Pois
Truddi Chase ja Joukot: Jänis ulvoo. Truddi Chasen 92 sivupersoonaa. Suom. Eila Salminen. Otava 1988 

YHDEKSÄNKYMMENTÄKOLME RAISKATTUA NAISTA JA MIESTÄ

Psykiatri Reima Kampmanin sivupersoonaväitöskirja ja sen popularisaatio "Kuka minä olen" on varmaan tunnetuin sivupersoonailmiöstä kertova teos. En enää muista kuinka pienenä kuulin tapauksesta "Eevan kolmet kasvot", mutta kuusitoista sivupersoonaa omaavan Sybilin tapauksesta kertova kirja käännettiin suomeksi 14 vuotta sitten (Sybil. Weilin & Göös 1975).

Truddi Chasen yhdeksänkymmentäkaksi sivupersoonaa, jotkut niistä miehiä, ei ole vielä maailmanennätys. Kirjan mukaan eräällä amerikkalaisella on 200 sivupersoonaa, toisella 125. Erään arvion mukaan sivupersoonia omaavilla ihmisillä sivupersoonien lukumäärän mediaani (jonka luvun alapuolelle jää yhtä monta tapausta kuin yläpuolellekin) olisi jossain 15:n ja 37:n välillä. Kuinka paljon maapallon väkiluku nousisi jos kaikkien kaikki sivupersoonat laskettaisiin mukaan, ei tiedä kukaan, eiväthän sivupersoonaihmiset usein itsekään tiedä näistä persoonistaan.

Truddin sivupersoonat eivät oikeastaan ole sivupersoonia, vaan pääpersoonia, koska varsinaista Truddi Chasea ei ole vieläkään löytynyt. Niinpä merkintä Truddi Chasesta kirjan yhtenä tekijänä ei oikeastaan pidä paikkansa, sillä kukaan ei tiedä kuka hän oikeastaan on, onko häntä ollut olemassakaan, vai nukkuuko hän edelleen Ruususen untaan hänen isäpuolensa raiskattua hänet ensimmäisen kerran monista jo kaksivuotiaana. Sen hetken tuskaa ulvoo Jänis, nuori tyttö, yksi Truddin persoonista. Isäpuoli nautti myös kaikenlaisista sadistisista kidutuksista. Itsemurhan tai hulluksi tulemisen sijasta Truddi vain poistui ja sivupersoonien Joukot syntyivät. Esipuheessaan tekijät; Joukot kyllä vakuuttavat hänen nukkuvan lapsen untaan, viattomana, vailla suunnitelmia ja päämääriä. Oikean Truddin nukahdettua johonkin kauas turvaan pahalta maailmalta alkoivat Joukot kehittyä ja ottaa arkielämän vaatimia toimintoja huolekseen kehittäen "Truddi Chasen"; 18-vuotiaana kotoaan lähteneen tytön, josta tuli ensin mainostaiteilija, yhden lapsen saanut perheenäiti, kahdeksan avioliittovuoden jälkeen avioeroon ajautunut. Terapiaan tullessaan "hän" oli ryhtynyt kiinteistönvälittäjäksi ja "hänellä" oli oma firma. Hän ei silloin tiennyt olevansa multippelipersoona. Hän tiesi vain olevansa peloissaan suurimman osan ajasta. Alkuperäisteoksen ilmestyessä vuonna 1987 oli Truddi vaihtanut alaa toimien taiteilijana, kuvittajana ja sihteerinä.

Joukot eivät tiedä omaakaan syntyperäänsä esitellen kukin omia teorioitaan itsensä ja muitten synnystä, mutta lopullista vastausta ei löydy keneltäkään, ei heiltä, ei heidän terapeutiltaan, ei maailmankirjallisuudesta. - Toisaalta; kaikki me torjumme jotain omalla tavallamme näkemättä mielemme kaikkiin sopukoihin, kuten jokainen uskonto ja terapiasuuntauskin tietää. "En tiedä mikä minuun meni" on moni meistäkin lausahtanut, tuntenut että ei ole hetkeen ollut oman itsensä herra, ihmetellyt, miten kaikki oikein tapahtui... Tapoja olla jakautunut on loputon määrä. Tältä kannalta ei sivupersoonailmiö tunnu lainkaan kummalliselta, eikä edes muista tajuntamme ilmenemismuodoista täysin erillään olevana ilmiönä, vaan vain intensiteettivariaationa, jolloin on pikemminkin makuasia ja määrittelykysymys, millaista tunteiden ja ajatusten hajautumaa aletaan kutsua multippelipersoonallisuudeksi. Tällöin tuntuu sivupersoonailmiö vain yhdeltä tavalta monista yrittää selvitä jotenkuten hengissä ja toimintakykyisenä tässä merkillisessä elämäksi kutsutussa ilmiössä.

Neljän vuoden terapian aikana eivät Joukon kaikki yhdeksänkymmentäkaksi persoonaa ole tulleet esiin. Alussa olivat kaikki persoonat peloissaan toisiaankin kohtaan, ja vasta terapeutin tarjoaman turvan ja luottamuksen kautta alkoivat uskaltaa ottaa yhteyttä toisiinsa. Kahdeksantoista persoonaa kantaa kuitenkin itsessään niin paljon pelkoa ja vihaa, etteivät ole vieläkään (vuonna 1986 eli kuusi vuotta terapian alkamisen jälkeen) uskaltaneet astua suoraan esiin. Ne seitsemänkymmentäneljä, jotka sen ovat uskaltaneet tehdä, ovat tulleet siihen tulokseen, että he eivät ehkä koskaan hyväksy sulautumistaan yhdeksi ainoaksi ihmisolennoksi. Joukot eivät siis ole "tervehtyneet"; joka ei ehkä olekaan realistinen ratkaisu heille. Kukaan joukon jäsenistä ei ole myöskään päässyt irti vihastaan. He kuitenkin tietävät toisistaan, uskaltavat olla yhteydessä toisiinsa ja ulkomaailmaan nyt hiukan enemmän.

Kirjan kertoo yhdeksän kuukauden jaksosta näiden neljän terapiavuoden ajalta. Se on todella merkillinen lukuelämys, suorastaan jakomielinen, sillä kirjailijaidentiteettiä ei tavallaan ole olemassa. Truddi on ilmeisen älykäs ja sujuvakynäinen - siis jotkut Joukon jäsenistä, ja kirjan puolidokumentaarinen kolmannessa persoonassa kirjoitettu teksti luo suorastaan kaamean tunnelman todellisuuden ja harhan sekoittumisena ja vaihtumisena toisikseen. Truddi Chasen ulkoisen persoonan tienoilla - siellä, missä yhteys ulkomaailmaan tapahtuu hänen aistiensa kautta - majailee keskenään kinasteleva, toisiaan auttava, kuurupiiloa loukoissaan, mutkittelevissa tunneleissaan ja salakäytävissään keskenään leikkivä suuri henkilöjoukko. Truddi itse on todella vain kolmas persoona, ulkopuolinen, vaikka hän tämän kirjan on fyysisesti kirjoittanut. Soveltaessani kirjaan totuttuja arviointirefleksejäni tuntuu kirja minusta täysin ulkopuolisen kirjoittamalta, ehkä toimittajan, ehkä tohtorin itsensä. Mitä lie perusluottamuksen puutetta ja paranoiaa, mutta mietin toisenkin kerran, vetävätkö kirjan kustantaja, tohtori ja potilas minua höplästä, vai onko kirja todella niin merkillinen, todella Truddi/Joukkojen kirjoittama.

Truddin joukot on helppo nähdä kahdella normitetulla tavalla. Ne voidaan katsoa puhtaasti sairauden ilmentymiksi, pimeässä vaeltavaksi hajaantuneeksi sieluksi, jonka ylle terapian valo vihdoin loistaa houkutellen heidät kohti omaa ryhmätodellisuuttamme, jonka todellisuuspitoisuutta voi ihmetellä vaikkapa antropologisten tutkimusten valossa. -- Joukot voidaan myös katsoa todisteeksi perkeleen riivauksesta tai riivaajahengistä. Kritiikittömästi tämän johtopäätöksen vetäviä on surkuteltavan monta heitäkin.

Multippelipersoonallisuus näyttää olevan sangen korkeatasoinen puolustautumismekanismi. Siitä kärsivät potilaat ovat yleensä älykkäitä. Siinä missä joku toinen olisi jo tehnyt itsemurhan tai heilunut raitilla puukon kera, tullut jakomieliseksi tai muuten vain romahtanut, selviävät multippelipersoonallisuudet tyylikkäästi läpi yhteiskunnassa pärjäten esitellen tilanteisiin sopivia persoonia ulospäin ollen itse turvassa oman linnoituksensa sisällä kärsien vain päänsäryistä ja muistikatkoista - koska persoonat ainakin osittain eivät yleensä tiedä toistensa tekemisistä.

Korkea älykkyys suuren persoonajoukon ja valtavan vihan käytössä: siinä energialataus, joka vaikutti ympäristöönkin. Truddi alias Joukot kertovat kuinka Truddin ei juuri kannattanut korjata sähkölaitteitaan ja uusia lamppujaan, koska ne niin nopeasti paloivat loppuun. Samoin reistailivat usein muittenkin ihmisten sähkölaitteet jos hän oli lähellä. Truddi osoitti taipumuksia myös selvänäkövälähdyksiin, koki transsendenttisen kirkkauden kokemuksen, hänen muut persoonansa kuuntelevat tarkkaan ja kunnioittavasti hänen energeettisintä, viisainta, johtavinta persoonansa, joka on ajaton...

Niinpä voi kysyä kuinka tavoittelemisen arvoinen on silloin se "normaalius", jonka uhreista kertovat aamulehdet joka ainoa päivä? Kuinka paljon voitetaan saattamalla kaikki persoonat yhteen? Voiko kehitystä ja terveyttä mitata muillakin mitoilla? - Truddin keskuspersoona oli kuollut, ja siksi terapian alkuperäisestä tavoitteesta sulauttaa eri persoonat yhdeksi oli luovuttava ja tilalle valittava persoonien yhteistyö. Terapeutti Robert Phillipsin alias Stanleyn tehtävänä ei ollut kannustaa potilastaan kohti normaaliutta, vaan uskaltautumaan sen tuolle puolen, kuten Joukot terävästi toteavat. Tohtori itse on joutunut potilaansa kanssa prosessiin, joka on sanojen, ajan ja paikan tuolla puolen.

"Pidä itseäsi kutsuvieraana vieraassa maassa. Tavat ja elämäntyyli eivät varmastikaan ole sinun todellisuuttasi. Mutta me emme tiedä paljoakaan ihmismielestä ja kuka oikeastaan pystyy sanomaan, millä mittapuulla inhimillistä olemassaoloa tulee arvioida?"

 
*

Oli miten oli, kirja on kuitenkin kiinnostava, jopa pelkkänä jännitysromaaninakin ja tietysti järkyttävänä puheenvuorona lapsen raiskauskeskustelussa. Vaan vähintään yhtä kiinnostava on sen avaama näkökulma ihmisen tajunnan olemukseen persoonallisuuspsykologian, parapsykologian ja itämaisen ihmiskäsityksen ulottuvuuksissa.

Markku Siivola