Pois
Louise Minerva Frostegren: Ymmärrä unesi, tunne itsesi. Suom. Oili Alho. WSOY 1988.
 

TULKINTOJEN TOTUUDESTA JA TARKOITUKSENMUKAISUUDESTA

Tulkinta on käsittämättömän tekemistä käsitettäväksi. Tulkinnassa katoaa kuitenkin aina jotain alkuperäisestä, sillä alkuperäistä voi olla vain alkuperäinen itse. Siksi ei tulkinnan ymmärtämistä pidä koskaan luulla tulkitun ymmärtämiseksi. Vaikka sormi osoittaa kuuta, sormi ei ole kuu.

Mikäli käytetään aina samaa tulkintajärjestelmää, alkaa tulkittu lopulta tuntua itse totuudelta. Mitä useammat ko. tulkintajärjestelmää käyttävät, sitä vahvemmaksi muodostuu totuuden illuusio. Toista tulkintajärjestelmää suosivat muuttuvat helposti päänsä verran lyhyemmiksi vallankin poliittisten ja uskonnollisten tulkintajärjestelmien ollessa kyseessä.

Myös psykiatriassa ja psykologiassa riistäytyy tulkinta usein välineestä; työkalusta itse päämääräksi, joka sisältää houkuttelevan asiantuntija-aseman, minää hyväilevän paremmintietävyyden korokkeen, jolta toista ei voi enää kohdata avoimesti. Mitä vaikeampi päivätajuisen järjen on tulkittavaa ilmiötä käsittää (sen totuusarvosta riippumatta), sitä esteettömämmin voidaan tulkintaa harjoittaa, koska on vaikeaa todistaa asianlaidan olevan toisinkaan. Mitä yksityiskohtaisempi tulkintajärjestelmä on, sitä paremman suojan sen illusorinen selkeys harjoittajalleen antaa.

Tulkintaan sisällytetään usein perusteeton oletus päivätajunnan primääriasemasta, jolloin tulkinnan kautta saavutettu ymmärrys oletetaan automaattisesti oikeimmaksi. Tämä väärä oletus tehdään koska massavaikutteille (kulttuurivaikutteille) altis päivätajunta saattaa olla yleinen (yleisesti hyväksytyt arvot, tieteellinen maailmankuva, keskeiset uskonnolliset, poliittiset ja filosofiset arvot jne.) ja ko. kulttuurissa toimimisen kannalta tarkoituksenmukainen, mutta näillähän ei välttämättä tarvitse olla mitään tekemistä asioiden todellisen laidan kanssa.

Näet että aurinko nousee, etkä voi mitään tälle aistiharhallesi, vaikka tiedät että se on maa joka liikkuu, ei aurinko. Tuhannet sukupolvet tulkitsivat näkemänsä väärin, ja hulluja olivat ne jotka väittivät toista. Luulemmeko me näkevämme maailman lukemattomia ilmiöitä nyt oikeammin kuin he? Luulemmeko että Einstein on sanonut viimeisen sanan?
 

<>

 


Unet ovat käsittämättömyydessään mitä herkullisimpia tulkinnan kohteita. Kirkko, filosofit, psykiatrit ja psykologit ovat vainonneet unta kautta vuosisatojen, pyhittäneet ja lisensoineet ne vain oman järjestelmänsä kautta tulkittaviksi. Historia näyttää tulkintojen suhteellisuuden sille, joka viitsii niiden julkituomia eri näkökulmia keskenään vertailla. Tulkinnat eivät kuitenkaan ole kokonaan vääriä, vaan heijastavat omia varjojaan, jokainen erilaisia, tajunnan kankaalle, ja siksi ne sopivat kyllä työkaluiksi niiden suhteellisuuden ymmärtävälle.


<>

 


Louise Minerva Frostegren, fil.kand., on yksi siitä loputtoman suuresta joukosta, joka on kiinnostunut unista, kirjoittanut siitä sitten lopulta kirjan. Oman tapansa lähestyä unia on hän nimennyt psykoterapeuttiseksi symbolityöskentelyksi. Unien kanssa hän on työskennellyt kymmenisen vuotta, etupäässä ryhmissä. Hän yrittää käyttää mahdollisimman paljon sekä järkeään että intuitiotaan, joka toisaalta johtaa sangen pitkälle mystiikan maaperälle, toisaalta arkipäivän psykologian klassisisiin lapsuusanalyyseihin hiukan liian varmaan sävyyn, vaikka siellä täällä muistuttaakin niiden suhteellisuudesta. Tämä kahtiajakoisuus tule kauniisti esiin hänen alkusanojensa ensimmäisen lauseen yhteensovittamattomassa paradoksissa:

Ainoa auktoriteettihenkilö, jonka Frostegren mainitsee on Ambres, kovin itämaan linjalle kuuluva. Samaan viittaa Frostegrenin itsensä seisominen mystiikan ja tieteen välisen (keinotekoisen) vedenjakajan mystisemmällä puolella telepatiaan, enneuniin ja ei-materiaalisiin olentoihin sekä ruumiista irtautumiseen uskoen, useita näistä ilmiöistä ilmeisesti itse kokeneena, joka hänen tekstinsä rauhallista kokonaistaustaa vasten on vain hyvä seikka. Carl Gustav Jungin anima ja animus, oikean ja vasemman aivolohkon erilaisuuksien ja Ying/Yangenergiavastakohtien esitteleminen kuuluvat klassisen itäfilosofisesti ajattelevan henkilön profiiliin, niin myös tiedostamattoman jakaminen alitajuntaan, "todelliseen" minään ja korkeampaan henkiseen minään.

Hänen kirjansa on vaivattoman tuntuisesti kirjoitettu pieni miltei jutustelevanomainen uniopas, joka itävetoisuudestaan ja länsitulkinnoistaan huolimatta silti melko hyvin välttyy kirkkaankuolleiden tieteellisten yläkäsitteiden rysänperältä sekä sfääreissä hervottomasti liehumiselta. Keskitie löytyi vasta kahden äärimmäisyyden kautta. Hän kirjoitti ensin liian kunnianhimoisen ja liian älyllisen unikirjaehdotuksen kustantajalleen, joka hylkäsi sen, näki sitten unen jossa näki itsensä sisäisen kuivumisen vaaran, tahtoi sen jälkeen kirjoittaa pelkän intuition varassa, päätyi lopulta keskitielle: "Tulos ei ehkä ollut aivan sellainen kuin olin toivonut - että saisin kirjoittaa pelkästään tunteen innoittamana ilman älyllistä vaivannäköä. Mutta tulos oli tämä kirja, joka on merkittävästi kevyempi, joka ei kata niin monia puolia elämästä, ja jonka olen kirjoittanut vaivattomasti."

Mitä hän nyt hiukkasen kirjan lopussa villiintyy uneksimaan paremmasta maailmasta, jos jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus käydä uniryhmässä. Vaan melkein jokainen ihmisen psyykestä kirjoittava tapaa teoksensa lopussa hiukan visioistaan sekaisin mennä, joten siitä vaan. Unia ja uneksijoita tarvitaan toiseen päähän keinulautaa jotta kovien faktojen puolustajatkin saisivat hiukan kiikkua.
 

Markku Siivola

kts myös Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa