Pois
Kaija Lähdesmäki: Suru ei kysy lupaa. Herättäjä-yhdistys 1994

 

YKSINÄISEN USKO JA KUOLEMA

Lähes satatuhatta suomalaista kuolee joka vuosi. Minkä sijan kulttuurimme kuolemalle antaa? - Itkijänaisia ja ruumiinpolttorovioita ei suomalaisuus ole sisäistänyt. Sairaaloiden käytävillä voi vain onnella nähdä kellarikerrokseen viuhahdutettavia kokopeitettyjä kansalaisia, ja hautuukestityksen jälkeen on leskelle odotettavissa kömpelönvaivautuneita pakkolauseita. Kuolema on kulttuurillemme liian juhlallinen. Siitä on pakko puhua hattu kourassa kunnioittavalla nuotilla. Se ei niveltäydy kulttuuriin kuten suola veteen, vaan se eristyy omiin instituutioihinsa, meillä kirkkoon, joka imeyttää sen satuttavuutta rutiinirituaaleihinsa. Niinpä kristikansalle on suruunsa Raamatun näköinen tukiverkko, tuskan torjunta kärsimyksistä kiittämisenä, Jeesus ja hänen maalliset edustajansa puhtoisiksi enkelikiiltokuviksi kirkastuneina.

"Miksei kukaan tule ja purista kädestä, sano jotain ystävällistä sanaa!" - Toivomus tuntuu vähäiseltä, jota se ei ole, vaan päin vastoin liian vaativa. Myötätuntoa ei saa odottamalla sitä. Aitoa elettä voi kyllä toivoa, mutta juuri toivo hävittää sen jättäen jäljelle vain institutionalisoidut valittelumuodot, joiden epäaitouden aavistavat kaikki. Omaisten hiljainen katkeruus muiden karttelusta tai tökeröistä osanottoähkäisyistä on yksi yhteisöllisen avuttomuuden monista muodoista.

*

Kirjallisuus on aina ollut tärkeä taakanjakokeino. Viime vuosien aikana on ilmestynyt surutyöstä kirja keskimäärin joka kolmas kuukausi. Kuoleman osa-aiheista kilpailevat julkaisumääristä surutyö-aiheen kanssa jälleensyntymistä ja kuolemanjälkeistä elämää käsittelevät tekstit.

7.10.1992 päättyi tuomiorovasti Olavi Lähdesmäen nelikymmenvuotinen vaellus vaimonsa rinnalla namibialaiseen sairaalaan. 64-vuotiaan lesken surupäiväkirjan muutamat itseterapeuttiset lehdet ovat hänen kuudes uskonnollinen julkaisunsa. Suurin osa siitä on ulkoisten tapahtumien kertausta, johon kutoutuu syyllisyyden ja huonon omantunnon juosteita, noita piinaavia, hyödyttömiä kysymyksiä, olisiko elämä voitu elää toisin. Olinko tarpeeksi hyvä, rakastava, autoinko kumppaniani myös vastamäissä? "Sisimmässäni tiedän ihan hyvin miten itsekäs ja kova olin, ynseä, itseeni käpertynyt." Hän kääntelee kädessään murheensa sirpaleita voimatta liittää niitä yhteen heijastamaan ehyemmin elämää ja kuolemaa. Uskon kainalosauvojen lisäksi ovat suku ja seurakunta, Jörg Zink uskonnollisilla kirjoitelmillaan (26 suomennettua) ja runoilija Lassi Nummi kirjojensa kautta voineet tukea horjuvaa askelta.

Lähdesmäen teksti on esimerkki pienen ihmisen tavasta kyyristyä turvaan suuren maailman tuulilta uskon muurin taa. Samalla tavoin yksinkertaisen karusti Raamattuunsa turvaaville se saattaa suoda hetken lohdun omaan suruun.

Markku Siivola