Pois
Ingrid Riedel: Unet ja elämänkaari. Suom Rauni Paalanen. Kirjapaja 1998


UNIKUVISSA KOKO ELÄMÄ

Unia voi tulkita - hengiltä! Tulkinta on alkuperäisen unen väkivaltaista alistamista tulkitsijan omaan maailmankuvaan. Säälittävimmät unitulkintakirjat ovat myydyimmät: ihmisten erilaisuuden kollektiivisen typeryyden muottiin valavat irvokkaan pinnalliset unisymboliluettelot. Usko vakiosymboleihin on yksi heijastus itsensä ulkopuolelta ratkaisua hakevasta lapsenuskosta, sokeudesta jolle asiantuntijakulttuurimme tarjoaa opaskoiria päivän hintaan. Unilleen tulkitsijaa kaipaava ja vakiosymboleihin uskova saa yllin kyllin juuri sitä mitä kaipaakin: tulkitsijoita. Mutta unien ymmärtämisestä se tie vie vain kauemmas.

Parhaat unikirjat eivät unisymbolien selityksiä tarvitse, esim. Almuth ja Werner Huth: Unen salainen voima (WSOY 1995) - huomatkaa kustantajan sille antama suomenkielinen harhaanjohtava paljastelevanvihjaileva "salaisuuksia" ja "voimia" viljelevä rahvaan hämmästelyyn vetoava matalaotsainen nimi.

Vaikka monien terapiasuuntien edustajat ymmärtävät että yleispätevien unisymbolien sanakirjaa ei voi laatia, niin toisaalta ikävän moni uskoo että kielioppi eli tulkintajärjestelmä voidaan, jolla sitten paljastuvat yksilökohtaiset unisymbolit. Niinpä näkevät jungilaisessa terapiassa olevat arkkityyppiuniaan ja freudilaisessa toiveentoteutumiaan, ja kiistelevät sitten kumman järjestelmä on oikeampi.

Unista kirjoittava joutuu näin vaikeaan tasapainotteluun: miten kertoa elävin esimerkein unien merkityksestä riittävän vapaasti ja elävästi, miten yhdistää unisymbolien äärimmäinen yleisyys ja äärimmäinen yksityisyys.

*

Zürichin C.G. Jung-instituutin dosentti ja Frankfurt am Mainin yliopiston uskonnonpsykologian kunniatohtori Inger Riedel (63) onnistuu melko hyvin unisymbolien esittelyssään arvonimensä heijastamasta sitoutumastaan huolimatta, mutta onneksi hän sitoutuu C.G.Jungiin; tämän vuosisadan länsimaisista ihmissielun tutkijoista syvimpiin ja vapaimpiin, vaikka Jung arkkityyppeihinsä takertuikin.

Näitä jungilaisia arkkityyppejä siteeraa myös Riedel, anima, animus ja varjo niistä etualalla. Juuri jungilaisen arkkityyppikäsitteen eli ihmiskunnan yhteisten vakiosymbolien avulla on helpointa nähdä unien yhteys monien kansojen kulttuurihistorian rikastumina, lopulta ihmissieluun syöpyneinä emootioiden kuvasäilöinä, unitapahtumia tunteitten muuntajina, tai niiden toisena puolena.

Toisaalta jungilainen individuaatiokäsite antaa laajat mahdollisuudet nähdä uni äärimmäisen yksilöllisenä tuotoksena johon sovelletut vakiotulkinnat ovat äärimmäistä asiantuntijaväkivaltaa. Riedel huudahtaakin - minua erityisesti ilahduttaen - ettei uni missään tapauksessa saisi olla vain spesialistien vallassa. Jungilaisuuteen kuuluu myös itseni omaksuma näkemys unista mitään salaamattomana kokonaisesityksenä uneksijan elämäntilanteesta, ajankohtaansa sopivimpana parhaana mahdollisena kielenä, joka ei tulkitse elämäntilaa, ei edes kuvaa sitä, vaan se on elämäntila, samoin kuin päivätilamme, joka ei kielitaidottomana vain käsitä unen rikasta välitöntä kieltä huitaisten sen syrjään vain unena tai selittäen sen naamioivan jotain. Aivan kuin kieltä ymmärtämätön syyttäisi toista kieltä puhuvaa naamioinnista ja salailusta!

Arkkityyppien rinnalle nostaa Riedel riittien tärkeyden, vallankin ihmiselämän kaikissa siirtymävaiheissa, sekä häntä ympäröivän kulttuurin luomissa että ikääntymisen mukanaan tuomissa sisäisemmissä 7-10 vuoden välein toistuvissa murroksissa, joihin aikoihin kasautuvat suurunet, järkyttävän kirkkaana koko elämisen perustuksiin leikkaavat koskaan unohtumattomat unet.

*

Riedelin itsevarman unikuvauksen perusteella on helppo uskoa sen varsinaisen ja oikeimman unitulkinnan löytyneen. Sellaista ei kuitenkaan koskaan löydy. Joku toinen auktoriteetti kertoisi samoista unista aivan yhtä itsevarmasti toisenlaiset tulkinnat. Tai uneksija itse toteaa myöhemmin unen tarkoittaneenkin silti aivan jotain muuta - ja vielä myöhemmin ettei se edes sitäkään tarkoittanut! Vain muutaman kerran Riedeliltä lipsahtaa tulkinnoistaan huudahdus "mitä muutakaan se voisi olla " tai "voi merkitä vain sitä", joka kertoo, ettei hänkään pysty täysin antamaan unelle sille kuuluvaa vapautta, vaan pyydystää sitä teoriansa silmukoihin.

Siitä huolimatta suosittelen juuri hänen onnistunutta tasapainotteluaan vaikeassa tehtävässään valaista unen vertauskuvia. Hän sitoo ne aina omistajaansa pyrkimättä sen kautta luomaan yleispäteviä symboleita. Hän sovittelee unia oppi-isänsä viitekehyksiin sen verran vapaalla tavalla ja vanhemman iän viisautta osoittaen. Hänen pienimuotoisten univinjettiensä prismasta heijastuu unien monikerroksellinen rikkaus; pienen ja suuren, yhden hetken ja koko elämän heijastuminen yhdessä ja samassa unikuvassa.

Käytännön ohjeita omaan unityöskentelyyn hän ei kuitenkaan anna. Yksin työskentelyyn sopii vaikkapa David Fontanan Uniopas (WSOY 1997), kovin C.G.Jungiin hänkin perustava. Tehokkaimman uniryhmätyöskentelyn periaatteiden kertomisessa ei kukaan ylitä Montague Ullmania (Appreciating Dreams - A Group Approach. Sage Publications, April 1996).

 

 

Markku Siivola

kts myös Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa