From: Jari Ervasti <jarppa@students.llaky.fi>
Received: 19 Mar 1999
Subject: asiaa ajatellessa.

Kiitokset hyvistä sivuista. Ne sisältävät tarpeellisia kuvauksia ja kommentteja laajasta kirjallisuudesta, joka moninaisuudessaan palvelee ja tutkii samaa probleemaa. - Elämää ja sen tarkoitusta.

Kirjoittamasi kritiikit ovat paikoin aika koviakin. Tästä heräsi sisälläni kysymys;  mikä on toisten ihmisten tekemän kritiikin oikeutus ja päämäärä? Rakentava kritiikki on kritiikkiä parhaimmillaan, mutta palveleeko sinun kirjoittamasi kritiikki ja millä tavoin? Vai jätätkö tämän lukijan itsensä päätettäväksi. Olen aina ihmetellyt tämän päivän yhteiskunnan tapaa tukahduttaa "tavallisten" ihmisten mielipiteet, erilaisten auktoriteettien alle. Yhteiskunnan asettamat nimikkeet ja arvomerkit, alentavat jokaisen ihmisen mielipiteen halvaksi ja yleensä arvottomaksi sanahelinäksi, tohtorin arvosanan saavuttaneen korvissa. On tietenkin ihmisen itsensä päätettävissä millä tavalla hän ottaa erilaisten ihmisten näkökannat huomioon ja pitää niitä arvossa.

Asiaan mennäkseni. Tekemäsi ja ylläpitämäsi sivut palvelevat ihmiskuntaa ja ihmisen elämän ylevintä tarkoitusta. Henkistä kasvua. Kuinka voi todistaa, että toinen ihminen kulkee väärää ja väärällä tavalla henkistä tietä. Kuinka kulkija itse tietää? Me tiedämme - vai tiedämmekö sittenkään, että hengen tiet ovat monenlaiset. Kritiikin lähtökohtana yleensä on toisen mielipiteen sortaminen ja oman mielipiteensä julkilausuminen.

Ihmisen tulisi kritisoidessaan tutkiskella myös omaa tietänsä. Hänen tulisi kysyä, onko asia sittenkin niin kuin hän sen esittää, vai pysynkö minä edelleen kannassani? Ei riitä, että ihmiset ovat erimieltä ja pysyvät kannassansa. Kaksi erilaista suuntaa, on kaksi erilaista tietä. Tässä oikeasti totuuteen pyrkivän olisi huomattava tilanteen mahdottomuus ja nöyrtyä kuuntelemaan ja kritisoimaan omaa itseänsä. Näin ollen, ei ole sijaa kritiikille jonka motiivina toimii ainoastaan toisen tien sortaminen.

Oikeanlainen kritiikki toteutuessaan suuntautuu aina oman itsensä tutkimiselle ja rakentamiselle. Kritiikki jonka lähtökohtana on päinvastoin toisen mielipiteen (tien, valinnan jne) murtaminen ja halveksiminen, ei näin ollen rakenna ja kasvata ketään, sen suuntautuessa enemmän ulos päin kuin omaan minään.

Oikeanlainen kritiikki suuntautuu ensin syvälle omaan minään ja sen jälkeen se tulee ikään kuin tarpeettomaksi. Toisen kritiikki on koitunut sisälliseksi kokemukseksi ja kasvuksi. Oikeanlainen kritiikki myös lähtee ihmisen oman itsensä kritisoinnin kautta. Kritiikistä ei näin ollen tule hyökkäävä ja toisen mielipidettä halveksuva. Siitä tulee rehellinen ja aito toteamus, joka on suunnattu enemmän omalle minälle ja ihmiskunnalle, kuin kellekään erityisesti. Tällainen kritiikki ei aina vaadi ulos pääsyä, vaan hiljentää ihmisen kuuntelemaan ja kyselemään. Ei ole mitään kritisoitavaa toisen kritiikkiä vastaan, koska ihminen käyttää toisen kritiikin "energian" hyödykseen ja tekee siitä sisäisen kasvun kokemuksen.

En tiedä esitinkö asian tarpeeksi selkeästi ja osainko sitä paremmin lahjoillani esittää. Tärkeintä oli kuitenkin saada hetken viipyä ihmisen mielen oudossa maailmassa ja ajatella tämän kaiken kiireen keskellä.

Ystävällisin terveisin; Jari Ervasti

 


From: Markku Siivola
To: Jari Ervasti <jarppa@students.llaky.fi>
Sent: 19 Mar 1999
Subject: Re: asiaa ajatellessa.

Muistan kolmekymmentäviisi vuotta sitten ihmetelleeni, kuinka eräs Orvo Raippamaa-niminen henkilö saattoi kirjoittaa "Totuuden pelko ja psyykkiset kyvyt"-artikkelissaan niin tietävän itsevarmasti. Muistelen tuttavalleni silloin sanoneeni, että tuo ihminen on joko todella viisas tai sitten hullu. Asia osoittautui olevan sitten sitä edellistä, eli hän osoittautui ihmiseksi joka pystyi kuuntelemaan kaikkia, vastaamaan heille heidän oman ymmärryksensä tasolla rakentavasti. Kaikessa äärimäisessä terävyydessään hän oli totuudellisin ihminen jonka olen tuntenut - ihminen joka tiesi todellisuuden mysteeriluonteen ja kaikkiallisen epävarmuuden paremmin kuin kukaan muu tuntemani ihminen.

Kuinka paljon itsevarmaan tyyliini sisältyy samaa, kuinka paljon tuhoavaa kritiikkiä, on vaikea kysymys. Luonteessani on kyllä myös noita kritisoimiasi tuhoavia aineksia, mutta se ei riitä kuitenkaan selittämään tyylinvalinnastaani kuin osan. Osa siitä selittyy samanlaisella ratkaisulla kuin tuon vanhan ystäväni.

Jos olet lukenut muita artikkeleitani, ei vain noita kritiikkejä, niissä kyllä kuvastuu se etten voi olla varma mistään, enkä tiedä mitä objektiivinen maailma on, kuten ei sitä tiedä kukaan. Siksi on loogisesti ristiriitaisen tuntuista tuo voimakas kannanottoni.

Kritiikit ovat oma maailmansa ja ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen taas aivan oma lukunsa. Parhaiten toteutan omaa näkemystäni uniryhmissä, jotka ovat päämäärältään niin äärimmäisen päinvastaisia kritiikkeihini nähden, että niitä saattaa olla vaikea uskoa saman ihmisen tuotteiksi. Jos luet tuon unijuttuni Uni - tuttu tuntematon niin huomaat kuinka pitkälle ja kauas ohi tavanomaisten seurustelusääntörajojen pidän huolta siitä, ettei kukaan tölväise toista, ei yritä selittää toisen ohi ja yli toisen olemusta ja ajatuksia ja unia, kuinka äärimmäisellä huolella turvataan toiselle tilanne jossa hän saa olla mitä on, ilman pienintäkään kritiikinpoikasta.

Koska kysyt myös minun perimmäistä elämänfilosofiaani, mainitsen vielä kolme sivua varmuudeksi, jos vaikka et olisi niihin vielä törmännyt.

Ensimmäinen on aivan lyhyt juttu: Uskon ja epäuskon kuvia
Toinen on pidempi ja seikkaperäisempi: Viittoja etsijän tiellä
Kolmannessa on myös omaa henkilökohtaista elämäntarinaani: Elämänkatsomukseni toteuttaminen käytännössä

Me joudumme olemaan erilaisia eri rooleissa, ja jos emme niin toimi niin emme joko saa mitään aikaiseksi tai tuotamme sekaannusta. On hiljaisuuden ja äänen aika, on toiminnan ja siitä vetäytymisen aika, jotka määräytyvät erittäin monien tekijöiden summana.

Kritiikeilleni en ole valinnut lämpimän ymmärtäjän ja hiljaisen pohtijan muotoa, sillä kirjoitan kritiikkejäni sanomalehteen enkä uskonnolliseen julkaisuun, kirkkolehteen tai idän rukouspiiripainoksiin. En myöskään noudata niissä niitä sääntöjä joita terapeutin ja psykiatrisessa työssä olevan pitäisi työssään noudattaa. Kirjoittaessani olen kriitikon työssä, en parantajan, ja nämä kaksi tehtävää ovat kohderyhmänsä ja perustehtävänsä kanssa yhteensovittamattomia. Jos taas kirjoittaisin tavalla, jolla henkilökohtaisissa suhteissani toimin, ei kritiikkejäni jaksettaisi lukea, ja ne jotka jaksaisivat, olisivat ihmisiä, jotka siitä tuskin hyötyisivät.

Kritiikkieni kohteet eivät kritiikeistäni juuri koskaan hyödy, sillä miltei poikkeuksettahan on niin, että jokainen kirjoittaa parhaan ymmärryksensä ja todellisuuskäsityksensä mukaan, joka tuskin on toisen muuteltavissa. Jos taas kirjoittaa ns rakentavassa hengessä, on se yhtä kuin laimeaa myötäilyä, ja sellaista mitäänsanomatonta "kaveeraamista" tai epämääräistä vakiokaavojen mukaan kiittelemistä ja moittimista, josta ei hyödy enää kukaan. Sellaisiakin kritiikkejä ovat lehdet pullollaan.

Kuka sitten kritiikeistäni hyötyy? Hyöty on kovin suhteellista, sillä sitä tärkeintä hyötyä ei saa kenenkään kritiikeistä eikä kenenkään muustakaan evästyksestä vaan oman elämänkokemuksen pohjalta vedetyistä johtopäätöksistä, jotka vievät sitä pidemmälle mitä enemmän totuudellisesti ne johtopäätökset on tehty.

Silloin kun emme puhu aivan näin syvistä elämänfilosofisista perusratkaisuista, vaan pinnallisemmasta tasosta, kuten maailmankatsomuksellisesta tasosta, siinä on kritiikeistäni jo löydettävissä hyötyä, koska kirjoitan ne tavalla, jotka saavat reaktion aikaan, usein närkästymisreaktionkin tietysti, mutta yhtä usein ne auttavat lukijoitaan vetämään johtopäätöksiä ja huomaamaan uusia yhteyksiä asioiden välillä. - Mistä tämän tiedän? - Lukijapalautteestani kolmenkymmenen vuoden aikana.

En siis kuvittele muuttavani ketään, enkä usko myöskään terävilläkään riveilläni tekeväni niin suurta vahinkoa herkillekään sieluille, että minun vain heidän takiaan olisi tylsytettävä sanontaani.

Mietiskelit viestissäsi mistä tiedämme kuka mitäkin tietä kulkee? Ehkä olet pannut merkille noista kritiikeistäni sen, että terävimmin kirjoitan juuri niistä, jotka luulevat tietävänsä että heidän tiensä ovat oikeat. Ja ettet löydä mitään tietä jota minä puolestani tarjoaisin, vaan niin kritiikkini kuin muutkin tekstini päättyvät aina tekijään X, ihmisen yksinäisen etsimisen välttämättömyyteen, jossa hän poistuu tuntemattomuuden pimeyteen pois ryhmäkeskustelujen katulamppujen kelmeästä samankaltaistavasta valosta. Kirjoitan siis sanoilla sanoja vastaan, omilla lausemuodoillani muotoja vastaan, riveilläni rivejä vastaan pyrkien aina viittaamaan rivien väliin. Valitsemani muoto herättää ihmisiä yhtä paljon tajuamaan ryhmäuskomuksiin lankeamisen kaikkiallisen vaaran kuin mitä se jää myös ärsyttämään.

Koit minun myös halveksivan kritiikkieni kohteita. Toivottavasti olet huomannut myös ne ehdot jolloin olen kirjoittajaa kiittänyt - silloin en katso kirjoittajan muodon tasoa vaan sydämen sisältöä.

Kirjoitan kyllä voimakkain muodoin. En voi mitenkään todistaa pelkoasi minun vähemmän mukavista puolistani vääräksi. En ole enkeli. Muistutan sinua kuitenkin myös tuosta valitsemastani muodosta, jota en ole valinnut vähimmin ymmärrystä omaavien mukaan, ja joka saamani palautteen perusteella on tehnyt vähintään yhtä suuren palveluksen lukijoilleen kuin mitä se on omalla poikkeavalla linjallaan joitakin myös satuttanut. Olen näiden vuosien aikana joutunut pitkäänkin miettimään asettamiasi kysymyksiä, ja vieläkin mietin jokaisen tekstini jälkeen voinko seistä ratkaisuni takana, ja kuinka terävä voi olla sanan kärki, keitä se asettaa ajattelemaan, ketkä taas vihansa vimmassa lakkaavat ajattelemasta. Tähän asti olen voinut vastata tekemisistäni, sillä olen kirjoittanut ne sillä perimmäisellä motiivilla, jonka suurin yhteinen tekijä on - ei totuus, josta emme tiedä - vaan totuudellisuus. Eikä se ole ainakaan aina yhteneväinen hyvän käytöksen kanssa, joka on yhteisesti sovittu varovaisuuden muoto.

Tahdoin kirjoittaa sinulle näinkin pitkän vastauksen (joka näistä asioista puhuttaessa on kuitenkin kovin, kovin lyhyt) siksi, että esittäessäsi asiasi suoraan ja terävästi ei päällimmäisin tarkoituksesi ollut hyökkääminen, josta asetelmasta emme pääsisi mihinkään eteenpäin, vaan asioiden pohtiminen vakavassa hengessä. Se ansaitsi pidemmän vastauksen. Toivottavasti saatoin vastata kysymykseesi siitä missä määrin ja miten olen kritisoidessani tutkiskellut myös omaa tietäni ja mihin seikkoihin kritiikkini perustuvat.

Jos haluat kommentoida niin pyrin omasta puolestani selventämään sanottavaani.

Markku