Pois

Paavo Rissanen: Eheys, henki, terveys - matka kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen. Gummerus 1992

YHTEYDEN KAUNIS VALHE

Ihanteet ihmisten keskinäisestä yhteydestä ovat liikuttavia. Niihin sisältyy toive ihmisen akkommodointikyvystä; mukautumisesta uuteen. Ei ihminen muuhun pysty kuin assimilaatioon; sulauttamiseen, vanhaan runkoon oksastamiseen, ei uuden maan raivaamiseen. Kirkon lähetystyö ei ole dialogia sekään vaan hyvässä tarkoituksessa harjoitettua väkivaltaa. Toinen tapa, ekumeniaksi kutsuttu, on pikkuseikkojen mitätöntä nypläämistä, yritystä voittaa jumalaan väärin uskova omaan leiriin, vaikka itseäkin yritettäisiin näennäisesti muuttaa.

Kirkon Tutkimuskeskuksen rahoittama 'kokonaisvaltaisen lääketieteen ihmiskäsitys ja sen vuorovaikutus kristillisen perinteen kanssa'-projekti, johon Paavo Rissanen hankki aineistoa matkustamalla Lontoon St. Marylebonen seurakunnan ja samaan rakennukseen sijoittuneen terveyskeskuksen yhteistyötä tutkimaan, todensi masentavasti jo ennalta selvän lopputuleman. Vain harvat työntekijät pystyivät kulkemaan kummassakin leirissä, joiden välillä ja niiden sisälläkin oli väliin miltei vainoharhainen sävy, ihmiset vaihtuivat, jatkuvuus pirstoutui, tyypillinen julkisrahoitteisen organisaation sisäisesti ja ulkoisesti sidonnainen keskivertosekametelisoppa venyi ja paukkui. Alkunäyn hahmottelema yhteys jäi sirpaleiksi, unelmat unelmiksi.

"Rissanen tuo nämä tulokset julki muun tekstin seassa huomaamattomasti ('Matkan tulokset'-loppuluku ei puhu tuloksista vaan on pelkkää retoriikkaa) peittäen sen tarkoin toisarvoiseen dataan ja pitkiin jumalafilosofioihinsa. Hänestä saattoi olla hiukan noloa sanoa suoraan matkansa maksajalle jotta "läskiks meni nekin dialogit". Laajempaa annettavaa kirkon työlle ei kokonaisvaltaisesta lääketieteestä löytynyt, syy sysissä ja sepissä eli pienissä ihmisissä omien elämänhistorioidensa aitauksissa, joita ei kaada mikään 'kokonaisvaltainen lähestymistapa'.

Rissanen vaikuttaa teoreetikolta, joka kaihoisana luo katseensa ihanteittensa taivaan tavoittamattomaan kuuhun, vilkaisee sitten alas ihmisten kaupunkien sairauteen, huokaisee surumielisesti, ripauksen kyynisesti, katoaa sitten taas tutkijakammionsa hiljaisuuteen.

Markku Siivola