Pois
Markku T Hyyppä, Markku Partinen: Uni - varjoko vain? Otava 1985.

UNIEN TIETEELLINEN TUTKIMUS

Minun on seuraavassa pakko niputtaa kaimani Markut yhdellä äänellä puhujiksi, koska luvuista ei käy ilmi kenen hengentuotetta ne kulloinkin ovat. Täten heidän mahdolliset mielipide-eronsa eivät näy, mutta voivathan he sitten itse jakaa ruusut ja risut keskenään.

Voin yhtyä kirjoittajien näkemykseen siitä, että heidän teoksensa sisältää täyttä ja tiukkaa asiaa kansainvälisestä unitutkimuksesta. Heidän tieteelliset meriittinsä unitutkimuksen alueella ovat vahvat, ja meriittinsä mukaisesti he eittämättä ovatkin alansa ammattimiehiä. Heidän painopisteensä on kuitenkin kovin medisiinisellä alueella, yksilön unen sekä sen häiriöiden kliinisten vaikutusten selvittelyssä, joten psykologisten ja antropologisten unitutkimusten esittely jää olemattomaksi. No, medisiinareitahan he ovatkin. Hyyppä on neurologi, aivotutkija ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskuksen psykosomatiikan yksikön johtaja. Partinen on Helsingin yliopistollisen keskussairaalan neurologian klinikan erikoislääkäri.

 Kirjan takakannen lausahdus siitä, että "vasta tällä vuosikymmenellä tutkimus on onnistunut ratkaisevasti lähenemään unen arvoitusta" on roskaa. Unen tutkimus on edennyt metrin, ja tuhat kilometriä on vielä jäljellä. Heidän esittämänsä tulokset henkivät sitä, mitä aikoinani itse kirjoitin:

Unitutkimus on saanut selville erilaisia muuttujia ja korrelaatioita. Tiedämme nyt kaikenlaisista sähköisistä, hormonaalisista ym. ruumiillisen tason muuttujista ja niiden välisistä suhteista. Psykologinen yksilötutkimus ja antropologinen kansainvälinen tutkimus on myös tuonut paljon prosentteja, suhteita ja yhteyksiä sukupuolen, iän, psykopatologian, kulttuurien ja niissä nähtyjen unien välille. Tähän tietokuonaan uppoaa moni tiedon ja ymmärryksen toisiinsa samaistaja. Vaikka tietäisimme, että Los Angelesin koillisosan elektroniikka-alan toimitusjohtajat ovat vuoden 1973 ensimmäisellä vuosineljänneksellä nähneet uskottomuusunia 7.86 % enemmän kuin edellisellä neljänneksellä, ei se vielä avaa meille heidän uniensa henkilökohtaista merkitystä saati sitten että niiden kautta oppisimme mitään olennaista omista unistamme.

Takakansi lupaa myös neuvoja unipulmiin, joita muutamia saakin, mutta joista melkein kaikki on tavallinen terve järki aina tiennyt. Tämä ei tietysti ole Markkujen vika, vaan osoittaa vain kuinka toivottoman periferiassa unen tutkimuksessa vielä liikutaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tuota analyyttistä tutkimusta pidä jatkaa, sillä aivan yllättäviltä tahoilta on tieteen sokea kana ennenkin kultajyviä löytänyt. Tutkimusta ei voikaan sitoa välittömään käytännön hyötyyn.

Olipa käytännön hyödyn kanssa niin tai näin, joka tapauksessa saa kiinnostunut maallikko paljon tutkimustietoa unista. Melkoisen yleissivistynyt pitää kuitenkin olla, että pystyy kirjan sulattelemaan. Se käsittelee sellaisia aiheita kuin unen kemia, fysiologia, hiljan tunnetuksi tullut suomalainen unipatjarekisteröinti, eläinten uni, uni suhteessa ikään, vuorotyöhön ja matkustamiseen, unen rytmit, kesto, vaiheet ja häiriöt kuten unissakävely, narkolepsia, kuorsaus, unettomuus yleensä, liikaunisuus, kätkytkuolemat. Viimeksi käsitellään vielä unilääkkeet ja kerrankin kauppanimineen, mikä tyydytyksellä todettakoon.
 

* * *

Ymmärryksen ja tiedon sekoittaminen toisiinsa on koko kulttuurimme ominaisuus joten on aivan luonnollista, että juuri unitutkimuksen alueella olen tavannut niin tutkijoita kuin tutkittavia, jotka arvelevat jotenkin pääsevänsä analytiikan keinoin ymmärrykseen. Analyyttinen tutkimus ei kuitenkaan koskaan johda ymmärrykseen. Erityisesti uni liukuu aina pois analytiikan otteesta. Unia on ymmärretty aina, kautta vuosituhansien, kautta kaikkien kulttuurien ja ideologioiden, mutta elävän ymmärryksen liekkiä ei voi koskaan vangita tutkimustuloksiin, vaan se jää aina taiteen puolelle, josta analytiikkaan sitoutuneet eivät ymmärrä mitään ja niin he juoksevat sukupolvi toisensa perään kokonaan väärin paradigmoin jahtaamassa unien arvoitusta kuin virvatulta, jonka sitten kerran ehkä tavoittaisivat.

Mainitsen erään olennaisimmista paradigmoista, josta ei tietenkään ole mitään hyötyä: jotta unen luonne tulisi paremmin ymmärretyksi, pitää huomio kiinnittää ensin kysymykseen mikä on valvetila, sen todellisuus ja ehdot. Toisaalta, jos alunperin käsittää analytiikan rajoitukset, voikin täysin rinnoin tehdä tutkimustaan, löytää uusia hyödyllisiä sovellutusalueita, kuten muidenkin (luonnon)tieteiden piirissä tapahtuu. Silloin ei potki aisansa yli eikä johda ketään harhateille.

Markut pysyttelevät kyllä pääasiallisesti lestissään, mutta seikkailevat kuitenkin sen verran puhtaan luonnontieteen ulkopuolella unientulkintoja pohdiskelemassa. että heidän rajoittuneisuutensa tulee ilmi. Taas kerran he lausuvat uskontunnustuksen: "... unentulkitsijan täytyy olla monivuotisen psykoanalyyttisen koulutuksen saanut ammattiauttaja". -Siinä se taas oli, se psykoanalyysin pullonkaula. Historia tai antropologia ei tunnu opettaneen heille tässä suhteessa mitään. He ovat keräilleet tiedon pirstaleita muistakin tulkintatavoista ja esittävät ne tavalla, joka paljastaa, että elävää unien ymmärrystä he eivät ole itse koskaan saaneet kokea. He tuntevat vastenmielisyyttä kaikkea tieteellisen analyysin hallitsemattomissa olevaa kohtaan ja heittävät sen "mystiikan" yleisromukoppaan. Ennusunien kohdalla koppa oikein kolisee. He eivät ole viileän objektiivisia tiedemiehiä, jotka tasapuolisesti voisivat tarkastella hypoteesejä ja koetuloksia. Mutta valitettavasti melkoinen osa tiedemiehistä on samanlaista joukkoa, joten tieteen autorisaation he mystiikkakauhullaan saavat epäilemättä puolelleen.

He omistavat teoksensa suomalaisen unitutkimuksen tulevaisuudelle ja ihmisen arvoituksen pohdinnalle. Omistuksen ensimmäistä osaa tämä teos vahvistaa. Toisen osan paradigma on heiltä vielä kadoksissa.

Markku Siivola
kts myös

Markku T. Hyyppä, Erkki Kronholm: Aivoituksia

Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa