden anatomia" kertoo mistä on "oikeastaan" kyse kun apinamme pääsee hipelöimään toisia apinoita, elukoita ylipäänsä, vaatteitaan ja itseään.

Morris näkee ihmiselämässä kolme suurta aaltoa kosketuksen suhteen: vauvaiästä aikuisuuden kynnykselle tapahtuva irtautuminen, sen jälkeinen uusi tihenevä hellyysaalto, seuraavaa sukupolvea valmistelevan parisuhteen tiivistyessä lopulta vauva-asteen tasolle. Parinmuodostuksen tapahduttua on toinen vauvakausi ohi ja todellinen toinen lapsuus alkaa. Tähän kauteen pysähtyminen on Morrisille onnen mitta, jolloin sukupuolisen hellyyden ja oman lapsen rakastamisen hellyysilmaukset pitävät parisidoksen lujana johtamatta sitä toisen nuoruuden kapinoivaan irtautumiseen, avioeroon tai uskottomuuteen. Kolmas ja lopullinen vauvakausi astuu näyttämölle vanhuuden seniiliyden ja avuttomuuden kera: "Matkamme päässä olemme jälleen vauvoja, meidät on sievästi peitelty arkkuun ... kuin varhaislapsuutemme kehto. Kehdon keikkumisesta olemme siirtyneet aikakausien keinahtelevaan vaihduntaan."

Tässä kohdin ei Morris malta olla potkiskelematta uskovaisia: "Monen mielestä on vaikea ajatella kolmannen suuren hellyyssarjan päättyvän tähän. He kieltäytyvät hyväksymästä sitä että kolmas vauvaikä ei jatku kolmanteen lapsuuteen taivaassa. Siellä tuo tila olisi ihanteellinen ja pysyvä eikä olisi minkäänlaista pelkoa liian aktiivisesta äidistä koska Taivaan Isällä ei ole vaimoa."

<>

Koskettelulajit jakaa Morris viiteen pääryhmään: Ystävän, vieraan (lääkäri, parturi, poliisi ym.), eläimen, vuodevaatteiden ja oman ruumiin kosketus. Esinehellyys (tutti, tupakka, purukumi, ruoat ja juomat jne.) on luku sinänsä. Hän jakaa kaikenlaisia koskettelutapoja, kuten kättelyä ja sen yhteydessä niiausta ja kumarrusta, suutelua, syleilyä, raaputtamista, hierontaa, tanssia jne alaryhmiin, esittelee prosentti- ja tiheyslukuja (jotka perustuvat hänen henkilökohtaisiin havaintoihinsa 10.000 aikakaus- ja sanomalehtikuvan tarkalla analysoinnilla terästettynä) niiden yleisyydestä eri ikä-, sukupuoli-, ammatti-, harrastus- ym. ryhmissä, tarkastelee kehon eri alueiden seksuaalikytkentöjä, kulttuureiden tabuja ja tapoja ja hiukan historiaakin. Aivan hauskaa on lukea esim. hyökkäyksestä jazzia vastaan 20-luvulla: "Tuo tanssi inhottavine rytmeineen, joka tuo mieleen parittelun, on tuotettu Keski-Afrikasta amerikkalaisen bolsevikkikoplan toimesta tarkoituksella murskata kristillinen kulttuuri kaikkialla maailmassa". Aivan hauskaa matematiikkaa on Morrisin laskutoimituksen tulos, jonka mukaan Ranskassa, Länsi-Saksassa, Yhdysvalloissa ja Englannissa taputellaan vuosittain yhteensä 150 miljoonaa kertaa "petoeläinten lahkoon kuuluvia nisäkäslajeja" (kissoja ja koiria).

Yhtä hauskaa ei ole eläinten laajamittainen käyttö tutkimustarkoituksiin. Eläinystäville on tiedossa aggression tunteita Morrisin kysellessä kuinka he voivat olla niin julmia, että antavat mieluummin ihmisten kuin eläinten kärsiä kieltämällä eläinkokeita, jotka kiistatta ovat johtaneet moniin ratkaiseviin tuskaa ja kuolemaa lieventäviin lääketieteen keksintöihin. "Esittäkää arvostelunne thalidomidilapsen, kurkkumätään kuolleen ja poliopotilaan äidille" hän sanoo eläinkokeilijan siteeraustensa kautta. Mikä saa laboratoriorotan murhan tuntumaan niin pahalta, kun omalle pihalle tunkeileva saman rodun edustaja tapetaan ilman armoa? Desmond tulee tulokseen, että eläinystäviä vaivaa petollinen hellyys; vertauskuvallinen petos. Vertauskuvallisessa roolissaan laboratoriorotta on hyvä ja uskollinen palvelija, kunnes sitä niin hyvin hoitanut isäntä alkaa äkkiä rääkätä pientä palvelijaansa, ei suinkaan palvelijansa vaan oman itsensä parhaaksi. Hellyys on osoittanut petolliseksi. Miten tutkija käyttäytyy omia lapsiaan kohtaan pettäessään vertauskuvalliset lapsensa joka päivä laboratoriossaan? Kun näin tapahtuu miljoonia kertoja joka vuosi, voimmeko enää luottaa täällä kehenkään? Kuulummeko emotionaalisten pettureiden kansakuntaan? - Eläinkokeet järkyttävät tällä tavoin eläinystävän uskoa fyysisen läheisyyden siteitä muodostavaan voimaan, ja niinpä hän mieluummin kapinoi eläintutkimusta vastaan kuin muovaa omaa maailmankuvaansa realistisemmaksi.

<>

Morrisin populariteettiin on vaikuttanut varmaan hänen kuivankyyninen, joskus hiukan yliampuva huumorinsa sekä se sama vanha resepti, jonka uskonnolliset johtajat ovat aina osanneet kaikkein parhaiten: turhat tieteelliset varaukset ja varovaisuudet pois, ja suoraan asiaan niinkuin se "itse asiassa" on. Ei kansa epävarmuudesta pidä. Selkeät selitykset luovat turvallisuutta kaaokseen, maailmankuvan hallinnan näennäistä tuntua. Niinpä Morris kertoo, että käden poskelle vieminen onkin oikeastaan hellyydentarvetta matkimalla tilannetta jossa toinen henkilö hellästi koskettelee. Tyyny on oikeastaan ystävän poski. Päätä tukeva käsi olkapäästään tuettuna onkin oikeastaan olkapään tai rinnan vastine kuvitellussa syleilyssä. Kellumme kuuman kylvyn sikiönesteessä kylpy-kohtujemme kaarevien seinien sisäpuolella. Hotellit ovat itse asiassa lastenhuoneita, huonepalvelu vie meidät itse asiassa kehtoon, napin painaminen tai sisäpuhelimen nostaminen korvaa meidän vauvanitkumme. Parhain väite on että uhkapeluri Las Vegasissa suutelee itse asiassa Jumalaa suudellessaan arpanappulaa pelin aikana. "Näin on" toteaa Morris vielä painokkaasti. Mikäli lukijakin näin uskoo, saattaa hän uskoa takakannen valheeseenkin: "Tästä kirjasta on apua aikamme estoiselle ihmiselle".

 

Markku Siivola