Pois

Marja-Leena Aho: Auttamaan asetettu. Tammi 1990

VAIKKA LÄÄKÄREITÄ KISMITTÄISI

Henkiparantajien merkityksestä riippumatta on heillä merkitystä, sillä jos yhden lehtijutun perusteella Kannelmäen lääkäriasemalla toimintansa aloittanut "energiahoitaja" eli käsilläparantaja Marja-Leena Aho saa puhelimet ruuhkautumaan ja potilasjononsa kasvamaan oitis kahden vuoden mittaiseksi, kertoo se valtavasta tarpeesta, johon ei kukaan voi täysin vastata, eivät henget eivätkä henkiparantajat. Se kertoo myös vaihtoehtoisten lääkintämuotojen suuresta tarpeesta, ja vaikka parantuneiden raportit tietysti sisältävät suuressa määrin placebojuttuja, jää kaikkien akanoidenkin jäljelle niin paljon jyviä, että tervetuloa vain kaikki hyväsydämiset ja aidosti auttamaan pyrkivät parantajat meitä hiilaamaan, vaikka se maailmankuvanne ei olisikaan ihan modernien länsimaisten materialististen filosofioiden saneleman mallin mukainen.

Aho oli jo 45-vuotias, kun vuonna 1986 meni ystävättären päänsärky niin kiireenvilkkaa Ahon käsiä karkuun, että Aho oikein säikähti. Vihdoin hän rohkaistui ja omistautui parannustyöhönsä, ja niinpä hän on ehtinyt syksyllä 1989 avata Helsingin Tapanilaan oman vaihtoehtoaseman, jossa hänen lisäkseen toimii peräti yksi lääkärikin. Kiropraktikko, vyöhyketerapeutti ja kuntohoitaja on samalla asemalla mukana myös.

Ahon menneisyyteen kuuluu klassinen ruumiistairtautumiskokemuskin, kristillisvoittoinen maailmankatsomus ja suhteellisen sinisilmäinen näkökulma maailmaan. Mutta sehän ei muuta kuin kaunista häntä tässä työssä, jossa aitoa lämpöä, valoa ja pehmeyttä ei parantajalla voi olla koskaan liikaa. Ahon suhtautuminen lääkäreihin ja kolmeen tapaamaansa suomalaiseen parantajaan on myönteinen. Nimeltä hän mainitsee vain Kauko Nyyssösen, jonka sieluntila ja kirjakin (Käteni parantavat. Palmu-kirjat 1986) on samankaltainen Ahon kanssa. Nyyssönen puhuu kuitenkin mieluummin bioenergiasta kuin siteeraa Raamattua Ahon tavoin.

Melkoisen osan Ahon kirjasta täyttävät parantuneitten ja paremmaksi tulleiden klassisen tyyppiset selostukset sairautensa kulusta, viimeisenä Helsingin kaupunginvaltuutetun ja terveyslautakunnan jäsenen ynnä Terveydenhoidon valinnanvapaus ry:n puheenjohtajan Martti Tuomolan kertomus häntä muutaman vuoden piinanneiden kipujen miltei täydellisestä katoamisesta Ahon hoidon avulla.

Minua jää aina tällaisten kirjojen jälkeen ärsyttämään kovan lääketieteellisen faktan puute, ja koska tässä tapauksessa en oikein tiedä käydäkö sen vuoksi lääkäreiden vai Ahon kimppuun, en käy kummankaan, vaan huokaan vaan.

<>

Ilahduttavaa on kirjan lopussa oleva Jyväskylän yliopiston etnologien Olavi Räsäsen ja Marjan Tikan pyrkimys tuoda edes hiukan neutraalia tietoa suomalaisista parantajista, vaikka akateemisten ei tulisi tällaisia aiheita tikullakaan ronkkia Alma Materin sydänsurujen vuoksi, kun ovat lapsukaiset huonoon seuraan joutuneet. Vaan mikäpä on tutkiessa kun oman laitoksen professori Asko Vilkuna seisoo niin heidän kuin Ahonkin takana tukena ja turvana.

"Parantamista oletettujen, joko kosmisten, psyykkisten tai biologisten voimien ja energiavirtojen avulla", määrittelevät he henkiparannuksen. Noin 60:stä julkisesti henkiparantajaksi ilmoittautuneesta he haastattelivat pariakymmentä. Henkiparannusta harjoittavien määrä Suomessa lienee kaiken kaikkiaan satoja.

Haastateltujen keski-ikä oli 53 vuotta, suurin osa toimihenkilö- ja palveluammateissa (11). Valtaosalla oli parannustoimi sivuharrastus. Ryhmä oli heterogeeninen, myös suhde uskontoon vaihteli. Spiritualistinen malli itämaisvaikutteisine maailmankuvineen näyttää vallitsevan enemmän kuin kristillisyydestä, vallankin herännäisliikkeiden piiristä kohonneet uskollaparannusmallit. Potilaita kävi kuukaudessa vaihteluvälillä 32-790 (!), 60% heistä naisia, miehiä 30% ja lapsia 6% (mitä ihmettä olivat loput neljä prosenttia?). Yleisimmät sairaudet olivat reuma, selkäkivut, ihottumat, kasvaimet, syöpä, sydänviat, masennus ja epämääräiset säryt.

Parannukseen ja placeboon he eivät ottaneet kantaa. He tutkivat vain parantajia, eivät parannusta.



Markku Siivola