Pois

Tapani Koivula: Viestejä - kirja kosmisesta yhteydestä ja henkisestä kehityksestä. Unio Mystica 1996.

UFOISTA JA USKONNOSTA

Avaruususko johti kuolemaan

Heaven's Gate -kultin 39 jäsenen joukkoitsemurha vuonna 1997 kertoo siitä kuinka älykkyyskään ei suojaa ihmistä uskomasta ufoon komeetan takana, viholliseen rajan takana. Kauhistuttavalla tavalla kutoutuvat itsemurhaviitteet loogiseksi osaksi heidän filosofiaansa.

Suomalaiset näyt

Suomalainen ufokultti - riippumatta ufojen mahdollisesta fyysisestä olemassaolosta - ui rajatietofilosofian virrassa, joka läpäisee samoine henkitasovärähtelyjuttuineen kymmenet muutkin suomalaisen esoterian muodot. Ufoissa vierailut, ihmisen näköiset avaruusoliot joukossamme valtapaikoillekin pyrkimässä, ihmisiin istutetut kojeet ja geneettiset manipulaatiot, viljapyörteet, telepaattiset viestit ja automaattikirjoitukset "viimeisine varoituksineen" ovat tuttua tavaraa kaikissa näissä piireissä liikkuville. On suorastaan pelottavaa kuinka samanlaisista aineksista Heaven's Gatenkin teksti on koostunut kun tiedämme mihin tuo usko lopulta johti.

Julkisen sanan myötätunto kallistuu esoteerikkojen arkkivastustajan; Skepsis-yhdistyksen (http://www.skepsis.fi) puolelle, vaikka se on vähintään yhtä säälittävän sitoutunut järkiuskoonsa jossa epäily on muuttunut avoimuudesta epäjumalaksi, paraatiesimerkkinään ex-puheenjohtajansa Lauri Gröhn (http://personal.eunet.fi/pp/ske/Lauri.html).

Ufotutkijan omakuva

Arkkitehti Tapani Koivula ja kaimansa Tapani Kuningas ovat ufoinnostuksensa kautta tulleet jo melkoisiksi kuuluisuuksiksikin massamedioiden kautta. He edustavat ehkä jopa kymmenien tuhansien suomalaisten näkemyksiä ufoista ja niiden toimintatavoista ollen näin osa suomalaista kulttuuria .

Koivulalla on kuitenkin mahdollisuus tyyppiselityksistä irtautumiseen koska hän pystyy kritisoimaan kokemuksiaan pidemmälle kuin keskiverto rajatietoharrastaja. Niinpä hän pystyy epäilemään että hänen huoneessaan yöllä istunut ufolainen olikin ehkä vain vaatekasa tuolilla, ja katuhiippailija-avaruusveljen antama tavallinen kuulakärkikynä ei ehkä sisältänytkään ufoihin yhteyttä pitävää elektroniikkaa, ja hänen alitajuntansako se vain hullutteli kuulluksi tulemisen toivossa avaruusolennon automaattikirjoitusteksteinä.

Silti hän kirjansa lopussa julistaa tietävänsä heidän olevan todellisia. Koivulan kokemuksista palasi mieleeni suomalainen ballerina Margit Mustapa, jonka jo vuodesta 1943 alkaneista ufokokemuksista syntynyt teos Spaceship to the unknown (Vantage Press, New York 1960) on rakennettu pelkistä kuvitelmista. Ylimaallista rakkautta tuntien hän näki avaruusveljiä ja siskoja pitkin katuja ja kulkuvälineitä todisteinaan vain heidän hymynsä, sillä sanaakaan ei koskaan vaihdettu saatikka muutoin tarkistettu. Siitä ei autoerotiikka enää parane!

Avaruusveljen avulla

Suuri osa kirjasta koostuu avaruusveljen antamasta automaattikirjoituksesta, josta mm. opimme harmaiden pienten ufolaisten (yksi laji maapallolla tällä hetkellä oleskelevista 82 eri planeetan asukeista) soluttautuneen valtapiireihin ja tekevän ihmisillä risteytyskokeita jättäen heihin pieniä esineitä ja iholle kuvioita jotka sisältävät merkittävää tietoa kahdentoista ulottuvuuden lainalaisuuksista.

Tekstin filosofinen osa on tavanomaista rajatietopiirien välittämää korkeaeettistä nuhtelua ihmiskunnan holtittomasta elämästä, vaihtoehtolääkinnän mukaisia mielipiteitä ruuasta, viinasta ja tupakasta, kannanottoja työnteosta, rahasta, EU:sta, ydinaseista, ja parannuksenteon tarpeellisuudesta maapallon pelastamiseksi. Onneksi Koivula kuitenkin tietää tällaisten viestien värjäytyvän aina välittäjänsä luonteen ja kokemuspiirin rajallisuuden vuoksi. Kovin yksioikoisessa ja toistuvassa tiedemiesten mollaamisessa kuulen kuitenkin koko suomalaisen rajatietoseurakunnan tuhansista suista niin monen monituista kertaa singonneen omaa itseä ylentävän ja itsekritiikkiin kykenemättömän halveksunnan länsimaista tiedettä kohtaan.

Ufokultti erottaa

Ufoasiat olivat muodostuneet kiilaksi myös Koivulan aviosuhteeseen. Hän kertoo myös mielisairaalaan passituksestaan luottaen ehkä lukijoidensa yleiseen epäluuloon kovaa lääketiedettä kohtaan laittaessaan syyn hänet sairaalaan passittaneen ymmärtämättömän terveyskeskuslääkärin syyksi. Tohtoriparka näet pelästyi hänen kertomustaan yhteyden katkeamisesta avaruusolentoon ja sitä seuranneesta ahdistuksesta, jonka vuoksi hän oli terveyskeskukseen mennyt. Jotkut lääkärit käsittävät normaaliuden rajat kieltämättä niin ahtaasti, hämmästyttävää kyllä, että jo pienestä ufoilemisesta kiipeilevät pitkin seiniä.

Tapahtumien tarkka kulku jää meille kuitenkin arvoitukseksi. Niinkuin ufotkin. Emme voi havaita niiden yhdistävää vaikutusta, mutta ufokultin - kaikkien muiden kulttien tapaan - voimme nähdä erottavan ihmisiä toisistaan. Uskon harhapoluilla kauan vaeltaneella ei ole enää varaa palata takaisin, muistissa hukatut vuodet ja paluun nöyryytyksen menetetyt kasvot.

Markku Siivola


KALEVA 23.4.1997

Ufokulteista ja -kirjoista

Markku Siivola kirjoitti ansiokkaan kirja-arvostelun teoksestani "Viestejä" (Unio Mystica 1996), otsikolla "Ufoista ja uskonnosta' (Kaleva 4.4.1997). Kritiikki pohjautui osittaiseen väärinkäsitykseen, joten muutama tarkentava huomautus lienee paikallaan.

Vaikka olen kirjoittanut teokseni minä-muodossa, se on romaani. Itse en ole kirjassa kuvattuja tapahtumia kokenut, mutta silti se pohjautuu tositapahtumiin. Olen vuosikymmenien ajan tutkinut ufoja ja ns. kontaktihenkilöitä, jotka väittävät kohdanneensa avaruusolentoja. Kirjassani tuon esille tyypillisen kontaktitarinan, jonka yksityiskohdat on löydettävissä todellisista kokemuksista.

Markku Siivola on itse psykiatri ja suomalaisen rajatiedon, lähinnä parapsykologian uranuurtajia. Tämä antaa hänen mielipiteilleen erityistä merkittävyyttä.

On ilahduttavaa, että Siivola myöntää eräiden kollegoittensa olevan niin herkkiä, että "pienestä ufoilemisesta kiipeilevät pitkin seiniä" ja voivat lähettää ufonnäkijän pakkohoitoon.

Itse en ainakaan vielä ole joutunut psykiatrisen terrorin uhriksi, mutta tunnen tapauksia, joissa rajailmiöiden kokija on passitettu mielisairaalaan. Paikalle on kutsuttu kaksi mielisairaanhoitajaa, jos henkilö on käyttäytynyt rauhallisesti. Mikäli hän on ollut kiittämätön ja on kohtelusta kiihtynyt, apuvoimiksi on kutsuttu kaksi poliisia.

Se että kellä tahansa lääkärillä on ylimaallinen valta määrätä kansalainen pakkohoitoon, on menneiden vuosisatojen jäänne, josta tulisi päästä eroon mahdollisimman pian. Pakkohoito on hyväksyttävissä vain, jos henkilö on vaaraksi itselleen tai ympäristölleen.

Lääkärien toiminta on myös oire vajavaisesta koulutuksesta ja maailmankuvasta. Maailma muuttuu, ja eräs hämmentävä merkki siitä on ufohavaintojen lisääntyminen. Eivätkä ufoja ja avaruusolentoja näe vain syrjäkylien oppimattomat ihmiset, vaan ilmiö tavoittaa kaikki yhteiskuntaluokat.

Monilta osiltaan Markku Siivolan kirjoitus oli kyynisen asiallinen, mutta viimeisen lauseen johtopäätös oli selvä harhalaukaus: "Uskon harhapoluilla kauan vaeltaneella ei ole enää varaa palata takaisin, muistissa hukatut vuodet ja paluun nöyryytyksen menetetyt kasvot."

Olisiko enemmänkin Siivolan omaa kokemusta?

Kanavointi eli viestit avaruus- ja henkiolennoilta ovat kuuluneet ihmiskunnan henkiseen todellisuuteen kaikkina aikoina. Monet pyhät kirjat ovat syntyneet juuri tällä tavalla. Vasta viime vuosikymmeninä dogmaattisen uskonnon ja virallisen tieteen "epäpyhä allianssi" on uskotellut ihmisille, että yhteys korkeammille tasoille on pelkkää kuvittelua tai kuuluu historiaan.

Jos kanavoituihin viesteihin tutustuu ennakkoluulottomasti, niiden sanoma osoittautuu samaksi viisaudeksi, jota ihmiskunnalle on välitetty kautta aikojen. Kosmisten viestien kautta vanhat viisaudet näyttävät tavoittavan sellaisetkin uuden ajan ihmiset, jotka ovat pettyneet tieteen ja kirkon auktoriteetteihin.

Markku Siivola otti kirjoituksessaan esille myös amerikkalaisen ufokultin "Taivaanportin", jonka joukkoitsemurha on viime aikoina puhuttanut läntistä maailmaa. Tapaus kuuluu amerikkalaisiin ääri-ilmiöihin. Suomalaisille ufojärjestöille itsetuhon ajatus on täysin vieras. Ufokontaktien kautta tulleissa viesteissä puhutaan kyllä katastrofien uhasta, mutta samalla korostetaan, että tiedostavien ihmisten tehtävä on viimeiseen asti taistella elämän puolesta.

TAPANI KOIVULA
ufotutkija, kirjailija, arkkitehti

Vastaus Tapani Koivulalle

Harmi että Koivulan kirjasta ei käy ilmi sen olevan romaani. Minut pääsi erehdyttämään vielä sen takakansikin, joka väittää tekstiä nimenomaan Koivulan omiksi kokemuksiksi! Mutta koska se pohjautuu Koivulan mukaan tositapahtumiin heijastaen näin hänen suhtautumistaan, ei kritiikkini ydin muutu.

Kritiikkini ei ottanut kantaa ufojen ja henkimaailman todellisuuteen. En puhu todellisuudesta itsestään vaan sen omakohtaista havainnointia estävistä vakaana pysyvistä selitysjärjestelmistä. Puolustajat ja vastustajat ovat saman asenteen uhreja, ja näiltä yhden selitysmallin harhapoluilta on vaikeaa palata takaisin kaikkien hukattujen vuosien jälkeen.

Koivulan käsitykset psykiatriasta ovat ymmärrettäviä. Ne vastaavat sitä yleistä ja yksipuolista kuvaa, joka helposti syntyy ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta itse ottaa selvää kuinka verrattoman paljon vaikeammista ja monimutkaisemmista ihmisten kohtaamisista kunnallisen psykiatrian arkisessa aherruksessa - virheineen ja onnistumisineen - on itse asiassa kyse.

Markku Siivola